• Islanninhevoskasvattajat innostuivat raviurheilusta – tämän vuoden huutokaupasta lähti mukaan viisi varsaa ja viime vuonna kolme

    "Ostimme useamman, sillä itsekin kasvattajina tiedämme, mitä varsan kasvattaminen maksaa. Niinpä varsat olivat meistä edullisia ostaa."
    Tapio Perttusen valmentama ja ohjastama Unique Creation on yksi Metzien kilpahevosista.
    Tapio Perttusen valmentama ja ohjastama Unique Creation on yksi Metzien kilpahevosista. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    15.9.202109:00
    Kaj Närhinen

    Ypäjän huutokauppatuloksia lukiessa kiinnittyy huomio Anne ja Kaarina Metzin nimiin ostajan kohdalla. Mäntsälässä vaikuttavat Metzit ostivat nimittäin neljä varsaa huutokaupasta, ja ennen huutokauppaa olivat he tehneet kaupat viidennestä varsasta.

    Metzit ovat olleet hevosten kanssa tekemisissä jo pitemmän aikaa.

    "Asuimme Hollannissa kymmenisen vuotta. Aluksi kasvatimme hollannin alkuperäishevosia. Myöhemmin kuvaan tulivat islannin hevoset”, kertoo Anne Metz.

    Kolmisen vuotta sitten Anne ja Kaarina Metz päättivät palata Suomeen. Hevosmäärän kasvettua Hollannissa alkoi hevostilan maa-ala loppumaan. Lisämaan hankinta Hollannissa olisi tullut kalliiksi, joten paluu Suomeen tuntui hyvälle vaihtoehdolle ja Metzit hankkivat tilan Mäntsälän Lappilasta.

    "Otimme issikat mukaamme Suomeen. Islanninhevoset ovat tilamme päätuotantosuunta. Kasvatamme varsoja, jotka sitten ratsastamme sisään ja myymme kolme–neljä-vuotiaana. Sen lisäksi meillä on myös islanninsiitosoreja astumassa kesäisin.”

    Metzeillä on lähemmäs 50 islanninhevosta omistuksessaan. He ovat rakentaneet tilalle useita tallirakennuksia ja pihattoja sekä kilparatoja islanninhevosille.

    "Tammat ja varsat asuvat pihatoissa. Se helpottaa arjen sujumista vuoden ympäri."

    Vajaat pari vuotta sitten ravurit tulivat mukaan tilan elämään.

    "Ostimme aluksi pari suomenhevosta, Myllyn Sissin ja Lumi-Rikun. Sen jälkeen meille kävi kuten useasti käy, eli innostuessamme jostakin lähdemme täysillä siihen mukaan. Ostimme viime vuoden huutokaupasta kolme lämminverivarsaa ja tänä vuonna tosiaan hankimme viisi varsaa”, nauraa Anne Metz.

    Tammavarsat Metzit ottivat kotiin huutokaupasta, mutta orivarsa MAS Hang On lähti Metzien luottovalmentaja Tapio Perttuselle.

    "Meillä on useampi hevonen Tapsalla, vuotiaat tammavarsat otimme kuitenkin kotia. Niillä meidän olisi tarkoitus alkaa itse ajamaan. Kaarinalla on nuoruudestaan ravitaustaa”, kertoo Anne Metz.

    Metzit olivat valinneet käytännössä jo etukäteen ostettavat tammavarsat huutokaupasta.

    "Orivarsa oli vähän sellainen heräteostos. Ostimme useamman, sillä itsekin kasvattajina tiedämme, mitä varsan kasvattaminen maksaa. Niinpä varsat olivat meistä edullisia ostaa. Tammavarsoissahan on aina isompi optio siitoskäytöstä. Sen saa aika sitten näyttää, alammeko myös kasvattamaan ravihevosia”, toteaa Anne Metz.

    Koska suurin osa Metzien ravureista on vielä nuoria, he hankkivat tämän vuoden alussa Norjassa syntyneen Unique Creationin. Viisivuotias ruuna on voittanut kahdeksan 10 kilpailustaan Metzien omistuksessa.

    Keskiviikkoiltana Tapio Perttusen valmennettava starttaa Vermossa viidennessä T65-kohteessa tavoitellen jo kuudetta perättäistä voittoa.

    "Pyrimme olemaan aina paikan päällä hevostemme startatessa. Se on kuitenkin hevosenomistamisen suola, saada seurata hevostensa edesottamuksia radalla."

    Muutaman vuoden ravipiireissä pyörimisen perusteella Anne Metzille on muodostunut myönteinen kuva raviurheilujoista.

    "Minusta ilmapiiri on sopivan rento ja kannustava ravipuolella. Verrattaessa islanninhevoskilpailuihin on raveissa mahdollisuus hyviin palkintorahoihin. Yritämme innostaa tuttaviamme ravien piiriin, tämä on oikein mukava harrastus."

    Anne ja Kaarina Metzin huutokauppaostokset, hinnat sisältävät kulut ja arvonlisäveron:

    nr 39 t, Vanquish Point (RC Royalty – Slender Laday, Smasher) 13 310,40 euroa

    nr 82 o, Mas Hang On (RC Royalty – Wonder Of Honor, Yankee Glide) 7 618,80

    nr 88 t, Rockforest Juniper (So Perfect – Swamp’s Rose, Anderberg) 8 883,60 euroa

    nr 92 t, Sahara Disturbia (Flocki D’Aurcy – Sahara Hardcore, Dream Vacation) 7 618,80 euroa

    Linkki huutokaupan tuloksiin

    Ennen huutokauppaa

    nr 19 t, Theshowmustgoon (Orlando Vici – Blushing Kemp, Big Apple Deli)

    Lue myös:

    Isojoen kimpalle hieno tammavarsa hyvin kohtuulliseen hintaan – "Saatiin heti ensimmäisestä yrityksestä sellainen, joka haluttiin"

    Ypäjän huutokaupassa jälleen ostajan markkinat – poikkeuksena kaikkien aikojen kallein suomenhevosvarsa, joka meni tyytyväisen Okkolinin talliin

    Hevosopistolle kritiikkiä huutokauppavarsan myöhäisestä poisjäännistä: "kysymys ei ole myyntiprovision menetyksestä, vaan asiakkaiden ja toisten myyjien arvostuksesta"

    Artikkelin aiheet
    islanninhevoskasvatus
    raviurheilu
    hevoshuutokauppa
    hevoset
    maatila
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle