• Värijalostustakin tehdään rakenne kärjessä

    Anita Viitanen on viehättynyt erikoisen värisiin suomenhevosiin. Silti väri on kuitenkin vain lisä, Viitanen painottaa.
    Tummanrautiaanpäistärikkkö ori Taikavalontuoja laiduntaa tuplavoikon Lakeuden Valottaren ja voikonpäistärikon Lakeuden Taikahelyn kanssa. Ennen yhteen päästämistä ultrattiin, että tammat ovat sopivasti kiimassa.
    Tummanrautiaanpäistärikkkö ori Taikavalontuoja laiduntaa tuplavoikon Lakeuden Valottaren ja voikonpäistärikon Lakeuden Taikahelyn kanssa. Ennen yhteen päästämistä ultrattiin, että tammat ovat sopivasti kiimassa. Kuva: Helena Minkkilä
    MT Hevoset|Ratsastus
    22.7.202308:45
    Miia Lahtinen

    Vuonna 1975 syntynyt voikko-ori Holotna oli Anita Viitasen ensimmäinen kosketus erikoisen värisiin suomenhevosiin. Raveissa hän ihaili värin lisäksi sitä, kuinka ori käveli taluttamatta traileriin omistaja Risto Mannisen pyynnöstä.

    Kaikkien nykyisten voikkojen kantaisä Holotna sai kaikkiaan neljä tammajälkeläistä, joista yksi vietiin Saksaan. Halokeenia Viitanen alkoi ostatella. Kun se viimein tuli saataville, omistaja Päivi Lantta totesi, että se on sitten maho. Viitanen astutti ja astutti, viimeisen kerran syyskuussa. Eläinlääkärikin oli niin toivoton, että sanoi, että ei laiteta tammaa tätä ollenkaan orin tilastoihin.

    Halokeeni annettiin ylläpitäjälle pois kotoa. Kengittäjä sanoi vielä varsomista edeltävänä päivänä, että jos varsaa odotatte, pitää tamma astuttaa ensin.

    ”Sitten se sai voikon orivarsan. Ylläpitäjä laittoi viestiä, että laitumella on varsa ja se on taivaanlahja. Minä ajattelin, että onpa huono vitsi, enkä edes vastannut viesteihin, ennen kuin hän laittoi vihaisena, että mikset vastaa, mitä hemmettiä minä tämän varsan kanssa teen”, Viitanen muistelee.

    Toinen värikantatamma, Taika-Varpu, on Suomen ainoaa päistärikkölinjaa. Se tuli osamaksulla Päivi Lantalta, joka halusi tamman paikkaan, jossa se varmasti saa tehdä varsoja.

    Taika-Varpusta on tullut Viitasen sydänhevonen.

    ”Kun menen laitumelle, se tulee jo kaukaa katsomaan minua. Siihen on erilainen suhde kuin muihin hevosiin. Ei sitä osaa selittää, eikä sitä tarvi yrittääkään”, Viitanen sanoo.

    Voikkojen ja päistärikköjen lisäksi Viitasella on muutama suomenkirjava hevonen. Kimoja on ollut kaksi, ja sellainen kyllä kelpaisi, jos sopiva, kevyt löytyy.

    Geeneihin Viitanen on tutustunut jonkin verran, mutta ei hän laske varsojen värien todennäköisyyksiä.

    ”Luoja antaa”, hän sanoo.

    Mutta toki Luojalla on enemmän pelimerkkejä, kun tummanrautiaanpäistärikkö ori laiduntaa tuplavoikon ja voikonpäistärikon tamman kanssa.

    ”Silti väri on vain lisä. Haluan hevosia, jotka liikkuvat ja joilla on urheiluhevosen rakenne”, Viitanen painottaa.

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 2005 syntynyt Taika-Varpu on Kokkomäen tallin päistärikköjen kantaemä ja Viitasen sydänhevonen. Tänä vuonna se saa 13. varsansa.

      Hevoskasvatus | Harvinaisen väristen suomenhevosten kasvattaja Anita Viitanen katsoo eteenpäin

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle