• Vieskerin Valo jää pois kuninkuuskisasta, A.T. Veli mukaan

    Porissa 2014 kuninkuuskisan kakkoseksi sijoittunut Vieskerin Valo ei lähde Rovaniemelle.
    Porissa 2014 kuninkuuskisan kakkoseksi sijoittunut Vieskerin Valo ei lähde Rovaniemelle. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    19.7.201815:45
    MT toimitus

    Viisinkertainen kuninkuuskilpailija loukkasi jalkaansa harmilliseen aikaan.

    Vieskerin Valon poisjäännistä kerrotaan kuninkuusravit.fi-sivuston uutisessa. Siinä valmentaja Pertti Niveri kertoo Vieskerin Valon jalassa olevan verenpurkauma.

    "Yksittäisen lähdön ajamista se ei välttämättä estäisi, mutta kuninkuuskilpaan täytyy lähteä sillä mielellä, että kaikki kolme lähtöä ajetaan. Se ei olisi nyt mahdollista, joten haluttiin tehdä tällainen päätös nopeasti, että paikka vapautuu muille", Niveri kertoo kuninkuusravit.fi:n uutisessa.

    Varahevosen paikalta kuninkuuskisaan nouseva A.T. Veli on kuninkuuskisan ensikertalainen. Sen isoveli A.T. Visku on myös mukana kuninkuuskisassa. A.T. Velin ohjaksissa on Ville Pohjola.

    Koska kuninkuuskisan toiseksi varahevoseksi nimetty Herra Hanuri ilmoitettiin kunkkarilauantaille toiseen sarjaan, kuninkuuskisaa ei enää täydennetä varahevosilla, vaikka poisjääntejä ennen lauantaita vielä tulisikin.

    Artikkelin aiheet
    Vieskerin Valo
    kuninkuuskisa
    hevonen
    A.T. Veli
    ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle