• Helsinki Horse Show siirtyy vuoteen 2022

    Liian moni epävarmuustekijä jäi avoimeksi, perustelee riskiarviointia korona suhteen tapahtuman johtaja Tom Gordin.
    Helsinki International Horse Show tunnetaan ja on palkittu vastuullisuustyöstään, jossa se on suunnannäyttäjä suurille kansainvälisille ratsastustapahtumille.
    Helsinki International Horse Show tunnetaan ja on palkittu vastuullisuustyöstään, jossa se on suunnannäyttäjä suurille kansainvälisille ratsastustapahtumille. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset
    9.7.202115:30
    Kaijaleena Runsten

    Pitkien valmistelujen ja harkinnan jälkeen järjestäjä joutui tekemään vaikean päätöksen: Suomen suurin kansainvälinen RATSASTUStapahtuma, Helsinki Horse Show, siirtyy ensi vuoden lokakuulle.

    ”Lykkäsimme lopullista päätöstä mahdollisimman pitkään. Horse Show’n tapainen valtava kansainvälinen tuotanto tarvitsee yleensä yli puolen vuoden valmistelut, markkinoinnin ja myynnin lisäksi. Nyt ei voitu odottaa enää”, tapahtumajohtaja Tom Gordin perustelee tiedotteessa.

    Päätös perustuu hänen mukaansa kokonaisarvioon pandemiasta. "Riskiarviointi suhteessa mahdollisuuksiin palata normaaliin, sekä kaikki ihmisten ja hevosten turvallisuus- ja terveysaspektit, painoivat vaakakupissa. Liian moni epävarmuustekijä jäi avoimeksi.”

    Helsinki Horse Show ja Longines FEI World CupTM järjestetään näin ollen Helsingin Jäähallissa 19.–23.10.2022. Gordin kiittää faneilta ja sidosryhmiltä tullutta tukea.

    "Tärkeintä on varmistaa tapahtuman tulevaisuus pitkälle kohti 2030-lukua. Keskitymme täysillä ensi vuoden Horse Show’hun, jonka mottona on 'The Show Must Go On'.”

    Lipunmyynti alkaa 20. lokakuuta. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan 2022 Horse Show’hun.

    Lue myös:

    ”Reipas irtiotto kohti 2030-lukua ja profiili korkealle” – 70 vuotta täyttänyt Tom Gordin kannustaa kehittämään Hevosopistoa

    Artikkelin aiheet
    Helsinki Horse Show
    ratsastus
    tapahtumat
    koronavirus
    Helsinki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle