• Seppo Suurosen tallista kovat taukohevoset Joensuussa ja Vermossa – V.G. Voiton avaus vielä auki

    Seppo Suurosen menestystallin nimiravureista Core palaa radoille ensi keskiviikkona ja Villilotta avaa kautensa maanantaina Joensuussa. V.G. Voiton kauden avausstartista ei ole vielä tehty päätöstä.
    Tilaajalle
    Seppo Suurosen kovat suomenhevoset palailevat radoille kevään lähestyessä.
    Seppo Suurosen kovat suomenhevoset palailevat radoille kevään lähestyessä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.2.202610:30
    Kaj Närhinen

    Juvalaisvalmentaja Seppo Suurosen tallin Core palaa pitkältä kilpailutauolta Vermon ensi keskiviikon T75-raveissa.

    Viime kauden siitostyöhön keskittynyt ori suoritti koelähdön tammikuun puolivälissä, mutta edellisen kerran Core on kilpaillut toukokuussa 2024.

    Seppo Suuronen suuntaa Coren kanssa starttiin maltillisin mielin.

    ”Koelähdön jälkeen kaikki on ollut hyvin, mutta luulisi oriin tarvitsevan muutaman startin ollakseen parhaimmillaan. Viimeisestä kilpailusta on kuitenkin melkein kaksi vuotta”, Suuronen muistuttaa.

    Core on voittanut uransa 43 kisasta 17 ja tienannut reilut 110 000 euroa. Suuronen ei kiirehdi kovakapasiteettisen suojattinsa kanssa.

    ”Ajetaan Vermon startti ensin, ja mietitään tulevia vasta sen jälkeen. Tärkeintä olisi päästä kiinni starttirytmiin”, hän painottaa.

    Esa Holopaisen Vermossakin ohjastama Core ei ole kilpaillut toissa vuoden toukokuun jälkeen.
    Esa Holopaisen Vermossakin ohjastama Core ei ole kilpaillut toissa vuoden toukokuun jälkeen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Suurosen kovaluokkaisista suomenhevosista Villilotta avaa kautensa maanantaina Joensuussa. Seitsemänvuotiaaksi kääntynyt tamma kilpaili viime kaudella ainoastaan kerran.

    Lähes 50 000 euroa ansainnut tamma starttaa 40 metrin takamatkalta T4-pelin toisessa kohteessa.

    ”Villilotalle tehtiin jalkaoperaatio viime syksynä. Noin pitkältä takamatkalta ei ole suurempia menestysodotuksia”, Suuronen painottaa.

    Ikäluokkalähdöissä hyvin menestyneen tamman omistaa hyväsukuisiin suomenhevosiin ja niiden kasvatustyöhön panostanut Katri Avotie.

    ”Omistaja tietysti päättää, mutta mitä olen ymmärtänyt, Villilotalla on tarkoitus ajaa kilpaa eikä vielä siirtää sitä siitokseen. Kunhan päästään starttirytmiin kiinni, nähdään miten se lähtee menemään”, Suuronen summaa.

    Hallitsevan ravikuninkaan V.G. Voiton kauden avausstarttia ei ole vielä päätetty. Viime lauantain TotoTV-lähetyksessä Seppo Suuronen kertoi V.G. Voitolle tehdyn etupolvioperaation viime kauden päätteeksi.

    ”Se oli sellainen rutiinitoimenpide, joka ei vaikuttanut talven treeneihin millään tavalla. Jossain vaiheessa olisi alettava miettiä kauden avausstarttia, mutta en osaa sanoa siitä vielä sen kummemmin”, Suuronen pyörittelee.

    Hienosti talven aikana menestynyt Vauhtis jäi Kuopion tammikuun lopun T75-kierrokselta pois. Seppo Suurosen mukaan poisjäännin taustalla ei ollut isompaa ongelmaa.

    ”Senkään seuraavaa starttia en ole miettinyt, mutta ainakin Joensuussa olisi parin viikon päästä lähtö tarjolla.”

    Lisää aiheesta
    • Brenne Borken juoksi elokuussa kylmäveristen maailmanennätyksen lukemin 17,7a. Kuva Solvallan Elitkampenista, jossa ori oli kolmas.

      Ravit | Öystein Tjomslandilla kova kylmäverikolmikko – Weikon kanssa tavoite on tiedossa

      Tilaajalle
    • Vauhtis on voittanut urallaan jo 26 kertaa. Kuvassa Henri Bollströmin ohjastettava viime keväänä Joensuussa ravatun Pohjoiskarjalainen ajon voiton jälkeen.

      Ravit | Vauhtis palasi voittokantaan Jokimaalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevosurheilu
    Seppo Suuronen
    Core
    Villilotta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle