• Virolainen huippuratsu Jay-Z Bee muuttaa Suomeen

    Virolaisen Paul Argusin huippuratsu Jay-Z Bee muuttaa Lempäälään Mariina ja Emmi Hallikaisen harrastekilparatsuksi.
    Tilaajalle
    Paul Argus ja Jay-Z-Bee voittivat syksyllä 2022 Pohjola-finaalin Ypäjällä.
    Paul Argus ja Jay-Z-Bee voittivat syksyllä 2022 Pohjola-finaalin Ypäjällä. Kuva: SRL/Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    5.12.202418:00
    Miia Lahtinen

    Mariina Hallikainen on pelialalla menestynyt yrittäjä, joka harrastaa hevosia yhdessä esteratsastuksessa kilpailevan siskonsa Emmin kanssa. Emmi Hallikainen on kilpaillut viime vuodet lähinnä 120-tasolla, ja viime vuonna hän voitti pitkään tavoittelemansa amatöörisarjan voiton.

    ”Tykkään sponsoroida siskoni urheilua”, Mariina Hallikainen sanoo iloisena.

    Tähän saakka hevoset ovat kuitenkin olleet aika tavallisia, siinä kun 13-vuotiaaksi kääntyvä Jay-Z-Bee on jotain erityistä.

    Mariina Hallikainen kertoo, että he ostivat Emmin aiemman hevosen Arguksen yhteistyökumppanilta Maarja Martinssonilta. Kokemukset kaupasta olivat erittäin hyviä. Hevosen kanssa sai aina apua, ja sen tausta oli tiedossa.

    ”Ihailen myös todella paljon Paulia ratsastajana. Lisäksi olemme Emmin kanssa tietoisia lajimme ongelmista, ja meille oli tärkeää ostaa hevonen paikasta, jossa hevosten hyvinvoinnista ollaan aidosti kiinnostuneita”, Hallikainen perustelee.

    Ykkösasia oli silti tietenkin kaikin tavoin kiinnostava ja miellyttävä hevonen. Jay-Z Bee on ollut Argusilla kahdeksan vuotta, voittanut paljon ja hypännyt 160-tasolla. Mariina Hallikainen paljastaa, että hän oli jo aikaa sitten ajatellut, että kun Jay-Z-Bee jää eläkkeelle kilpaurheilusta, hän yrittää hankkia sen silloin.

    Mutta sitten Argus ilmoitti lopettavansa kilpauransa, ja tamma tuli myyntiin. Mariina Hallikainen oli suunnitellut oman kouluhevosen hankkimista, mutta se ajatus unohtui siihen paikkaan.

    ”Ja onhan Jay-Z Bee koulusukuinen, Dina Ellermannin kasvattama”, hän naurahtaa.

    Kotitallilla Lempäälän ratsastuskeskuksessa SM-kultamitaliratsun Nextgeneration Conseptin omistaja Outi Korppoo kannusti, että osta siitä elämäsi hevonen.

    ”Emmi oli yhtä hymyä koeratsastuksessa”, Mariina Hallikainen kertoo.

    Nyt Jay-Z-Bee on parhaillaan matkalla Suomeen.

    Mariina Hallikainen korostaa, että liikkeelle lähdetään rauhassa.

    ”Emmi ja Paul ovat aivan eri tason ratsastajia, joten ei tässä ensimmäisenä olla starttaamassa 140-luokkia. Mutta toivottavasti sinne päästää pikkuhiljaa”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Aura Vasama ja Canto Bruno onnistuivat Helsinki International Horse Show’ssa.

      Ratsastus | Aura Vasaman Canto Bruno myyty – Suomella ei toistaiseksi ratsastajia esteratsastuksen maailmancupiin

      Tilaajalle
    • Paul Argus voitti Pohjola Grand Prixin finaalin Jay-Z Bee -tammallaan.

      Ratsastus | ”Ensimmäinen kierros oli aika tekninen, toinen kierros ihan normaalin helppo” ‒ Paul Argus Pohjola GP:n finaalivoittaja

    Artikkelin aiheet
    Jay-Z Bee
    esteratsastus
    Lempäälä
    hevosurheilu
    Paul Argus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle