

Mika Haapakangas aloitti marraskuun alusta Stall Dencon yksityisvalmentajana. Reilun viikon työskentelyn jälkeen tunnelmat Göteborgiin muutosta ja lähemmäs 70 hevosen valmentajana toimimisesta ovat myönteiset.
”Viikonloppuna hain viimeiset tavarat Sundsvallista. Onhan tässä moni asia vielä vähän vaiheessa, niin töissä kuin kotipuolessa. Hiljalleen alkavat palaset loksahdella kohdilleen.”
Haapakangas ei ole vielä ilmoittanut työnantajansa hevosia starttiin. Suuri osa Stall Dencon hevosista on sairastellut viime aikoina. Hevoset ovat kuitenkin palailemassa hiljalleen valmennukseen.
”Maanantaina ajoimme 38 hevosta. Todella paljon mielenkiintoisia hevosia. Osalla tähdätään talvikauteen. Joukossa on kuitenkin useampi hevonen, joiden luulen riittävän myös ensi kesän ikäluokkalähdöissä.”
Haapakangas menestyi ennen Ruotsin länsirannikolle muuttamistaan mainiosti kesän ja syksyn kuluessa. Tallin valmennettavat ovat juosseet tähän mennessä palkintorahoja lähes kaksi miljoonaa kruunua. Kauden voittosumma on jo lähes tasoissa viime vuoden sisään ajetun rahan määrässä, vaikka startteja on kuitenkin huomattavasti vähemmän.
”Mikäli kyseessä olisi ollut mailin matka, olisin ollut vielä optimistisempi.” Mika Haapakangas
Ensimmäisen voittonsa Åbyn valmentajana Haapakangas sai vyölleen keskiviikkoiltana Åbystä. Dwight Pieters ohjasti Haapakankaan oman kasvatin Special Chancen 50 000 kruunun arvoiseen uran avausvoittoon ravien kolmannessa lähdössä.
Tulevana viikonloppuna Haapakangas matkaa Eskilstunaan hyväkuntoisen nelikon kanssa. Eskilstunan kaksipäiväisten ravien avauspäivänä Haapakankaan tallista starttaa Special Major. Lauantain T75-pelin avaavassa hopeadivisioonassa Dwight Pietersin ajama Special Major on saanut juoksuradan lähtöpaikan. Valmentaja on tyytyväinen suojattinsa iskukykyyn ja lähtöpaikkaan.
”Ori lähtee todella hyvin voltista. Mikäli kyseessä olisi ollut mailin matka, olisin ollut vielä optimistisempi. Sijoitus kolmen sakkiin ei yllättäisi.”
Sunnuntaina Haapakankaan tallista starttaa neljävuotiaiden tammojen Breeders Crown -finaalissa Special Topmodel. Dwight Pietersin ohjastama tamma starttaa 900 000 kruunun ykköspalkinnolla ajettavaan finaalin eturivin uloimmalta lähtöradalta. Valmentaja oli tyytyväinen suojattinsa esitykseen välierässä. Starttinopeana tammana ei Haapakangas ole yllättynyt nähdessään suojattinsa lähtöpaikalla.
”Sehän olisi unelmaskenaario antaa jollekin suosikeista keula pois. Special Topmodel roikkuu todella hyvin mukana kovassa matkavauhdissa. Saadessamme rahaa olen todella tyytyväinen. Parempaan sijoitukseen tarvitaan jo tuuria juoksunkulun suhteen.

Neljävuotiaiden tammojen finaali ravataan sunnuntain ylimääräisen T75-kierroksen toisena kohteena. Viidentenä kohteena ravattavassa oppilaslähdössä tallista starttaa Veikko Haapakankaan ohjastama Special Topsecret. Hyvältä toisen radan lähtöpaikaltaan valmentaja uskoo kaksikon pystyvän ottamaan hyvän sijoituksen.
Ennen T75-kohteita ajettavassa montélähdössä on Haapakankaalta mukana Valnes Lisa. Sunnuntain toisena lähtönä ravattava lähtö on monté-sarjan finaali. Ohjastajat ovat arvottu, ja näin ollen Valnes Lisan omistaja Jonathan Carre saa ohjastaa omistamaansa hevosta vastaan. Valnes Lisan ratsastajaksi arvottiin Lovisa Wahlström.
”Säännöt olivat tiedossa ilmoittaessa, ei siinä mitään. Jonathan olisi luonnollisesti tuntenut hevosensa hyvin. Minulla ei ole vielä oikein parempaa käsitystä ratsastajasta. Tamma on kuitenkin starttinopea, ja mennyt meiltäkin käsin monté-lähtöjä.”
Vaikka Haapakankaan valmennettavat vaihtoivat uuteen paikkaan reilu viikko sitten, ei hevosten vireessä ole ainakaan vielä näkynyt negatiivista.
”Mukanamme tulleet hevoset asuvat eri tallissa kuin Stall Dencon omistamat hevoset. Pyrimme välttämään tällä tavoin sairastumiset. Kävimme tiistaina hiitillä viikonlopun starttihevosilla Åbyssa. Kaikki tuntuivat hyvän oloisille.”