• Kahden kerroksen hevosia?

    Hevoset ovat erilaisia, mutta ne kaikki ansaitsevat reilun kohtelun, kirjoittaa Miia Lahtinen kolumnissaan.
    Hevosen täytyy tietää, että ihmisten kanssa ei tarvitse olla huolissaan.
    Hevosen täytyy tietää, että ihmisten kanssa ei tarvitse olla huolissaan. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Hevoset
    26.10.202518:00
    Kolumni
    Miia Lahtinen

    Hevonen on herkkä eläin, joka tuntee kärpäsen kävelevän ihollaan. Se saattaa säikähtää kissanpentua ja huolissaan lepattaa perhosen lailla. Se voi olla kuin ihmisen mieli ja toimia pelkällä ajatuksella.

    Toisaalta hevonen voi olla tunnoton jyrä. Jokainen on tavannut shetlanninponin tai tinkerin tai suomenhevosen, joka kääntää turpansa poispäin taluttajastaan ja lähtee omille teilleen kuullessaan ruohon kutsun. Hevonen voi juurtua kavioistaan maahan lastaussillan eteen 600 kilon massalla. Ratsastaessa tai ajaessa se voi unohtaa kaikki ratsastajansa ohjeet sekä tutkijoiden varoitukset ja määrätä itse vauhdin ja suunnan.

    Asiat ovat kiinni hevosen persoonasta, sen koulutuksesta ja tilanteesta.

    Hyvä neuvo on käyttää hevosen kanssa aina pienintä mahdollista painetta. Jotain hevosta pystyisi taluttamaan ompelulangalla, toisen kanssa on viisainta laittaa ketju suuhun. Kyseessä voi olla samakin hevonen. Kotona tallista tarhaan on eri asia kuin klinikan pihassa myrskysäällä kahden viikon koppilevon jälkeen.

    Eniten hevosen käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa kouluttamalla. Se kannattaa opettaa huomioimaan ihminen ja kuuntelemaan pienet merkit. Sille opetetaan, ettei ihmisten kanssa tarvitse olla huolissaan. Paksupäästä saa pikkusormilla ajettavan ja pakenijasta luottavaisen.

    Samalla hevosissa on tietysti yksilöllisiä eroja. On herkkiä ja vähemmän herkkiä kaikilla eri variaatioilla. Yksi pelkää äkillisiä liikkeitä, toinen inhoaa epätasapainoista ratsastajaa, kolmas kaihtaa reipasotteista taputtamista. Neljäs taas ryskää lauta-aidan läpi kuin huomaamatta ja viides antaa ihmisen opetella selässään keventämään, eikä huolestu, jos esteillä putoaa puomi tai pari.

    Ihminen huolehtii, että toimitaan pienillä merkeillä ja että hevosella on turvallinen tila: se tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.

    Hevosia on erilaisia, onneksi, sillä tarvitsemme niitä monenlaiseen puuhaan ja erilaisille ihmisille.

    Silti niitä ei pidä käsitellä kuin kahden kerroksen väkeä.

    Sellaista näkee.

    Kun hevonen on lupaava ja herkkä, sitä ratsastetaan silkkihansikkain, mietitään oma hengitys ja istunta, tehdään rauhassa, suunnitellaan, analysoidaan ja vältellään virheitä.

    Kömpelömmän ja luonnostaan hitaamman kanssa saatetaan toimia toisin. Koulutukseen ei välttämättä panosteta, eikä hevonen saa aikaa. Hyvän treenin sijasta sille vaihdetaan kovempaa kuolainta ja esteharjoituksissa sanotaan, että kyllä se siitä oppii, kun aikansa kompuroi. Vähemmän herkkien kanssa ei muistetakaan katsoa peiliin. Esimerkiksi suomenhevoset saattavat huolestuessaan muuttua jyriksi, ja jos siihen vastataan vain lisäämällä voimaa, ollaan pian ikuisessa painiottelussa ja köydenvedossa.

    Se ei ole ihan reilua, ja ihmisen pitäisi olla se, joka on viisaampi.

    Ihminen huolehtii, että toimitaan pienillä merkeillä ja että hevosella on turvallinen tila: se tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei meidän elämässämme enää tule tilanteita, että täytyisi hypätä saluunan katolta satulaan ja iskeä kannukset ratsun kylkeen välttyäkseen sheriffin luodeilta.

    Älkää käsittäkö väärin. Kyllä hevoseen saa vaikuttaa ja sitä sopii määrätä. Se ei kaipaa tasa-arvoa, vaan reilua käsittelyä, hyvää hoitoa ja liikuntaa. Mutta aina ajatuksen kanssa ja herkkyyttä vaalien. Silloinkin, kun hevonen on luonteeltaan sellainen, että se sallii meiltä enemmän virheitä.

    Kirjoittaja on ratsastuskouluyrittäjä Kuhmoisista ja MT Hevosten avustaja.

    Lisää aiheesta
    • Hevosen kuolema ei ole maailman suurin suru, mutta iso suru se on. Kuvituskuva.

      Hevoset | Siltä hevonen kuolee, jolla hevonen on

    • Miia Lahtinen kertoo kolumnissaan, että nameilla ja aivotyöllä pärjää hevosen kanssa monenlaisissa tilanteissa.

      Hevosen terveys | Hevosta opettamassa eli miten silmätippataistelu iloksi muuttui

    • Ei jokaisella delfiinisafarilla nähdä delfiineitä, eikä jokaisella klinikkakäynnillä löydetä vikaa, kirjoittaa Miia Lahtinen.

      Hevosen terveys | Jos olisi rikas ja rento, hevosten vaivat voisi ottaa seikkailuna, tutkimusmatkana

    • Cathrine Laudrup-Dufourin ratsastus Prince Nassakilla oli Miia Lahtisen mukaan jotain sellaista, jota ei oikein asiatekstissä voi sanoin kuvailla.

      Ratsastus | Kyran klinikalla sielu puhdistui

    Artikkelin aiheet
    hevonen
    hevosen koulutus
    hevosen käyttäytyminen
    eläinten hyvinvointi
    ratsastus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle