• Kuningatarkisa ei hallitse Varjohehkun kautta – "Jos hevonen itse paikkansa ansaitsee, niin sitten ajetaan”

    Timo Mäkäräinen lähtee Ouluun kahdella hevosella. Sarjojen vähyys lähiseudulla vaikuttaa kilpailusuunnitelmien tekoon.
    Tilaajalle
    Varjohehku debytoi kuningatarkilpailussa viime vuonna Oulussa.
    Varjohehku debytoi kuningatarkilpailussa viime vuonna Oulussa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    14.4.202615:30
    Markku Lindström

    Timo Mäkäräisen hevosauto lähtee Kiuruvedeltä tiistaina Oulua kohti. Sekä Varjohehku että Harlamov ovat mukana Äimärautiolla kylmäveristen tasoitusajossa.

    Varjohehku on nähty jo kuningatarkisaan tähtäävissä pistelähdöissä. Mäkäräinen korostaa, ettei viime vuonna pääkisassa nähdyn tamman kanssa olla mitenkään pakkomielteisesti kisan uusintaan pyrkimässä. Siksi ohjelmaan mahtuu myös tavallisia startteja.

    ”Jos hevonen itse sinne paikkansa ansaitsee, niin sitten ajetaan. Yksi vuosi on sitä harjoiteltu, ja hevonen yleensä parantaa, kun ikää tulee”, Mäkäräinen pyörittelee.

    Valmentaja valittelee, ettei sopivan välimatkan päässä ole löytynyt sopivia sarjoja. Siksi Varjohehkun starttiväli on venynyt lähes puolentoista kuukauden mittaiseksi.

    ”Olisi Varjohehkulla saanut olla startti tai pari Kaustisen jälkeen. Hevonen on ihan hyvällä mallilla kuitenkin. On treenannut hyvin ja ollut terve.”

    Mäkäräinen on ilmoittanut Varjohehkun ensi maanantaiksi Kuopion kuningatarpistelähtöön. Oulun startti toimii valmistavana tehtävänä Kuopiota ajatellen.

    ”Korotettua rahaa ollaan silti hakemassa”, kiuruvetinen sanoo.

    Timo Mäkäräinen kertoo hevostensa kuulumiset ja kehaisee kolmivuotiasta Lemmen Tuimaa.
    Timo Mäkäräinen kertoo hevostensa kuulumiset ja kehaisee kolmivuotiasta Lemmen Tuimaa. Kuva: Ville Toivonen

    Mäkäräisen toisella hevosella Harlamovilla on kova suoritus alla Kuopiosta. Ruuna polki lopulta kolmanneksi, vaikka juoksu ei onnistunut yhtään.

    ”Kuopio meni raskaimman kautta. Hevonen ei edes toisella radalla montaa sataa metriä käynyt. Harlamov on rehellinen työmies, kun vaan ensimmäiset sadat metrit saa menemään. Hevonen on tuntunut koko ajan hyvältä.”

    Mäkäräinen kertoo, että lähtötouhut ovat ruunalle juoksun vaikein osuus. Helmikuussa Oulussa Harlamov passitettiin toimimattomana koelähtöön.

    ”Se on niin paljon Varjohehkun perään, että halusi saada sen kiinni. Se ei ole lähdössä ihan helpoin hevonen. Täytyisi kilpailuttaa näitä eri raveissa, mutta kun sarjat on usein samoja.”

    Mäkäräinen odottaa Harlamovia totosijoille. Omistaja-valmentajan mukaan hevonen olisi ansainnut jo voiton.

    ”Minusta se menee vielä säästöliekillä. Sillä on paljon kakkossijoja, kun se jää mielellään rinnalle. Minä olen tyytyväinen aina, kun se tekee ehjän juoksun.”

    Tallin muista hevosista puheeksi tulee kolmivuotias Lemmen Tuima (Erikasson). Valmentajan mukaan tamma on kolmivuotiskeväänään hänen parhaiten kehittynyt varsansa. Hevonen saa treenariltaan vuolaat kehut.

    ”Olisiko sillä emänisänsä Tutuarin puolelta varhaisuutta. Se menee hyvällä tyylillä, ja pääsee tosi kovaa. Jos Lemmen Tuima tuollaisena pysyy, niin varmaan kilpaillaan jo kolmivuotiskaudella. Mitään pakkoa siihen ei kuitenkaan ole, kun omistetaan se tytön kanssa.”

    Mäkäräinen kertoo, että Lemmen Tuima ostettiin viime kesänä juoksuvideon perusteella. Varsa osoitti juoksijan taipumuksensa nopeasti.

    ”Oli yllätys, että se alkoi menemään niin hyvin”, Mäkäräinen äimistelee.

    Lisää aiheesta
    • Varjohehkun voittotili on tältä kaudelta vielä avaamatta, mutta tamma on tehnyt erittäin tasaista työtä kovissa lähdöissä.

      Ravit | Varjohehkun tähtäin korkealla: ”Kovemmat lähdöt tuntuvat vievän tammaa eteenpäin”

      Tilaajalle
    • Jockas Rita ja Santtu Raitala olivat juhlinnan kohteina Oulun Kuninkuusraveissa viime vuonna.

      Ravit | Kuninkuusravien asemia haetaan jo nyt – pistelähdöt käynnistyivät viikonloppuna

      Tilaajalle
    • Kenzo Benois (4) sijoittui uudenvuoden aattona Vincennesissä kolmanneksi.

      Ravit | Päivän ravit: Antti Ojanperän Ranskan kävijä palaa viivalle Oulussa

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Timo Mäkäräinen
    Varjohehku
    Harlamov
    Lemmen Tuima
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle