Perjantaina Kuopiossa Varsakunkku-karsinnassa kautensa avaava Himman Caarle ei viime vuonna avannut voittotiliään, vaikka hevosesta huokui läpi ikäluokkastatus. Parhaimmillaan ori oli ikäluokan arvolähdöissä totosijoilla.
Hevosta valmentava Mikko Laitinen kertoo, että viime vuonna Himman Caarlen kilpailuissa tavoitteena oli, ettei hevonen olisi väsynyt lähdön jälkeen. Valmentajan tavoitteena on pitkäaikainen kilpahevonen.
”Olisi toisissa lähdöissä voitu pärjätä paremmin, jos oltaisiin laitettu kaikki peliin. On mentävä hevosen ehdoilla. Vastassa on niin kovia hevosia, että on oltava tolkku mukana”, Laitinen painottaa.
Valmentaja kehuu, että Himman Caarlen nelivuotiskaudesta jäi todella hyvä kuva. Myös kautta seurannut pitkä talvitauko on mennyt suunnitelmien mukaan. Hevonen pysyi terveenä, eikä sillä ollut muitakaan vaivoja.
”Liikuntaa se on saanut paljon. Kyllä on ihan vanhan kansan tyyliin ajettu hangessa, mitä nyt lunta oli. Länget on kaulalle monesti nostettu, ja voima-ajoa tehty.”
Uutta kautta kohden lähdetään rauhallisin mielin, eikä missään nimessä veren maku suussa. Laitinen korostaa, ettei omistajan kanssa ole puhuttu kauden tavoitteista halaistua sanaa.
”Uskon, että sielläkin odotetaan enemmän tulevaisuutta. En usko, että hevonen olisi ihan valmiskaan tänä vuonna. On sellainen kutina, että se on tulevaisuuden hevonen.”
”Olisi toisissa lähdöissä voitu pärjätä paremmin, jos oltaisiin laitettu kaikki peliin. On mentävä hevosen ehdoilla. Vastassa on niin kovia hevosia, että on oltava tolkku mukana.”
Laitinen kuvaa Kuopion perjantaista kilpailua testistartiksi. Radalla on käyty tätä ennen ajamassa yksi hiitti. Laitisen mukaan Himman Caarle ei vaatinut viime vuonna mittavia viimeistelyjä kunnon esille tuomiseen.
”Tämän jälkeen tiedetään, mitä jatkossa tehdään. Viime vuonna tultiin lähtöihin hyvin vähillä liikkeillä. Himman Caarle on iso ja suuriliikkeinen hevonen. Sillä on vedetty vasta maltilla.”
Laitinen kehuu valmennettavaansa vilkasliikkeiseksi hevoseksi, jota on kuitenkin mukava ajaa. Himman Caarle saa kehut kiltteydestään.
”Se on mukava hevonen ajaa. Kotona sitä pystyy kävelyttämään helposti. Se malttaa toisenkin hevosen kanssa mennä, eli sillä pystyy kotona ajamaan, mitä haluaa. Kilpailupaikalla sille tulee menohaluja enemmän. Se aistii, että nyt ollaan kilpailemassa.”
Mikko Laitinen valmentaa Hankasalmella 14 hevosta. Silti ehtivä mies tekee myös muita hommia. Hän kertoo olevansa maaseudun sekatyömies, jolla pysyvät kädessä niin pienet kuin isotkin työkalut.
Hevospuolella Laitisen vastuualueina ovat lähinnä ajohommat ja kengitys. Hän kiittelee muita apukäsiä, jotka pitävät huolta hevosten hyvinvoinnista.
”Meillä on siinä hyvä joukkue. Pimeän aikaan enimmäkseen vain ajelen hevosia, mutta kesällä teen kaikkea muutakin laidasta laitaan, mitä vaan pyydetään.”
Laitisella on valmennuksessa neljä kolmivuotiasta suomenhevosta. Niidenkään kanssa hankasalmelainen ei kiirehdi.
”Kyllä jollain voisi ajaa koelähdön vaikka heti, mutta ei minulla vielä mitään semmoisia kovia aatoksia ole”, Laitinen toteaa leppoisasti.