


MT:n tämän viikon Hevosalan Helmi Eero Perttunen viettää aktiivisia eläkepäiviä hiihtäen, lintuja kuvaten sekä huuliharppua soittaen. Pelkosenniemellä asuvaa Perttusta Helmeksi ehdotti Kymen-Karjalan hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja Jenni Timlin.
”Eeron opetuksilla, neuvoilla ja äärettömän pyyteettömällä avuliaisuudella hevosalan neuvontatyössä on ollut aivan valtava merkitys. Eeron äärimmäisen innostunut asenne näyttely- ja jalostusarvostelutyössä työssä on sellaista, jota ei voi kuin syvästi ihailla ja olla kiitollinen niistä opeista, joita hän työuransa aikana ja vielä sen jälkeenkin on ollut aina innokas jakamaan”, Timlin toteaa.
Jo agronomiopintojensa erikoisharjoittelussa Kaarlo Partasen tallilla Perttunen vakuuttui hevosten jalostustyön tärkeydestä. Siitä tuli hänen elämänuransa. Pelkosenniemellä Perttusen tallilla on syntynyt muun muassa ravikuningas Saran Salama.
1. Eero Perttunen, kerro toiminnastasi hevosalalla, millaisen tien olet kulkenut?
”Isäni osti tamma Ponnettaren vuonna 1965. Tästä sain kipinän hevosiin. Opiskelujeni jälkeen sain paikan Harjun maatalousoppilaitoksesta vuonna 1980. Toimin siellä hevostalouslinjan vetäjänä ja opettajana. Eläinlääkäri Jussi Ala-Huikku opetti siellä eläinlääkintää ja kuuntelin hänen luentonsa ja seurasin demonstraatioita. Näistä opin paljon.
Kymmenen lukuvuoden jälkeen muutimme kotitilallemme Pelkosenniemelle, jossa valmensin suomenhevosia kaksi vuotta. Tämän jälkeen pääsin osa-aikaiseksi viiden hevosjalostusliiton piiriagronomiksi Suomen Hippokseen. Vuonna 1995 toinen piiriagronomeista jäi eläkkeelle, jolloin työkentäkseni tuli koko Suomi.”
2. Mistä opista tai vinkistä oli sinulle eniten hyötyä jokapäiväisessä työssäsi hevosten kanssa? Mistä olet saanut oppisi?
”Opiskeluaikanani suoritin kotieläintieteen erikoisharjoittelua Kaarlo Partasen tallilla Kausalassa. Siellä näin, miten ravikuningas Vieteriä valmennettiin. Saatuani olla hyvien hevosten parissa tulin päivä päivältä vakuuttuneemmaksi siitä, että hevosjalostus on tärkein asia hevostaloudessa.
"Kaarlo Partasta lainatakseni: 'Hyviä hevosia ei tehdä, ne syntyvät'. Hevosten hoidossa ja ruokinnassa on tärkeä tehdä kaikki mahdollisimman luonnonmukaisesti. Jos on vaikea päättää, mitä tekee, kannattaa matkia luontoa.”
3. Mikä tuotti sinulle eniten iloa ja tyydytystä työssäsi?
”Jos olin pystynyt edistämään hevosjalostusta, olin työpanokseeni tyytyväinen. Kiertäessäni eri puolilla Suomea sain iloita uusista ystävistä, jotka majoittivat ja saunottivat minua.”
4. Millaisista hevosista sytyt?
”Olen saanut aitiopaikalta seurata näyttelyitä: mitata ja arvostella Suomen parhaita oriita ja tammoja sekä hienoja varsoja. Työhevosten rehellinen reen veto on saanut minut herkistymään, ja upeat varsat ovat sytyttäneet liekkini palamaan!”
5. Millaisia haasteita työssäsi oli?
”Työhaastetta oli ajan tasalla pysyminen; että osaisi arvostella hevoset oikein ja selittää tuloksen omistajalle. Kun on paljon liikkeellä, pitää pysyä tiellä eikä saa sairastua.”
6. Miten halusit kehittää itseäsi hevosten kanssa?
”Hevosen ymmärtämisessä riittää haastetta koko elämäksi. Päivi Laine on sanonut, että pitää yrittää ajatella niin kuin hevonen ajattelee.”
7. Milloin viimeksi ajattelit, että tämä on sinun juttusi?
”Toisinaan mietin vielä kaihoisasti piiriagronomiaikaani. Nyt olen kuitenkin eläkkeellä, jolloin on enemmän aikaa harrastuksille. Vaimoni kanssa voin hiihdellä ja hän säestää minua, kun soitan huuliharppua. Lapsemmekin voivat tulla mukaan, koska jokainen heistä osaa soittaa tai laulaa. Soitan huuliharppua eri kokoonpanoissa, joista eräässä laulatamme vanhainkodin asukkaita ja esitämme heille soolokappaleita. Tiistai-iltaisin pelaan sulkapalloa ja joka päivä harrastan lintuja, joita myös valokuvaan.
Toki seuraan edelleen hevostapahtumia. Olen Rovaniemen tamma- ja varsanäyttelylautakunnassa ja jännään, kuinka veli- Tapsa pärjää raveissa. Vaimoni ja tyttäreni ovat mukana hyväsukuisen 2-vuotiaan Suvipotti-suomenhevosvarsan kimpassa.”
8. Kenet haluat nimetä seuraavaksi Hevosalan Helmeksi ja mistä syystä?
”Esitän seuraavaksi Hevosalan Helmeksi oululaista Markku Nisulaa. Hän on Suomen Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyissä puheenjohtajatuomarina ja myöskin orinäyttelyissä mukana.”