• Yle: Suomen Hippoksen toimitusjohtajalle oli ilmoitettu väärinkäytöksistä Hevosopistolla

    Toimitusjohtaja ei vienyt asiaa eteenpäin.
    Hevosopisto on ollut maanantaisen Ylen Spotlight-ohjelman jälkeen vahvasti esillä julkisuudessa.
    Hevosopisto on ollut maanantaisen Ylen Spotlight-ohjelman jälkeen vahvasti esillä julkisuudessa. Kuva: Jarno Mela
    MT Hevoset|Hevoset
    16.2.202410:49
    Miia Lahtinen

    Ylen mukaan Hevosopistolla hevosia huonosti kohdelleesta henkilöstä oli ilmoitettu henkilökohtaisesti raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen toimitusjohtajalle Minna Mäenpäälle, mutta tämä ei vienyt asiaa eteenpäin.

    Ylen Spotlight-ohjelma toi maanantaina esiin huonoa hevosenkäsittelyä Ypäjän Hevosopistolla. Tuoreeltaan Suomen Ratsastajainliitto ja Suomen Hippos ilmoittivat yhdessä, että ne edellyttävät oppilaitoksilta esimerkillistä hevosten käsittelyä. Hevosopiston omistavat neljänneksen osuuksin Suomen valtio, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Hippos sekä yhden neljänneksen tasaosuuksin Forssan kaupunki ja Jokioisten sekä Ypäjän kunnat.

    Yksi Ylen lähteistä kertoo tavanneensa Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpään henkilökohtaisesti ja kertoneensa tälle kyseisestä hoitajasta ja hevosten kaltoinkohtelusta.

    Toimitusjohtaja Mäenpää vahvisti Ylelle tapaamisen, joka liittyi hevosten kohteluun, mutta kertoi, että ei muista sen yksityiskohtia. Mäenpää kertoi luvanneensa puhua Hevosopiston johdolle, mutta hänellä ei ollut siihen resursseja ja asia jäi sikseen.

    ”Lupasin puhua opiston johdolle, mutta minulla ei ollut siihen resursseja, niin asia jäi sikseen. Se oli minun virheeni, olen siitä pahoillani. Se ei ollut todellakaan minun tarkoitus”, Mäenpää kommentoi Ylelle.

    Mäenpää kertoo haastattelussa myös, että Spotlight-ohjelman sisällöstä on keskusteltu Hevosopiston kanssa. Ylen mukaan myös Hevosopiston hallitus käsitteli ohjelman tietoja torstai-illan kokouksessaan.

    Linkki Ylen uutiseen

    Lisää aiheesta
    • Ylen Spotlight-ohjelman maanantaina ilmestyneen jakson mukaan Hevosopistolla on ilmennyt väärinkäytöksiä.

      Hevoset | Ylen dokumentti nosti esiin väärinkäytöksiä Hevosopistolla – toimitusjohtaja: ”Olemme järkyttyneitä näistä kertomuksista”

    • ”Kouluista pitää valmistua tekijöitä nykyiseen työelämään”, kirjoittaa Miia Lahtinen.

      Hevoset | Vanhat tavat, uudet tavat

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle