Toivo olikin esteradoille – huippusukuinen suomenhevonen löysi oman lajinsa satulan alla

Lyhyeksi jääneen raviuran ajan Mattilan Toivon omistajana oli Pekka Pasinen, joka omisti pitkään myös Mattilan Toivon vuotta vanhemman täyssiskon Mattilan Miinan. Miina ostettiin siskonpojan Hannu Torvisen kanssa Kuninkuusravien huutokaupasta, ja se juoksi urallaan pientä vaille 33 000 euroa. Nyt tamma on siirtynyt takaisin Mattilaan, ja Pasisella on sen vuotias tammavarsa Ellin Sisusta.

Toivon Pasinen näki orilaitumella ja katsoi, että nyt on niin hieno varsa, iso ja komea. Suvultaan Mattilan Toivo oli ravuriksi ykkösluokkaa, isänä tunnustettu periyttäjäori Liising ja emänisänä viisinkertainen ravikuningas Viesker. Myös Mattilan Toivon emälinja on korkealuokkainen.

Hevonen siirtyi Heikki Torvisen talliin ja aika pian se ruunattiin.

”Ei se ollut vihainen, mutta Heikki katsoi heti, että se on sen verran tärpäkkä kaveri, että sen on helpompi olla ruuna”, Pasinen muistelee.

Hän omisti Toivon välillä Torvisen poikien Hannun ja Jukan kanssa, mutta kun tekeytyminen ravihevoseksi otti aikaa, hän lunasti sen kokonaan itselleen.

Koelähtö ajettiin Teemu Okkolinin treenistä 5-vuotiaana heinäkuussa, ja parin viikon päästä oli uran ensimmäinen ja viimeinen startti raviradalla. Komealta se näytti, mutta aika oli 35,2, millä tuli viimeisenä maaliin.

”Teemu oli sitä mieltä, että se on niin iso ja niin kesken, että se olisi vaatinut vielä pari vuotta. Sen kanssa olisi pitänyt olla omat paikat, tuollaista on kallista pitää vieraalla”, Pasinen toteaa.

Raviuran aikaiset taustajoukot olivat kovaa tasoa. Heikki Torvinen on paitsi Pekka Pasisen Pauliina-sisaren puoliso, ennen kaikkea tunnettu ammattiravivalmentaja. Torvisten pojat Hannu ja Jukka ovat Suomen raviohjastajien ehdotonta kärkikaartia. Teemu Okkolin ei ole samaa sukua, mutta etenkin suomenhevosilla hienosti menestynyt ammattivalmentaja hänkin.

Mattilan Toivo ja Heikki Torvinen Jämsän raviradalla. Kuva: Pekka Pasisen arkisto

Mattilan Toivon kanssa yksi ongelma oli, että hevonen oli aika herkkä. Hannu Torvinen ehdotti, että hevonen kannattaa laittaa ratsutreeniin ja myydä sitten. Niin tehtiin. Karoliina Kovanen opetti muutamassa viikossa perusasiat ja ruuna löysi oman kodin nopeasti.

Pasinen toteaa, että kaikkien kanssa ei ravihomma vain onnistu.

”Kun sitä tarkemmin miettii, niin se oli varmaan vain syntynyt ratsuksi”, hän hymähtää.

Seppele jäi kauas, mutta nyt on mukava katsella, millaista elämää ruuna nykyään viettää.

”Vaikka Okkolinilla hevoset hoidetaan todella hienosti, ajattelen, että Toivo miettii, että mitähän minä tein siellä oikein, kun pääsin tänne. Instagramista sitä seuraan, ja ei varmasti voi olla hevosella parempi kuin sillä nyt. Siellä on porkkanakakkua tarjolla vähän väliä”, Pasinen sanoo.

”Ratsastuksesta en itse mitään ymmärrä, mutta hienolta se näyttää ja hevonen nauttii siitä, mitä tekee.”

Esteradoille Mattilan Toivon selkään nousi Viivi Paukkunen, aiemmin Marttala. Paukkunen työskenteli tallilla, jonne hevonen muutti marraskuussa 2019, ja hän alkoi auttaa omistajaa vauhdikkaan hevosen kanssa. Ihan alusta aloitettiin. Kun ratsastaja meni selkään, ruuna laittoi selän kyyryyn ja mietti, että pitäisikö lähteä karkuun.

”Aloin ratsastaa sillä 3-4 kertaa viikossa, ja tarkoituksena oli saada siitä harrasteratsu Toivon omistavalle Sanna Nisulalle”, Paukkunen kertoo.

Laukkaaminen oli helppoa, mutta vauhtia meinasi olla liikaa. Toivo on herkkä ja huolestunut, mikä saattaa kääntyä myös jyrävaihteeksi.

Yksi käännekohta oli heti ensimmäisenä yhteisenä keväänä 2020. Silloin tallilla irtohypytettiin nuoria hevosia, ja samalla päätettiin katsoa, miten Toivo hyppäisi. Ja sehän teki sen poikkeuksellisen hyvin.

”Siitä lähti ajatus, että tätä kannattaa kokeilla radoille”, Paukkunen kertoo.

Ensimmäisen ristikon eteen ruuna pysähtyi, mutta kun se sai jujun päästä kiinni, se todella innostui. Jo ensimmäisenä keväänä Paukkunen sanoi, että tällähän mennään estemestaruuksiin.

Mattilan Toivo hurmasi Pekka Pasisen jo varsana. Kuva: Pekka Pasisen arkisto

Hän on kilpaillut 120-tasolla puoliverisillä, mutta ei ennen Toivoa edes treenannut suomenhevosilla. Loppukesästä 2020 hypättiin muutamia pieniä kilpailuja.

”Kovaa ja korkealta, mutta aina se hyppäsi loistavasti. Välillä piti radalla sanoa, että hei Toivo, voitko kääntyä”, Paukkunen kuvaa.

Kausi 2021 aloitettiin metrin luokista, ja seuraavana kesänä hypättiin jo ensimmäiset mestaruudet. Se tarkoittaa kahta kilpailupäivää ja kolmea rataa, joista viimeinen on 120 sentin estekorkeudella. Siinä vaiheessa monella suomenhevosella loppuu kapasiteetti ja ratsastajallakin voi mennä pupu pöksyyn, mutta Paukkunen ja Mattilan Toivo menivät radan sujuvasti yhdellä pudotuksella ja lunastivat pronssimitalin.

Toivolle sopivat isot esteet.

”Se on tehnyt parhaat radat avoimissa 110- ja 115-luokissa”, Paukkunen kertoo.

Myös viime syksyn mestaruuksissa saavutettiin pronssimitali, vaikka viikonloppu ei ollut tasaisinta suorittamista.

Nyt ruuna on hyppylomalla, ja ensi vuonna mennään taas.

”Se on iso hevonen, melkein 170-senttinen, ja kaikki kamat ovat extra-fullia. Se on ollut tosi terve, ja kun ei ole ollut ongelmia, emme haluakaan ongelmia”, Paukkunen toteaa.

Hän kuvaa Toivoa rehelliseksi hevoseksi, joka menee mistä vain ja korvat tötteröllä.

”Se yrittää aina kaikkensa”, Paukkunen kiittää.

Ratsukkoa valmentaa esteratsastuksen hallitseva suomenmestari Maija Yli-Huhtala, joka myös kilpailu Toivolla viime kesän lopulla, kun Paukkunen itse odotti vauvaa.

Läsipäinen ja liinaharjainen Mattilan Toivo on suomenhevoskansikuvapoika parhaimmillaan. Kuva: Pekka Pasisen arkisto

Sanna Nisulalle Mattilan Toivo on ensimmäinen oma hevonen. Opettajana työskentelevä harrasteratsastaja Nisula alkoi vuonna 2019 etsiskellä itselleen opetusmestariksi sopivaa puoliveriratsua, mutta Mattilan Toivon myynti-ilmoitus herätti huomion.

”Ja sitten kun Toivon selkään istuin, tuntui heti, että se on siinä”, hän kuvaa.

Maisemat kyllä vaihtuivat ruunan selässä nopeaan, ja hevonen tuntui ravurilta, mutta samalla se oli jotenkin varma ja vakaa. Se oli myös ihana liinaharja, ja isokokoinen, sellainen, minkä pitkä ratsastaja tarvitsi.

Nisula teki kaupat ja vei hevosensa Sastamalaan. Paukkunen opetti ruunalle ratsastuksen saloja, ja omistaja kävi maastossa ja opetti temppuja maasta. Toivo osaa antaa pusun, hymyillä, kumartaa ja halata. Nykyään se toimii jo hyvänä harrasteratsuna toivomusten mukaisesti.

Ratsastuskilpailut olivat uusi ja yllättävä aluevaltaus sekä hevoselle että omistajalle. Mattilan Toivo on luonteeltaan huolestunut, ja aluksi se piti taluttaa kilpa-areenoille ja verryttelymaneeseihin. Pudotuksiakin tuli helposti, koska jännittyessään hevonen ei ehtinyt tehdä huolellista hyppyä.

Nyt sekä Nisula että Mattilan Toivo tuntevat jo kilpailupaikat, ja he tekevät matkoja kaksistaan, kun Paukkunen tulee paikalle omien hevostensa kanssa. Päivän vaikein kohta on tietysti startti, jolloin omistaja jännittää niin paljon, että radat tulee videoitua kädet täristen, tunteikkaiden äänitehosteiden kanssa. Mutta kivaa on ollut.

”Kyllä tätä kilpailemista jatketaan, hevosen ehdoilla”, Nisula sanoo.

Hänelle ruuna on voimavara, jonka kanssa voi irtaantua työpaineista ja muun elämän stressistä. On hienoa seurata sen edistymistä kilparadoilla ja yhtä hienoa käydä yhdessä metsässä kävelemässä.

Ajamista kokeiltiin kerran. Ei se huonosti päättynyt, mutta alku oli turhan jännittävä. Kuski oli kyllä kärrytellyt ennenkin, mutta Mattilan Toivon kyytiin hän ei ehtinyt hypätä, vaan luisteli pihan läpi ohjien päässä, ennen kuin sai ripeällä hölkällä liikkeelle lähteneen ruunan pysäytettyä. Sen jälkeen Toivoa ei ole valjastettu.

Se on ilahduttanut, millaisella kiinnostuksella hevosen vanhat taustavoimat ovat seuranneet Mattilan Toivon ratsu-uraa.

”Kasvattaja otti yhteyttä, Pekka seurailee instassa ja Torvisista Pauliina ja tyttärensä Henna tulivat katsomaan ensimmäisiä mestaruuksia Korpilahdella. Se tuntuu kyllä tosi kivalta”, Nisula sanoo.