
Martti Kantola on tehnyt työuransa keskitetyssä ruokatuotannossa kauluspaitapuolella, mutta tuohon aikaan hän työskenteli Atrialla Forssassa. Kantola tunnettiin hevosharrastajana, joten työkaveri ehdotti, että lähdetäänpä ruokatunnilla käymään Ypäjällä katsomassa, kun tutulle on syntynyt hieno varsa.
Kantola oli kyllä tavallaan aina unelmoinut omasta hevosesta, suomenhevosesta, mutta sopivaa aikaa ja paikkaa ei ollut ollut.
”Sitten kun näin oikeanlaisen varsan, ymmärsin, että jos en nyt osta, ei tarvitse koskaan ostaa”, Kantola muistelee ensi kohtaamistaan Jari Silvon kasvattaman Silvolan Hemmingin kanssa. Varsa oli kaksi viikkoa vanha, ja se liiteli emänsä perässä hienompana kuin mikään.
”Kyllä mä kaupat tein siinä ruokatunnilla. Kuulin, että sitä on jo käyty katsomassa, ja se oli musta ori noilla liikkeillä ja tuolla suvulla”, Kantola kertoo.
Kauppa tehtiin nopeasti, emännälle kertomisessa meni muutama kuukausi.
Isä oli kouluratsu Kelmin poika Karl-Hemming ja emänisä ratsuperiyttäjänä kunnostautunut ravilegenda Vekseli.
Kauppa tehtiin nopeasti, emännälle kertomisessa meni muutama kuukausi.
Ori asui pitkään pihatossa vieraalla, kunnes se kolmi‒nelivuotiaana muutti omaan hoitoon Karkkilaan. Kantola oli lapsena kotona Iissä käynyt ravitalleilla, ja parikymppisestä asti hän oli ratsastellut ratsastuskouluissa. Hän oli myös osallistunut Reserviratsastajien näytöksiin ja muuhun toimintaan.
Kantola opetti Hemmingin itse ajolle ja ratsastukseen. Ratsualan ammattilaiset Heidi Sinda, Anna Kärkkäinen ja myöhemmin Elina Kuru (ent. Iso-Herttua) olivat isoksi avuksi. Näyttelyissä ori keräsi menestystä, ja Kantola alkoi tulla itsekin tutuksi hahmoksi suomenratsupiireissä.
Kouluratsastuksessa menestys on kuitenkin pitkän työn takana. Niin ryhdikäs kuin Hemminki onkin, sen oli saatava paljon voimaa, että se jaksoi liikkua koko kouluradan ajan ilmavasti ja tasapainoisesti.
Välillä oriilla oli myös motivaatiopulaa. Se esiintyi upeana verryttelyssä, mutta sitten kun piti lähteä muiden hevosten luota valkoisten kouluaitojen sisälle, homma ei enää kiinnostanutkaan.
Ori alkoi loistaa kilpailuissa vasta ollessaan selvästi toisella kymmenellä. Ratsastajat neuvoivat omistajaa, että sinun tehtäväsi kotona on pitää sen korvat eteenpäin: älä mene kentälle, vaan aja kuntoa reellä ja kärryillä. Lajitreeniä tehtiin vain kahdesti viikossa.
Vuonna 2017 Hemminki oli koulumestaruuksissa toinen Elina Kurun ratsastamana, ja sen jälkeen se voitti kahdesti.
”Kun Hemminki liiteli sen radan, koko katsomo oli hipihiljaa, ja tuntui kuin linnutkin olisivat lakanneet laulamasta.”
Parhaiten Kantolan mieleen on jäänyt vuoden 2018 mestaruus Lappeenrannassa.
”Kun Hemminki liiteli sen radan, koko katsomo oli hipihiljaa, ja tuntui kuin linnutkin olisivat lakanneet laulamasta”, hän muistelee.
Jälkimmäinen mestaruus jäi oriin viimeiseksi kilpailuksi. Hevonen oli 15-vuotias, ja ratsastajalla oli yksi vauva ja toinen pian tuloillaan.
”Se oli meille sopiva hetki jäädä kotiin. Hemminki jäi minulle ratsuksi ja ajohevoseksi, täysin terveenä”, Kantola kertoo.
Treenikiireet jäivät, mutta muut kiireet tulivat tilalle. Kesällä 2020 Kantola muutti Hemmingin kanssa uuteen kotiin Lopelle, 30 hehtaarin maa- ja metsätilalle.
Hemminki on ollut yksi suosituimpia ratsuoriita: sille on syntynyt jo 149 varsaa. Kantola itse aloitti kasvatuksen Lopella kahdella tammalla. Välillä tallissa oli yhdeksän hevosta, mutta se oli liikaa päivätyön lisäksi.
Ensi vuonna ei synny varsoja, mutta tarkoitus on jatkaa varsalla tai kahdella silloin tällöin. Niiden syntyminen on elämän suola, mutta samanlaiseen panostukseen kuin Hemmingin kanssa Kantola ei usko enää lähtevänsä.
”Vaikka viimekesäinen päistärikkö tammavarsa liikkuu kyllä todella hienosti, ja Elina kyllä kyseli, että minkä kanssa seuraavaksi lähdetään”, hän hymyilee.
Silti tuskin mikään voi laittaa samalla lailla elämää uusiksi kuin se hevoskauppa.
”Ja jos se ensimmäinen hevonen oli ollut vaatimattomampi tai ruuna, niin olisihan tämä jo loppunut”, Kantola arvelee.