• Torbjörn Jansson jatkaa ohjastajauraansa vuosi kerrallaan

    Torbjörn Janssonin mukaan ruotsalaisessa raviurheilussa on kehityskohteista huolimatta perusasiat hyvässä kunnossa verrattaessa vaikkapa naapurimaihin.
    Tilaajalle
    Torbjörn Jansson on tyytyväinen vuoden alussa käyttöön otettujen uusien ajotapasäännösten siistittyä ajotapoja entisestään.
    Torbjörn Jansson on tyytyväinen vuoden alussa käyttöön otettujen uusien ajotapasäännösten siistittyä ajotapoja entisestään. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    9.7.202216:00
    Kaj Närhinen

    Viime lauantaina Eskilstunassa nuoremman polven valmentajat ja ohjastajat eivät juhlineet oriiden ja ruunien E3-finaalissa. Voiton nappasi Torbjörn Janssonin ohjastama ja Roger Walmannin valmentama Bedazzled Sox ennen Pekka Korven Corazon Comboa. Jansson täyttää muutaman viikon kuluttua 68-vuotta, Walmann täytti keväällä 69-vuotta ja Pekka Korpi täyttää 73-vuotta marraskuussa.

    ”Vanhat miehet näyttivät kaapin paikan nuoremman polven edustajille. Hyvä niinkin välillä”, naurahtaa Torbjörn Jansson.

    Urallaan yli 4600 voittoa ohjastanut Torbjörn on kuulunut jo 70-luvun lopulta lähtien ruotsalaisen raviurheilun ykkösnimiin. 2000-luvun alkuun asti hän pyöritti yli 100 hevosen valmennustallia Seglingen tilallaan lainaohjastamisen ohella.

    ”Valmentaminen on todella mieluista puuhaa. Olin vuosituhannen vaihteessa äärimmäisen suosittu lainaohjastaja. Vuokrasin tallini silloiselle kakkosmiehelleni Göran Långille. Hän otti vetovastuun valmennuskeskuksestani useaksi vuodeksi.”

    Göran Långin muutettua Taalainmaalle myi Jansson 270 hehtaarin suuruisen tilansa ratsuihin keskittyneelle perheelle.

    ”Lohkaisin itselleni kuitenkin 16 hehtaarin suuruisen maa-alan. Rakennutin uuden tilan, asuintalon, 12 paikkaisen tallin sekä muut tarvittavat rakennukset. Aloitin uudestaan pienimuotoisen valmennustoiminnan.”

    Vuoden 2018 lopulta on Janssonin tallit olleet tyhjillään. Pienen tallin pyörittämisessäkin on omat haasteensa.

    ”Tuolla hevosmäärällä on vaikea pitää useampaa hevosenhoitajaa. Viikonlopputuurajien löytämisessäkin on omat haasteensa. Menestyäksesi suuremmissa lähdöissä tarvittaisiin hieman lisää vaihtuvuutta tallin hevosissa.”

    Viimeiset kolme ja puoli vuotta Torbjörn Jansson on toiminut jälleen pelkästään lainaohjastajana. Parhaimmillaan lähemmäs 2000 starttia ajanut ohjastaja on tänä vuonna ohjastanut hieman yli 300 starttia. Viime vuosina starttimäärät ovat pyörineet 600 ja 900 startin välillä. Menestysohjastaja suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti.

    ”Lajissa kuin lajissa nuoret haastajat nousevat esiin. Viime vuosina ruotsalaisessakin raviurheilussa nuoret ohjastajat ovat ottaneet vuosi vuodelta enemmän jalansijaa. Se kuuluu pelin henkeen.”

    Vuoden 2020 alussa saamastaan sydänkohtauksesta Torbjörn Jansson on toipunut erinomaisesti.

    ”Sydänkohtauksesta ei jäänyt onneksi mitään pysyviä vaurioita. Luonnollisesti ajattelen aiempaa enemmän ruokavaliotani ja yritän muutenkin noudattaa terveellisempiä elämäntapoja.”

    Jansson tunnetaan Ruotsissa yhtenä analyyttisimmistä ravivalmentajista. Eikä kyse ole pelkästään ravilähtöjen analysoimisesta. Hän seuraa tarkasti ravipolitiikkaa ja myös naapurimaiden raviurheilun tilaa. Janssonilta onkin hyvä kysyä ruotsalaisen raviurheilun nykytilasta ja suurista muutoksista Janssonin aktiiviaikana. Vuoden alussa voimaan astuneet ajotapamääräykset saavat kiitosta konkariohjastajalta.

    ”Lähtöjä on nykyään paljon mukavampi katsoa. Ajotavat ovat siistiytyneet uudistuksen jälkeen entisestään. Näinhän sen pitääkin olla. Riittää katsoa vaikka 2000-luvun alun lähtöjä, ei sellainen ajotapakulttuuri sovi nykypäivän yhteiskuntaan.”

    Puheen kääntyessä ruotsalaisen raviurheilun tilaan, on Janssonin pohdinta realistista. Hän kehottaa vertailemaan ruotsalaista raviurheilua muiden Pohjoismaiden raviurheilun tilaan.

    ”Meillä Ruotsissa ole valittamista vertailtaessa palkintorahoja naapurimaihimme. Toki ruotsalaisestakin raviurheilusta löytyy parannettavia asioita ja suuria haasteita. Perusasiat ovat kuitenkin vielä meillä hyvällä perustalla.”

    Viime aikojen yleinen kustannustason nousu huolettaa Torbjörn Janssonia kollegoidensa kautta. Suurten valmennustilojen ylläpitokustannukset olivat jo ennen energian ja polttoaineen hintojen nousua korkeat.

    ”Jos sinulla on oma tila, maksat ensin kaiken omasta pussistasi. Vuokralla ollessa vuokrien tasoa ymmärrettävästi nostetaan. Loppupelissä kustannusten nousu näkyy omistajien pussissa. Kierre on todella ikävä kaikkien osapuolten kannalta. Toki minun kulunikin ovat nousseet. Diesellaskun kasvu on melko pieni asia verrattuna suurten valmennustallien kulujen nousuun.”

    Vuoden 1985 Elitloppet-voitto omalla valmennettavalla Meadow Roadilla on Janssonin mukaan uran tärkein voitto. Vielä 37 vuotta myöhemmin ihmiset tulevat puhumaan Janssonin kanssa voitosta.

    ”Voitto antoi ison nosteen uralleni. Mutta olen voittanut paljon isoja lähtöjä Pohjoismaissa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Olen tyytyväinen saavutuksiini ja luonnollisesti ulkomaan matkat ovat tarjonneet unohtumattomia elämyksiä.

    Torbjörn Janssonin ansiolista ohjastajana sai uuden kiinnityksen Bedazzled Soxin E3-finaali voiton myötä Eskilstunassa viime viikonloppuna.
    Torbjörn Janssonin ansiolista ohjastajana sai uuden kiinnityksen Bedazzled Soxin E3-finaali voiton myötä Eskilstunassa viime viikonloppuna. Kuva: Bea Forssten

    Torbjörn Jansson ei tee uransa jatkosta pitempiaikaisia suunnitelmia. Hän menee päivä ja vuosi kerrallaan terveyden tilan ja ajotehtävien tarjonnan mukaan.

    ”Niin kauan kuin minulla on jokunen hyvä hevonen ohjastettavana, on tätä mielekästä jatkaa. Raviurheilu on tarjonnut minulle työn ja samalla hienon sisällön elämääni vuosikymmenten ajan. Olen kiitollinen paljosta raviurheilulle.”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle