Anita Viitanen on kasvattanut myös monia menestyneitä ravihevosia. Niistä ansioitunein on yli 70 000 euroa ansainnut Eeti. Kuva: Anu Leppänen
Harvinaisen väristen suomenhevosten kasvattaja Anita Viitanen katsoo eteenpäin
Voikkoja, päistärikköjä ja suomenkirjavia suomenhevosia kasvattava Anita Viitanen kulkee elämässään isänsä viitoittamaa työteliästä polkua.TilaajalleKeuruu
Vuonna 2005 syntynyt Taika-Varpu on Kokkomäen tallin päistärikköjen kantaemä ja Viitasen sydänhevonen. Tänä vuonna se saa 13. varsansa. Kuva: Helena MinkkiläAnita Viitanen asuu kotitilallaan Keuruulla. Isä Arvi oli hevosmies, jolla oli aina kaksi tukkihevosta: yksi oma ja toinen Serlachiuksen tehtaan.
”Olen tukkikuorman päällä kasvanut. Kun katsoin Kalle Päätalosta kertovaa elokuvaa Nuoruuteni savotat, jossa kuvattiin hevosen vetämää tukkikuormaa ylhäältä päin, minulle tuli selkäytimestä tunne, miten siellä ylhäällä pitää istua”, Viitanen kertoo.
Isälle ja hänen isälleen Otolle tuli paljon vaikeita hevosia, joilla muut eivät halunneet ajaa.
”Entisaikaan hevoset joutuivat niin koville töissä. Mutta he olivat sellaisia hevoskuiskaajia, että yksikään hevonen ei jäänyt, ettei sillä olisi ajettu puita”, Viitanen kertoo.
Kun Anita oli 12, talosta lähti viimeinen hevonen.
”Ne veivät kahden lehmän tilan ja söivät kahden lehmän heinät. Se oli kova muutos. Isä sanoi minulle, että kun olet aikuinen, ostat sitten oman. Hän eli 97-vuotiaaksi ja hän sai todeta, että minä todellakin ostin”, Viitanen hymyilee.
Teini-ikäisenä Viitanen ratsasti kaikilla lähiseudun hevosilla, ja raviurheilukin alkoi kiinnostaa. Hän opiskeli vuosien mittaan maataloutta, hevostaloutta sekä nuorisotyötä ja kouluttautui kokiksi. Hän jäi hevosineen kotitilalle. Tällä hetkellä laitumet on vuokrattu vieraalta ja osa heinästä ostetaan. Metsääkin on.
”Alle 40 hehtaarin keskisuomalainen metsätila tämä on. Kivissä on erittäin hyvä sato joka vuosi”, hän hymähtää.
Hevosia on tällä hetkellä 27 pikkuvarsat mukaan lukien. Monet ovat yhteisomistuksessa tai muuten vieraalla, omalla tontilla hevosia on viitisentoista. Varsoja syntyi viime vuonna kuusi, tänä vuonna saman verran.
Hänen ensimmäinen hevosensa oli monipuolinen H.H. Poika, ja vähän myöhemmin hän osti ensimmäiset kaksi siitostammaansa, tavallisen ruskeita ja ravisukuisia.
”Eihän silloin muita ollutkaan”, hän sanoo.
Viitanen ratsasti mielellään maastossa, ja 1990-luvun alussa hän alkoi tarjota myös asiakkaille maastovaelluksia. Niitä järjestetään yhä, ja ensi vuodelle laitetaan tarjolle myös hevospaimenlomia, jossa asiakkaat saavat asua vanhassa talossa hevoslaitumen keskellä.
Alun seitsemättäkymmenettä käyvä Viitanen tekee täyttä päivää kokkina. Lisäksi hän huolehtii Keuruun löytöeläimistä, ja hän on 30 vuoden ajan tehnyt työtä nuorten parissa.
Hevoset ovat menneet hyvin kaupaksi, ja väri näkyy hinnassakin.
”Mietin tarkkaan, että hevonen menee oikeaan paikkaan. Ravivarsa tavoitteelliseen ravikotiin, ratsuvarsa tavoitteelliseen ratsukotiin ja harrastehevosille oikea ihminen”, hän sanoo.
Ravihevosten kantatamma on Kuninkuusraveissa parhaimmillaan kolmanneksi juossut K.T. Manteli. Ratsuista tunnetuin urheilussa on kouluratsu Taikatumma, jonka alun perin piti olla nimenomaan se vaivaton harrastehevonen.
Viime vuosina Viitanen on panostanut kasvattiensa koulutukseen, ja hän on aloittanut yhteistyön monta suomenratsujen koulumestaruusmitalia voittaneen Katja Kuokan kanssa. Komea, iso ori Taikavalontuoja taas oli opetettavana Roosa Lappalaisella, kunnes tuli laiduntamaan kahden tamman kanssa Keuruulle.
Anita Viitanen odottaa paljon 4-vuotiaasta tummanrautiaanpäistäriköstä oriista Taikavalontuoja. Kuva: Helena MinkkiläHienointa hevostaan Viitanen ei osaa sanoa.
”Hevosen henki on vähän löysässä, ja usein kuolee se paras”, hän hymähtää.
Tänä keväänä hän menetti 14-vuotiaan Taikaliilan, Taikatumman ja Taikavalontuojan emän, kun varsalla oli tullessaan toinen etujalka väärässä asennossa, ja se rikkoi paljon tullessaan. Päivä oli raskas – mutta keinoemo lähti tulemaan Kokkolasta puolen tunnin varoitusajalla.
”Ihmiset ovat niin ihanan auttavaisia”, Viitanen kiittää.
Viime vuodet ovat olleet haastavia hevosyrittäjille, ja niin Viitasellekin. Erityisen raskas viime vuosi oli siksi, että hänen isänsä menehtyi vuosi sitten, varmaankin koronaan. Viitanen hoiti hänet kotona loppuun asti.
”Viime hetkeen saakka hän suunnitteli huomista päivää. Hän ei murehtinut menneitä huonoja asioita, vaan ajatteli eteenpäin”, Viitanen sanoo hiljaa.
Hän haluaa samaan. Hevoset ovat hänelle harrastus, joka tuo elämään nautinnon. Niiden kanssa hän aikoo jatkaa niin pitkään, kuin vain mahdollista. Kahden päivän lomalla hän alkaa jo kaivata kotiin, vaikka vain katsomaan, kun hevoset syövät.
”Ei tässä periksi anneta”, hän lupaa.
- Osaston luetuimmat
