• Kuninkuusravien lipunmyynti nousussa, ravitorille enää hajapaikkoja

    Jos koronatilanne ei muutu, Seinäjoelle voidaan ottaa normaali kuninkuusraviyleisö. Turvallisuudesta pidetään huolta rakentamalla lisää katsomotilaa.
    Esa Nuottivaara kertoo, että katsomotiloja rakennetaan nyt lisää niin, että turvallisuudesta voidaan huolehtia mahdollismman hyvin.
    Esa Nuottivaara kertoo, että katsomotiloja rakennetaan nyt lisää niin, että turvallisuudesta voidaan huolehtia mahdollismman hyvin. Kuva: Johannes Tervo
    MT Hevoset
    10.7.202113:30
    Kaijaleena Runsten

    Kuninkuusravien lippujen myynti on ollut auki jo maaliskuusta. Vuoden päätapahtuman järjestelyiden kannalta hieno tieto saatiin juhannusviikolla, kun selvisi, että yleisöä päästään Etelä-Pohjanmaalla ottamaan käytännössä rajoituksetta.

    "Viikko sitten kun asiaa tarkasteltiin, myynti oli vielä aika verkkaista. Mutta niin on ihan normaalivuonnakin tähän aikaan. Odotetaan sen kiihtyvän nyt tästä loppua kohti", sanoo Seinäjoen ravikeskusta pyörittävän Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton puheenjohtaja Esa Nuottivaara.

    Hän on siinä ominaisuudessa myös tämän vuoden kuninkuusravien päätoimikunnan puheenjohtaja.

    Verkkokaupan lisäksi lippuja myydään nyt myös raviradalla toimiston ollessa auki päivittäin.

    Nykyisen koronatilanteen vallitessa radalle pystytään Nuottivaaran mukaan ottamaan ihan normaali kuninkuusravien yleisömäärä.

    "Viimeisetkin rajoitukset poistuivat niin, että joka istumapaikkaa kohden ei tarvitse olla sisätiloissa ja terassilla laskettuna myös pöytäpaikkaa."

    Luonnollisesti koronatilanne voi vielä myös kääntyä huonompaan suuntaan, mikä toisi uudelleen tiukennettuja rajoituksia kaikkiin tapahtumiin.

    "Mutta näin jos voidaan mennä, järjestelyt etenevät ihan hyvällä mallilla, kunhan ei tule viime hetken käännettä huonompaan."

    Seinäjoen ravikeskuksessa on tilaa sijoitella vieraat väljästi, joten Nuottivaara uskoo tapahtuman sujuvan turvallisesti. "Nyt rakennetaan vielä lisää katsomotiloja ulos, että saadaan väljyyttä."

    Ravitorin paikoista viimeiset ovat myynnissä. Viime vuonna sitä ei avattu lainkaan, kun lipun maksanutta yleisöä ja kutsuvieraita kuten päälähtöjen hevosten omistajia ja kasvattajia voitiin ottaa paikalle viikonlopun aikana yhteensä alle 3 000.

    Nuottivaara onkin viime vuoden järjestelyiden monien vaiheiden jälkeen hyvin tyytyväinen, kun niin torille kuin muutoin ovat yhteistyökumppanit lähteneet aktiivisesti järjestelyihin.

    "Monet siirsivät osallistumista viime vuodelta tälle vuodelle ja ovat nyt mukana. Jos on joku jäänytkin pois, tulijoita on ollut heidän tilalleen lisää."

    Viikonloppu alkaa perjantaina raveilla, joissa on muun muassa pohjoismainen 6-vuotiaiden kylmäveristen lähtö. Ravien jälkeen iltapäivällä järjestetään 2–3 -vuotiaiden suomenhevosten huutokauppa.

    Maaseudun Tulevaisuus julkaisee keskiviikkona 14. heinäkuuta kuninkuusravien teemasivut. Niissä on lisää tapahtuman järjestelyistä.

    MT on Seinäjoen Kuninkuusravien yhteistyökumppani.

    Lue myös:

    Kohti Kunkkareita osa 2: Layla: "Tämä homma täytyy mennä eläimen ehdoilla"

    Kohti Kunkkareita osa 1: "Liinan Liekki ei turhista hipaluusta tykkää mutta asiat hoituvat"

    Välähdys voi hyvin mutta kuninkuuskisa jää väliin - ”Onhan se tavallaan raivostuttavaa, että ollaan noista matseista sivussa”

    Kuninkuusraveissa päästään myös viettämään iltajuhlia – esiintyjät julki

    Artikkelin aiheet
    kuninkuusravit
    Seinäjoki
    ravit
    lipunmyynti
    koronatilanne
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle