• Uusi gallup: Mitä mieltä olette Superlauantaista?

    On aika vuoden ensimmäisen Superlauantain. Jälleen ilmoille kirpoaa kysymys: Mitä mieltä olette kyseisestä tuotteesta?
    Superlauantai-konsepti on rakennettu kotikatsojien ehdoilla. Kuvaajatkin saavat olla skarppeina, kun lähtöjä vyörytetään ruutuun 20 kappaletta reilussa kolmessa ja puolessa tunnissa.
    Superlauantai-konsepti on rakennettu kotikatsojien ehdoilla. Kuvaajatkin saavat olla skarppeina, kun lähtöjä vyörytetään ruutuun 20 kappaletta reilussa kolmessa ja puolessa tunnissa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    1.3.202220:30
    MT toimitus

    Superlauantai jakaantuu eri paikkakunnille, tällä kertaa Turkuun ja Kuopioon. Lähtöjä tulee limittäin kahdelta radalta. Noin kolmen ja puolen aikaikkunassa ajetaan peräti 20 lähtöä.

     

    Superlauantain konsepti on sama kuin Magic Mondayssa, joka jäi eilen tauolle marraskuuhun asti. Superlauantai on harvinaisuus, sillä tämän kauden ravikalenterissa se esiintyy vain kahdesti.

     

    Palkinnot ovat huippuluokkaa: Superlauantaina jaetaan osallistujille 273 600 euroa. Tämä tietää myös korkealuokkaisia lähtöjä.

     

    Mutta ehtivätkö loistavat voittajat saada ansaitsemansa arvostuksen, kun edellisen lähdön maaliintulon jälkeen seuraava lähtö painaa jo päälle? Meneekö Sinun pääsi pyörälle paikkakuntien ja lähtöjen vilistessä silmiesi edessä? Vai nautitko tasokkaiden taistojen rumputulesta?

     

    Anna vastauksesi gallupiin, joka löytyy etusivultamme tietokoneilla oikeasta laidasta ja mobiililaitteilla sivustoa alaspäin vierittämällä.

    Artikkelin aiheet
    superlauantai
    ravit
    Magic Monday
    Turku
    Kuopio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle