Mikko Mäentausta ja Eternety-D treeneissä Herve Gonignonin luona. Kuva: Mikko Mäentaustan albumi
Hevoskauppa pyörittää kilparatsastusta
Ratsastuksessa kilpahevosten myymiset ovat tuttuja uutisia. Suomen esteratsastuksen maajoukkuekapteeni Mikko Mäentausta päätti aktiiviaikoinaan pitää omat hevosensa, mutta hän ymmärtää hyvin, että ratsastuksen bisnes pyörii hevoskaupalla.Tilaajalle
Mikko Mäentausta kertoo, että suomalaiset omistajat kysyvät usein neuvoa siihen, milloin hevonen kannattaa myydä, mutta sitten he kuitenkin haluavat melkein aina venyttää myyntiä. Kuva: Carolina HusuViime vuoden aikana Suomen huippuesteratsastuksessa tapahtui isoja asioita, kun huippuratsastajat päätyivät myymään ykköshevosiaan. Mikko Mäentausta toteaa, että urheilun kannalta kyseessä ovat tietenkin menetykset, mutta aina on muistettava koko kuvio. Oikeaan aikaan tehdyllä myynnillä pystytään takaamaan urheilun jatkuminen, kun raha sijoitetaan nuorempiin hevosiin. Usein myyminen on myös yksiselitteinen pakko, kun hevoskaupalla saadaan voi leivän päälle.
Toisaalta joskus ratsastaja tajuaa vasta jälkikäteen, kuinka vaikeaa on löytää huippuhevosia. Kun paras on myyty, ei ura lähdekään enää ylöspäin.
”Kun tällaista tarkastelee yksittäisenä tapahtumana, niin onhan se sääli ja tuo haastetta, kun parhaat hevoset myydään. Mutta kilpailu ja hevoskauppa käyvät käsi kädessä, eikä kukaan muu voi puntaroida sitä, mikä on myymisen pakollisuus ja tarve. Jokainen toimii sen mukaan, kuinka on suunnitellut oman firmansa toiminnan.”
”Vasta isossa kuvassa myöhemmin tulee nähtyä sekin, mikä on lopputulos. Joskus myynnillä päästään eteenpäin, mutta ei ole helppoa löytää uutta parasta hevosta.”
Mäentausta ehti itse asua Saksassa kolmisenkymmentä vuotta ammattiratsastajana. Hänen oma bisneksensä muodostui ratsastajien valmentamisesta, hevoskaupasta, hevosten välittämisestä asiakkaille ja vieraiden hevosten valmentamisesta. Vaikka hevoskauppa ei ollut koskaan toiminnan ydintä, siitä tuli rahaa saman verran kuin ratsastajien valmentamisesta, mitä Mäentausta teki paljon.
”Mutta kuten sanottua, minun yritystoimintani pyöri terveellä pohjalla ilman hevoskauppoja.”
Mäentausta kertoo, että kilparatsastuksen kentällä vähiten kannattavaa on vieraiden hevosten valmentaminen. Siihen taloudellinen järki tulee siitä, että sopimuksissa ratsastaja saa yleensä oleellisen osuuden, jos hevonen myydään.
Mäentausta itse etsi urallaan yhteistyökumppanit, joilla ei ollut innostusta myymiseen. Hän kertoo, että hänen vuoden 2015 EM-ratsunsa Eternety D elää tälläkin hetkellä samalla laitumella, jossa se otti elämänsä ensimmäiset haparoivat laukka-askelet. Lopetettuaan uransa Mäentaustan kanssa vuonna 2017, se oli jonkin aikaa kasvattajansa lapsenlapsen harrasteratsuna, kunnes oli eläkkeen aika.
”Se on kaunis tarina”, Mäentausta hymyilee.
Myös toinen isojen luokkien ratsu, kimo Quenaro, jäi uran jälkeen pitkäaikaiselle omistajalleen.
Mäentaustan liiketoiminta rakennettiin niin, että hänellä oli pitohevoset, jotka elätettiin muulla liiketoiminnalla. Hän kertoo, että ei kadu valintaansa, mutta näkemättä jäi, mitä olisi tullut, jos hän olisi keskittynyt rohkeammin kilpailemiseen ja hevoskauppaan.
”Mutta kuten sanottua, minun yritystoimintani pyöri terveellä pohjalla ilman hevoskauppoja. Lisäksi olin kiintynyt hevosiini, ja tiedostin selkeästi, että jos luovun niistä, tuskin löydän parempia tilalle”, hän sanoo.
”Vanhan sanonnan mukaan never change winning team (älä muuta voittavaa joukkuetta). Jos tavoitteet ovat kilpailemisessa, yleensä on järkevää pitää paras hevosensa.”
Hän huomauttaa, että myös silloin, kun lapselle tai nuorelle hankitaan hevonen, kyse ei ole sijoituksesta. Silloin hevonen lähtökohtaisesti pidetään, lapsi saa kilpailla ja arvo tulee sen tuomasta opista ja kokemuksista.
Välimuotojakin tietysti on, mutta taloudellisesti viisaimmassa hevoskaupassa hevonen myydään siinä vaiheessa, kun siitä saa parhaimman tuoton. Se tarkoittaa, että yhtään ylimääräistä kautta ei tehdä kilpailullisista syistä tai tunnesyistä, Mäentausta selittää.
Mäentausta kertoo, että varminta ja fiksuinta olisi ostaa hyviä 4-vuotiaiksi kääntyviä hevosia, kouluttaa ja kilpailuttaa niitä ja sitten myydä ne suunnilleen viisivuotiaina miettimättä, mitä ne ehkä voivat saavuttaa. Oleellista on tietenkin osata löytää ne lahjakkaat yksilöt.
”Ja sitten pidät hevosen pidempään vain silloin, jos se vaikuttaa todella vakuuttavalta, jos silloinkaan”, hän neuvoo.
Ratsut nousevat vuosi vuodelta isompiin luokkiin ja vaativampiin tehtäviin, ja kaupassa ollaan myöhässä siinä vaiheessa, kun ostajakin huomaa, että on saavutettu hevosen kapasiteetin rajat.
Mäentausta muistuttaa myös, että kun hevosta pitää pitkään, koko ajan kulut lisääntyvät ja myös riskit loukkaantumisesta kasvavat.
”Kilpahevosten ylläpitäminen on kallista.”
Ratsastusbisneksessä rahaa tulee toki myös palkintorahoista. Isoimmissa kilpailuissa palkinnotkin toki ovat merkittäviä, esimerkiksi Helsinki International Horse Show’n voittaja sai tänä vuonna 57 500 euroa.
Ylivoimaisesti eniten rahaa siirtyy kuitenkin hevoskauppojen myötä, Mäentausta kertoo.
”Tosin toisissa kaupoissa viivan alle jää huomattavasti vähemmän, kun odotti. Kilpahevosten ylläpitäminen on kallista”, hän hymähtää.
Suomessa kilpahevoskauppaa tehdään hyvin harvoin bisneksenä, mutta Mäentausta painottaa, että kyllä sekin on mahdollista.
Hyviä yhteistyökumppaneita hän on itse löytänyt hevosen omistajiksi niin Saksasta kuin Suomesta, niin lyhytaikaiseen kuin pitkäaikaiseen hevosen pitämiseen. Oleellista on se, että kaikilla omistajilla on samat intressit ja ymmärrys alan realiteeteista. Hän itse laskee, että noin kahdessa kaupassa kolmesta on onnistuttu, mutta kolmasosa on kaatunut terveysasioihin
”Kun hevonen on hyvä, siinä on hyvän kaupanteon mahdollisuus, tosin loukkaantumisriskiä ei saa kokonaan pois”, Mäentausta tiivistää.
- Osaston luetuimmat
