• ”Todella pienillä korjauksilla saataisiin ratkaistua paljon lastaukseen ja kuljetukseen liittyviä ongelmia”

    Hevosten lastauskouluttajana tunnetuksi tullut Mia Jurvala jakaa lastausongelmaiset hevoset karkeasti kahteen ryhmään.
    Tilaajalle
    Hevosten lastauskouluttajana tunnettu Mia Jurvala hoitaa tänä vuonna Tampereen hevosmessujen ohjelma- ja toimihenkilövastaavan pestiä. Ohjelman läpileikkaavana teemana on nuoren hevosen kehityskaari.
    Hevosten lastauskouluttajana tunnettu Mia Jurvala hoitaa tänä vuonna Tampereen hevosmessujen ohjelma- ja toimihenkilövastaavan pestiä. Ohjelman läpileikkaavana teemana on nuoren hevosen kehityskaari. Kuva: Marle Muuronen
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    8.2.202315:30
    Kati Susi

    Vuosituhannen alussa, kun jokioislainen Mia Jurvala alkoi auttaa hevosten omistajia lastausongelmissa, hän käytti perinteisempiä keinoja, jotka oli oppinut pyöröaitauskoulutuksessa 90-luvun puolivälissä. Pyöröaitaustyöskentelyyn olivat johtaneet oman hevosen käytösongelmat.

    ”Yksi kerta pyöröaitauksessa muutti hevoseni käytöksen kertaheitolla. Kouluttaminen vei aika lailla mennessään ja asiaan vaikutti vahvasti se, että minun on alusta asti ollut helppoa omaksua omaan kehooni tapa viestiä hevosen kanssa”, Jurvala kertoo.

    Noin kahdenkymmenen vuoden ajan Jurvala on auttanut hevosenomistajia ymmärtämään hevosensa käytöstä ja ratkaisemaan ongelmia. Alun projektit yhden hevosen kanssa ovat vaihtuneet enemmän ihmisryhmien kouluttamiseen.

    ”Alkuun en edes ajatellut, että minusta tulisi kouluttaja, mutta tallilla pyydettiin apua pikkupulmiin. Hevosen kouluttamisessa on uuden tutkimustiedon ja oppien ansiosta menty valovuoden verran eteenpäin 20 vuodessa.”

    ”Moni asia voi mättää. Ison ongelma on se, ettei tiedetä, mikä.” Mia Jurvala

    Usein Jurvalan eteen on tuotu hevonen, joka kuljetustrailerin nähdessään sanoo kiitos ei. Mikä traileriin lastaamisessa oikein mättää monella hevosella?

    ”Moni asia voi mättää. Ison ongelma on se, ettei tiedetä, mikä. Haluan aina miettiä syytä käytökselle, että ei vain laiteta laastaria mätäpaiseen päälle, vaan ratkaistaan alkuperäinen ongelma. Näin lopputulos koulutuksesta on pysyvämpi.”

    Jurvala jakaa lastausongelmaiset hevoset karkeasti kahteen ryhmään.

    ”On hevosia, jotka ovat huomanneet, että kikkailulla välttää traileriin menon. Tällaiseen ei tarvita traumaa tai onnettomuutta taustalle, ja tällöin pitää löytää hevoselle motivaatio kiivetä traileriin. Toinen ryhmä ovat ne hevoset, jotka ovat kuljetuksessa traumatisoituneet, kun ovat jollain tavalla loukanneet itsensä kuljetuksessa. Kipu on tehokas opettaja.”

    Jurvala toteaa, että hyvin paljon lastausongelmia syntyy siitä, että traileriyhdistelmää ajetaan huolimattomasti niin, että esimerkiksi jarrutuksissa hevonen kolhii itseään. Siitä ei välttämättä jää näkyvää vammaa, mutta muistot kivusta jäävät hevosen päähän.

    ”Todella pienillä korjauksilla saataisiin ratkaistua paljon lastaukseen ja kuljetukseen liittyviä ongelmia”, Jurvala sanoo.

    ”Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että moni nuori hevonen saadaan liikkumishaluttomaksi, jos sen kanssa tehdään liikaa.” Mia Jurvala

    Tänä vuonna Mia Jurvala on liittynyt Tampereen Messujen henkilöstöön ja suunnittelee huhtikuun puolivälissä järjestettävien kaksipäiväisten hevosmessujen ohjelmaa osana messutiimiä ja kehittää tapahtuman turvallisuuskäytäntöjä. Useita vuosia hän on ollut vapaaehtoistöissä messuilla ja pitänyt lastausnäytöksiä.

    15.‒16. huhtikuuta järjestettävillä Tampereen hevosmessuilla on tänä vuonna otettu teemaksi nuoren hevosen kehitys. Jurvala kertoo, että ohjelmassa on monipuolisesti tarjolla näkökulmia hevosen kehittymiseen ja vinkkejä siihen, miten rakennetaan kestävä, terve ja iloisena työskentelevä hevonen.

    ”Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että moni nuori hevonen saadaan liikkumishaluttomaksi, jos sen kanssa tehdään liikaa. Uskon, että kaikki hevosihmiset kuitenkin haluavat hevoselle hyvää.”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle