• Björn Goopin kaikki tiet vievät Pariisiin ‒ San Moteurilla on useita suunnitelmia Prix d’Ameriqueta kohti

    Viimeisten kuuden vuoden aikana Prix d’Ameriquen voittajaohjastajien kohdalla on vain kahta sukunimeä: Goop ja Bazíre.
    Tilaajalle
    San Moteur ja Björn Goop ovat tämän Pariisin talvimeetingin avainhahmoja. Kuva on kevään Elitloppetin karsintavoiton jälkitunnelmista.
    San Moteur ja Björn Goop ovat tämän Pariisin talvimeetingin avainhahmoja. Kuva on kevään Elitloppetin karsintavoiton jälkitunnelmista. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    20.12.202316:00
    Riku Niittynen

    Björn Goop kilpailee tänään illalla Solvallassa, mutta on selvää, että ajatukset ovat osittain myös tammikuun lopussa lähestyvän Prix d’Ameriquen asioissa. Tänä vuonna suunnitelmana on tavoitella unelmaa perhehevosella San Moteurilla. Ori voitti 10. joulukuuta Prix de Bourbonnaisin Vincennesissä ja lunasti paikkansa Euroopan ykköskisassa. San Moteurin omistaa Stall Arvidssons AB eli Björn Goopin eno Håkan Arvidsson yhdessä muiden kimppalaisten kanssa.

    Goopin joulunseutu on kiireistä, sillä huomenna ovat vuorossa kotiradan Färjestadin ravit. Perjantaina, lauantaina ja jouluaattonakin on vuorossa Pariisi ja tapaninpäivänä taas Solvallan perinteiset finaalit. Jouluaattona Vincennesin Criterium Continentalissa Goopilla on suunnitelman mukaan Julmyran suomalaisvalmentajan Katja Melkon tallin nelivuotias Staro Mack Crowe ajokkina. Continentalin voittajallekin ojennetaan lippu Prix d’Ameriqueen.

    Taustalla talvimeetingissä siintää kokoa ajan suurimpana helmenä juuri mainittu tammikuun 28. päivän Prix d’Amerique. Vuosina 2018‒2023 voittajaohjastaja on ollut kolmesti Björn Goop, joka voitti 2018 Readly Expressillä ja 2020 sekä 2021 Face Time Bourbonilla. Kahdesti voiton on vienyt Jean-Michel Bazíre, 2019 Belina Josselynilla ja 2023 Hooker Berrylla. Jean-Michelin poika Nicolas Bazíre voitti Davidson du Pontilla 2022.

    San Moteur vei Prix de Bourbonnaisin voiton Björn Goopin riemuksi.
    San Moteur vei Prix de Bourbonnaisin voiton Björn Goopin riemuksi. Kuva: SCOOPDYGA - DESBRIEL Valentin

    Prix d’Ameriquen karsinnat ovat jo käynnissä eli rima on asetettu, mutta mikä valjakko ponnistaa yli siitä tällä kertaa?

    ”Tämä on hektistä aikaa tästä helmikuulle saakka”, Björn Goop myöntää.

    ”San Moteurilla on suunnitelma olla mukana ratkaisemassa Prix d’Ameriquea, mutta se ei ole helppo kisa voittaa. Kuitenkin minusta meillä on hevonen, jolla on vaadittavia ominaisuuksia: kestävyyttä, nopeutta ja kilpailupäätä. Meillä on itse asiassa useampia vaihtoehtoisia suunnitelmia, joista kaikki johtavat eri reittejä Vincennesiin 28. päivä tammikuuta.”

    ”Oriilla on kaksi kisaa Vincennesissä vyöllään: kaksi erittäin erilaista kisaa. Ensin se oli ihmeissään, kun odotettiin selissä ja odotettiin lisää, vaikka vauhti oli hyvin rauhallista hetkittäin. Lopun se tuli äärettömän lujaa ja hevonen tuntui maalissakin todella vahvalta.”

    ”Voittojuoksussa se oli turhan menollaan, mikä on ollut oriin akilleenkantapää koko uran. Lähdönuusinta ei parantanut asiaa. Bourbonnaisissa ravattiin koko matka aika lujaa, ja tulos oli kova, mutta ori ei ehkä silti ollut samalla tavalla voimakas kuin edellisessä, vaikka voitettiinkin.”

    ”Kuitenkin voitto sisälsi paljon hyvää. Se toimi virtavanakin hyvin kaikissa tilanteissa, kuten edellisen kisan erilaisissa tilanteissakin. Loppu meni tiukalle, mutta ori vastasi hirmuisen rehdisti. Saatiin varma paikka Ameriquessa ja vapaus valmistautua siihen haluamallamme tavalla.”

    ”Håkan Arvidsson vastaa oriin päivittäisestä elämästä ja on valinnut paluun kotiin Ranskasta kaikissa tilanteissa sen sijaan, että hevonen olisi jäänyt viettämään aikaa paikan päällä. Miinuksena on pitkät kuljetukset, mitkä näkyivät viime suorituksessa, mutta plussana tutut ympyrät kotitallissa koko ajan, eli ei synny stressiä uusista kuvioista.”

    Björn Goopin hymy ei hyydy, vaikka kilometrejä tulee hevosen kärryillä, autossa ja lentokoneessa hurjia määriä.
    Björn Goopin hymy ei hyydy, vaikka kilometrejä tulee hevosen kärryillä, autossa ja lentokoneessa hurjia määriä. Kuva: Ville Toivonen

    ”Näin hevosen aamulla ja se on palatunut reissurasituksistaan: ori näyttää ihan omalta iloiselta itseltään. Todennäköisimmät vaihtoehdot ovat mennä suoraan Prix d’Ameriqueen seuraavaksi tai kilpailla kerran tässä välissä. En usko että tuo tauko haittaisi suoritusta. Ehkä tällä hetkellä voitolla oleva suunnitelma on ajaa 15 päivää ennen Ameriquea Kalmarin kultadivisioona.”

    Goopin aktiivisuus jatkuvasti molemmilla areenoilla, Ruotsin huippulähdöissä ja Pariisin talvimeetingissä, kiinnittää huomion.

    ”Vuosi 2023 on hyvän loppukauden ansiosta yksi tallin parhaista, vaikka alku lupasi kaikkea muuta.” Björn Goop

    ”Aiemmin Ruotsin tallilla on ollut vähän hiljaiseloa tässä vaiheessa, mutta nyt täällä kotimaassakin on täysi vauhti päällä. Alkuvuosi oli tallille tosi nihkeää, mutta loppuvuonna homma on alkanut luistaa melkein paremmin kuin ikinä. Hevoset ovat vireessä, joten kilpaileminen jatkuu nyt aiempia vuosia pitempään Ruotsin puolella. Eihän huippukuntoisia kannata tauollekaan laittaa. Jonkinlainen talvitauko on Ruotsin tallilla toki edessä.”

    ”Vuosi 2023 on hyvän loppukauden ansiosta yksi tallin parhaista, vaikka alku lupasi kaikkea muuta. Onneksi minulla on todella kokenut ja osaava henkilökunta, ja onneksi Ranskan toiminnan pyörittäminen on Normandiasta Grosboisiin muuton jälkeen muovautunut huomattavan paljon sujuvammaksi. Nyt siirryn vain aamukoneilla milloin mihinkin suuntaan ja homma pyörii.”

    Jouluaattona Vincennesissä on jaossa Prix d’Ameriquen piletit kahden lähdön voittajille: nelivuotiaiden Croterium Continentalin sekä viisivuotiaiden Prix Tenor de Baunen.

    ”Katja Melkon Staro Mack Crowe on kiinnostava tuttavuus. Ori on näyttänyt kovaa kapasiteettia, mutta en tietenkään osaa sanoa siitä vielä ihmeitä: kovasti koitetaan pärjätä, jos saadaan sauma.”

    Björn Goop tarttuu suunnitelman mukaan ensimmäistä kertaa jouluaattona Vincennesissä Katja Melkon ja Janne Sorosen tallin tähden, nelivuotiaan Staro Mack Crowen ohjiin. Kuvassa kärryillä Janne Soronen lämmittelyajossa Solvallassa.
    Björn Goop tarttuu suunnitelman mukaan ensimmäistä kertaa jouluaattona Vincennesissä Katja Melkon ja Janne Sorosen tallin tähden, nelivuotiaan Staro Mack Crowen ohjiin. Kuvassa kärryillä Janne Soronen lämmittelyajossa Solvallassa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Keskiviikkoilta Solvallassa ja Åbyssä tarjoaa T86-jackpotin ja Björn Goopin talli on isossa roolissa, kuinkas muuten. Ravit Solvallassa alkavat 19.15 Suomen aikaa ja pääpeli T86 menee kiinni 21.30.

    ”Head Of State (T86-2) on paras sauma ison pelin kohteissa. Se oli todella hyvä minusta viimeksi ja on lähellä onnistua taas. Julius Cortina, Syrah ja Joint Chief ovat saumoja myös, mutta Juliuksella ja Joint Chiefillä on huonot paikat ja Syrahin täytyy esittä minulle vielä lisää. Se voitti aika kevyen lähdön viimeksi. Joint Chief oli viimeksi kipeä, mutta nyt varmasti taas oma itsensä. 86-kohteiden ulkopuolella Peter Pan (T5-2 Solvallassa) on tipsi. Se on nyt tauluaan parempi.”

    ”Kaikilla kolmella on saumaa.” Björn Goop

    Tapaninpäivänä Solvallassa Goopilla on vain kolme ajokkia, mutta ne ovat sitäkin parempia saumoja. T75 menee kiinni lauantaiaikataululla kello 17.20 Suomen aikaa ja ravit alkavat kello 15.45.

    ”Kaikilla kolmella on saumaa. Betting Pacer (T75-1) voitti helpon lähdön viimeksi, mutta se menee startin myötä eteenpäin ja olen toiveikas. Koitan ehkä keulaan, vaikka muutkin ovat nopeita. Betting Pacer on kuitenkin parhaimmillaan räjähtävän pätkänopea. Tamma tuntui aamun treenissä menneen vielä eteenpäin aiemmasta. Olen ajanut Decision Makerin viime startit ja se tuntuu kasiradaltakin kaameassa iskussaan kovalta vastustajalta, eikä muutkaan lähdön tammat ole tässä huonoja, mutta varoitan erityisesti tuosta Stefan Melanderin valmennettavasta.”

    ”Jacques Mearas (T75-2) on kova hevonen sarjoihinsa. Ellei lyhyt starttiväli, viikko, haittaa, se on tarpeeksi hyvä ottelemaan edelleen voitosta. Hannibal Face (T75-5) on kovassa iskussa mutta turhan herkkä. Viime lauantaina tuli häiriötilanne ensimmäiseen kaarteeseen ja laukka, mutta muuten ruuna oli tosi hyvä, eikä sitä kannata missään tapauksessa unohtaa nykyvireessään.”

    Lisää aiheesta
    • Se on siinä! Björn Goopin ilmeestä San Moteurin kärryillä maalissa sunnuntaina Vincennesissä näkee, kuka voitti.

      Ravit | Prix de Bourbonnais San Moteurin heiniä: täältä tullaan Prix d’Amerique

      Tilaajalle
    • San Moteur sijoittui kevään Elitloppetissa tasapääkakkoseksi. Nyt on suunnitelmia panna paremmaksi Ranskan suurimmassa ravikisassa Prix d’Ameriquessa. Sitä ennen Björn Goop starttaa oriilla ainakin ensi sunnuntaina.

      Ravit | Ruotsista hyvä ja huonoja uutisia Prix d'Ameriqueen liittyen: San Moteur palaa Vincennesiin sunnuntaina ‒ Francesco Zet ei ole tulossa

      Tilaajalle
    • Tältä tuntuu voittaa Prix d’Amerique.

      Ravit | Bazíre otti yleisönsä ja Goop tarvitsee nyt suomalaista sisua

      Tilaajalle
    • Björn Goop tuuletteli San Moteurin rattailla uransa ensimmäistä Jubileumspokalenin voittoa.

      Ravit | Björn Goopin juhlaviikko jatkui Jubileumspokalenissa – San Moteur murskasi vastustajansa maailmanennätyksellä

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle