• Olympialaisissa loistanut Emma Kanerva menetti Greek Airin – aloittaa oman yritystoiminnan Saksassa

    Kouluratsastaja Emma Kanerva sai pian Pariisin onnistumisen jälkeen kuulla, että hänen työnantajansa on päättänyt laittaa myyntiin myös olympiaratsu Greek Airin.
    Tilaajalle
    Emma Kanerva ja 13-vuotias saksalaisruuna Greek Air sijoittuivat Pariisin olympialaisissa sijalle 12.
    Emma Kanerva ja 13-vuotias saksalaisruuna Greek Air sijoittuivat Pariisin olympialaisissa sijalle 12.  Kuva: Leanjo de Koster
    MT Hevoset|Ratsastus
    17.11.202415:15
    Miia Lahtinen

    ”Se oli minulle kova juttu, ja vähän kyllä harmitti. Mutta se on näin, kun ei omista hevosiaan, eikä voi tehdä näitä päätöksiä itse”, Emma Kanerva sanoo.

    Jo iäkäs Gert Saborowski oli laittanut tallikiinteistönsä myyntiin jo ennen olympialaisia, joten asia ei tullut Kanervalla aivan puun takaa. Joidenkin hevosten myynnistä oli puhuttu, mutta Greek Airista luopumisen oli asia, joka sai suomalaisen tekemään päätöksen elämänmuutoksesta.

    Nyt hän on jo jättänyt aiemman työpaikkansa ja hyvästellyt kolme valmista GP-ratsuaan Greek Airin, Mist of Titaniumin ja Feldrosen sekä nuoremmat tulevaisuudenlupaukset.

    Kanerva on tällä hetkellä lomalla etelässä. Hän kertoo, että uusissa suunnitelmissa on vielä monta kohtaa auki, mutta hän halusi ilmoittaa päätöksestään sosiaalisessa mediassaan jo nyt, että kenenkään ei tarvitse ihmetellä, miksei hän kilpaile tutuilla hevosillaan.

    ”Jos olen aina tähän asti kouluttanut omat GP-hevoseni, niin enköhän onnistu siinä tulevaisuudessakin.”

    Oma yritystoiminta on tarkoitus aloittaa pienesti vuokratallilla, etsien ajan kanssa sopivia hevosia ja hevosenomistajia.

    ”Nyt on hyvä hetki katsoa uutta ja lähteä tekemään omia juttuja”, Kanerva sanoo.

    Hän toteaa, että mikään hevosten myyjä hän ei ole ikinä itse ollut.

    ”Mielelläni pidän niitä pidempään. Katsotaan, mitä tästä kehittyy”, hän miettii.

    Omia nuoria hevosia hänellä on muutama. Kanerva kertoo olevansa positiivisella mielellä ja katsovansa kohti seuraavia olympialaisia.

    ”Totta kai tämä oli vaikea päätös, ja haikeinta oli, kun oli pakko jättää kaikki hevoset. Mutta uusia hevosia ja uusia tuttavuuksia tulee. Eiköhän tästä selvitä”, hän sanoo.

    ”Ehkä tämä on myös paras aika tehdä tällaisia päätöksiä, kun Los Angelesiin on vielä aikaa. Ja jos olen aina tähän asti kouluttanut omat GP-hevoseni, niin enköhän onnistu siinä tulevaisuudessakin. Tässä on varmasti mielenkiintoisia aikoja edessä”, hän sanoo luottavaisena.

    Lisää aiheesta
    • Sanna Siltakorven Bofey Click kilpailee harvakseltaan ja valikoidusti.

      Ratsastus | Sanna Siltakorvella lupaava seuraaja Bofey Clickille – Emma Kanervan hevoskalustoon mahdollisesti muutoksia

      Tilaajalle
    • Emma Kanervan ja Greek Airin onnistuminen sai hevosihmisten tunteet pintaan.

      Ratsastus | ”Vain kahdestoista” – Mikä teki Emma Kanervan olympiasuorituksesta niin erinomaisen?

    • Emma Kanervan ruuna Greek Air viihtyi erinomaisesti Versailles’n loistokkaalla olympiakentällä. Kuva lauantain joukkuekilpailusta.

      Ratsastus | Emma Kanerva ja Greek Air tekivät olympiafinaalissa elämänsä radan

      Tilaajalle
    • Suomen joukkueen Joanna Robinson sai tuulettaa olympiasuorituksensa jälkeen Glamouralinen selässä.

      Ratsastus | Suomen joukkue ylitti odotukset olympialaisten kouluratsastuksessa − ”Me ollaan varteenotettavia maailmalla”

      Tilaajalle
    • Emma Kanerva kertoo, että Greek Air oli pitkään hevonen vekkuli, joka saattoi kouluradalla ottaa jopa pätkän pukkilaukkaa. ”Nyt viimeiset vuodet se on alkanut ottaa urheilun tosissaan”, Kanerva kiittää. Arkistokuva Aachenin kilpailusta.

      Ratsastus | Emma Kanervalle ja Greek Airille huippuonnistuminen olympialaisissa: ”Oli huikean hienoa ratsastaa tuolla radalla”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Emma Kanerva
    kouluratsastus
    Greek Air
    yritystoiminta
    olympialaiset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle