
Tero Pohjolaisen tallissa on toteutettu hallittua sukupolvenvaihdosta. Niinpä suurin osa Sipoon Söderkullassa vaikuttavan valmentajan hevosista on starttaamattomia tai vähän startanneita nuoria ravurinalkuja.
Maanantaina Pohjolainen matkaa Mikkelin iltaraveihin kahden kolmivuotiaan tamman kanssa. Sands Vickylle (Orlando Vici) kyseessä on uran avausstartti.
”Sands Vicky on ihan asiallinen varsa, mutta on vaikea sanoa vielä sen kummempaa siitä. Kun ruvetaan ajamaan kilpaa, niin näkee, mitä siinä on hevosta. Tamma on kehittynyt vähän hitaasti. Jostain on kuitenkin aloitettava”, Pohjolainen kertoo.
”Tammassa ei ole ihan hirveästi vauhtia vielä, vaan se on enemmän jaksavan tuntuinen. Kunhan nyt saadaan ura auki ja ehjä juoksu. En osaa yhtään sanoa, millaisia hevosia kavereilla on. Uskoisin, että Vicky pystyy menemään täyden matkan kahdeksaatoista läpi.”
Uransa viidenteen starttiin tuleva Stonecapes Yam (Don Fanucci Zet) tuntuu kehittyneen nopeasti kesän aikana. Heinäkuussa se juoksi Mikkelissä täyden matkan aikaan 15,0a.
”Se on kyllä ihan hyvä varsa, ja on aloittanut hyvin. Uskoisin, että siinä on jonkun verran kehitystä sisässäkin. Ajellaan nyt startteja ja katsotaan kehitystä. Jos voittosumma pysyy pienenä, se pääsisi paalulle Kymenlaakso-ajoon. Jos voittosumma menee sen yli, niin koetetaan ajaa Kasvattajakruunuja. Mennään sen mukaan, miltä tilanne näyttää.”
Kolmivuotiaana Kymenlaakso-ajon sekä tammojen Kasvattajakruunun voittanut Viens Ici (Quite Easy) on vetänyt keskikesän henkeä. Viisivuotiaana tamma on ehtinyt startata vasta kolme kertaa.
Viens Icin oli tarkoitus palata tauolta torstaina Jyväskylässä, mutta viisivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun välierät peruttiin vähäisen hevosmäärän takia. Kun karsintoihin ilmoitettiin vain 15 hevosta, kisa ajetaan suoraan finaalina ensi viikon lauantaina.
Tero Pohjolainen kertoo Viens Icin tulleen kesällä kipeäksi. Kasvattajakruunun välierää silmällä pitäen hevosella oli ajettu 1.19-vauhtinen ratahiitti. Kun kisa ajetaan suoraan finaalina, valmistautuminen siihen menee luonnollisesti uusiin puihin.
”Kauden jatko riippuu siitä, miten se menee. Ei kai sitä uraakaan loputtomiin jatketa. Mutta tehdään välitilinpäätös Kasvattajakruunun jälkeen.”
Pohjolaisen tallin seniori on seitsemänvuotias Condor Bar, joka oli viime vuonna Henna Halmeen valmennuksesta mukana jopa Kymi GP:ssä ja St Michelissä. Condor Bar tulee starttaamaan vielä elokuussa, sillä se mahtuu kuun lopussa Killerille hopeadivisioonan karsintaan. Seitsemänvuotiaan oriin kausi on ollut tasaisen hyvää työtä.
”Se ajaa hopeaa niin kauan kuin sarjaan mahtuu, mutta jossain välissä ajetaan ehkä kultaakin. Ensi kuussa esimerkiksi Tammer-ajo on yksi mahdollinen vaihtoehto”, Pohjolainen arvioi.
Syksyn mittaan kolmivuotiaita varsoja on odotettavissa lisää radalle.
”Ensimmäisenä ovat odotettavissa Great Vanity (Googoo Gaagaa) ja Karsten (Love You). Jälkimmäinen on iso hevonen, joten sen kanssa on vähän odoteltu”, Pohjolainen kertoo.