Ehkä raviurheilu ei olekaan rikki

Ravialan viime aikojen uutiset ovat antaneet aihetta pohtia, pitäisikö niille itkeä vai itkeä. Isossa kuvassa murheina ovat alan rahoituksen mureneminen käsiin ja dopingsotkut, paljon pienempänä mutta hyvin näkyvänä asiana puolestaan käsittämätön puhelinkiusaamissekoilu.

Moni raviurheilun ystävä on joutunut pohtimaan, onko jotakin muuttunut rakkaan lajin ytimessä. Onko raveista tosiaan tullut laji, jossa kilpaillaan kielletyillä konsteilla ja alalta ilmeisesti liian nopeasti liian paljon saaneet ihmiset kiusaavat lajin ravintoketjussa alemmilla askelmilla olevia?

Tällaisen pohdinnan keskellä Teivon kriteriumlauantai oli hoitoa sielulle.

Edes sateinen sää ei latistanut iloa siitä, että radalla oli hienoja suomenhevosia sekä Suomessa syntyneitä lämminverisiä upean Better Leaderin johdolla.

Hienoa oli myös nähdä tunteita, joita omilla kasvateilla saavutetut huippuhetket nostivat pintaan. Ilman kyyneliä ei selvinnyt Pörnä-Paten omistajakasvattajavalmentaja Petri Laine sen enempää kuin Better Leaderin omistajakasvattajavalmentaja Petri Klemolakaan.

Kenties lauantain arvokkainta antia oli muistutus siitä, mikä raviurheilussa ja ravi-ihmisissä oikeasti on niin syvästi vetoavaa. Hienot hevoset ja niiden taustalla olevat asiaan ja alaan sitoutuneet juurevat ja aidot hevosihmiset.

Niin kauan kuin heitä riittää – ja osaamme nostaa juuri heidät asianmukaisesti esille – raviurheilu ei ehkä olekaan rikki.