

Eskilstunan lauantaisen T75-kierroksen päättävän neljävuotiaiden lämminveristen oriiden ja ruunien Breeders’ Crown finaalin yksi suosikeista on Elisabeth Almhedenin A Fair Day (Maharajah). Ruuna otti jo kauden kahdeksannen voittonsa voittaessan oman välieränsä Solvallassa vajaa kaksi viikkoa sitten.
Oscar Ginmanin tuttuun tapaan ohjastama ruuna on lauantaina ensimmäistä kertaa urallaan ikäluokkafinaalissa. Etelä-Ruotsissa Kalmarissa vaikuttava Elisabeth Almheden palasi muutama vuosi sitten raviurheilun pariin.
”Minulla ja veljelläni oli useampikin hevonen 1970- ja 80-luvun vaihteessa. Parhaimmillamme olimme toisia Stochampionatet-finaalissa May Björnin voittamassa vuoden 1980-finaalissa. Perheen perustamisen jälkeen aika ei riittänyt yksinkertaisesti hevosten kanssa toimiseen”, kertaa Elisabeth Almheden monelle tuttua ajankäytöllistä ongelmaa.
Lasten muutettua kotoa, ei Almheden heti palannut raviurheilun pariin. Vasta eläköityminen muutama vuosi sitten herätti vanhan kiinnostuksen raviurheilua kohtaan henkiin.
”Toki olin kaivannut eläinten kanssa toimimista jo pitemmän aikaa. Työelämä vei kuitenkin suuren osan ajasta. Muutama vuosi ennen eläkkeelle jäämistä hankimme veljeni kanssa pienen osan kimppahevosesta. Sitä kautta aloin käymään taas tallilla.”
Siirryttyään eläkkeelle päätti Almheden hankkia itselleen valmennettavan täyttämään aikatyhjiötä. Kaupungissa asuvana Almheden vuokrasi karsinapaikan valmentaja Tommy R Karlssonilta.
”Lopulta olin hankkinut kaksi hevosta. Tilalta löytyvät todella hyvät ja monipuoliset valmennuspaikat. Vakio-ohjastajani Oscar Ginman on Tommyn poika”, Almheden kertoo.

Ennen A Fair Dayn hankintaa Almheden etsi mustaa yksivuotiasta tammavarsaa. Hän kuitenkin päätyi hankkimaan A Fair Dayn, joka on ruunikko orivarsa.
”Äkkiä ne suunnitelmat muuttuvat”, hän naurahtaa.
”Toisena hevosenani on A Fair Dayn vuotta nuorempi täysveli Maroon Day. Vaikka kyseessä on täysveljet, ovat ne kuitenkin olemukseltaan ja liikkeiltään aika lailla erilaiset. Vaikka A Fair Day on vielä menestyneempi, pitäisi Maroon Dayn kehittyä paljoa ensi kaudella, jos se vaan saa olla terve talvivalmennuskauden ajan.”
A Fair Day on ansainnut urallaan ennen lauantain finaalia hieman yli miljoona kruunua. Ruuna on esittänyt jo heti kolmevuotiaana juostuista uran avausstarteista lähtien oivallisia otteita. Viime kaudella hevonen voitti jo yhden Breeders’ Crown -alkuerän. Derbyn karsinnoissa elokuussa ruunalla oli ongelmia juoksunkulun suhteen sen jäädessä kuudenneksi.
”Kuskia harmittaa vieläkin Derbyn karsintajuoksu. Epäonnistumiset kuuluvat raviurheiluun, ja olen todella tyytyväinen Oscariin ohjastajana. Hänelle raviurheilu ei ole päätyö vaan harrastus. Minusta on mukava myös harrastajien saavan mahdollisuuden suurkilpailuja myöten.”

Breeders’ Crown -finaalin voitto olisi 69-vuotiaan harrastajavalmentajan huippukaudelle todellinen kruunu. Almhedenin valmennettavat ovat kilpailleet kuluvalla kaudella 19 kertaa, joista voittoihin on päättynyt peräti 10 starttia.
Breeders’ Crown -finaalin ainoa amatöörivalmentaja painottaa hevosten hyvinvoinnin olevan ykkösasia arjessa. Samalla hän jakaa kiitosta lähipiirilleen.
”Saan hevosteni kanssa apua monilta. Olen tallilla lähes jokaisena päivänä kuudesta seitsemään tuntia. Kiinnitän huomiota paljon hevosten lihashuoltoon ja muuhun ennalta ehkäisevään hoitotyöhön. Pitää kuitenkin aina muistaa tämän olevan harrastus. Toki mukavasta harrastuksesta on mahdollista saada hyvä rahallinen korvauskin. Ihan kaikissa harrastuksissa ei ole sitä mahdollisuutta.”
Kuluvan kauden kohokohta ainakin ennen lauantaista Breeders’ Crown -finaalia on Almhedille ollut kotiradan Kalmarin juhannussunnuntain T75-ravit. Juhannuksen perinteisiä T75-raveja paikan päälle seuraamaan saapuneet yli 3000 ihmistä saivat nähdä kummankin Almhedin valmennettavan voittavan lähtönsä Oscar Ginmanin ohjastamana. A Fair Day voitti T75-karsinnan ja Maroon Day oheislähdön ennen T75-kierrosta.
”Kyseinen ravipäivä on meille Kalmarissa asuville todella iso juttu. Vieläkin kulkevat kylmät väreet muistellessani A Fair Dayn voittaman lähdön loppusuoraa.”
Lauantaina Elisabeth Almheden suuntaa kummankin suojattinsa kanssa kohti Eskilstunaa. A Fair Day kiihdyttää T75-pelin päätöksessä matkaan kolmosradalta. Omistaja-valmentaja suhtautuu rauhallisesti suurkilpailun finaaliin.
”Jatkamme ihan samoilla varusteilla ja balanssilla kun aiemminkin. Ruuna menee parhaiten ilman kaikkia kenkiä. Se on nopea startista, mutta myös kirii hyvin selkäjuoksun jälkeen. Siinä on toki monta hyvää vastustajaa mukana. Ruuna on voittanut kolme viimeistä kisaansa parantaen joka kerralla edellisestä voitosta. Suuntaamme avoimin mielin Eskilstunaan. Tämä on kauden viimeinen startti.”
Maroon Day starttaa T75-kierroksen jälkeen ravattavassa lähdössä. Viimeksi Breeders’ Crown -välierissä ruuna laukkasi. Voltin viitosrata ei ilahduta valmentajaa. Sitä vastoin 2640 metrin matka käy vahvalle hevoselle.
”Ilmoitin sen matkakaveriksi A Fair Daylle. Ne ovat tottuneet olemaan yhdessä, ja hevoset ovat reissussakin paljon rauhallisempia kahdestaan. Ravatessaan sillä pitäisi toki olla mahdollisuudet hyvään sijoitukseen. Ajamme luultavasti Maroon Daylla vielä kotiradalla joulukuussa E3 Revanschen -lähdön ennen talvitaukoa.”