• Hippoksen toimitusjohtaja kutsui heikompia hevosia "rupusakiksi" – katuu nyt puheitaan

    Vesa Mäkinen myöntää, että hänen sanavalintansa oli harkitsematon.
    Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen katuu sanomisiaan.
    Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen katuu sanomisiaan. Kuva: Kari Salonen
    MT Hevoset
    25.9.201822:15
    Matti Tuominen

    Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen keskusteli viime sunnuntaina julkaistussa TalkKarissa Kari Lähdekorven kanssa Ruotsissa käytössä olevasta avoimesta ilmoittautumisjärjestelmästä. Tuossa yhteydessä hän kutsui heikompia hevosia "rupusakiksi".

    Suomessa hevoset on tähän saakka ilmoitettu kilpailuihin niin sanotusti pimeänä, eli kilpailuihin osallistuvista hevosista ei ole tehty alustavaa listaa.

    Lähdekorpi tiedusteli Mäkiseltä, innostaisiko avoin ilmoittautumisjärjestelmä ihmisiä ilmoittamaan hevosia sellaisiin lähtöihin, joita ei nykyisin saada täyteen. Mäkinen huomautti, että silloin, jos kilpailuun on ilmoittautunut yksi hyvä hevonen, se voi karkottaa muut hevoset pois kilpailusta.

    "Jos siellä on se yksi hyvä, joka tiedetään, ettei sille pärjätä näissä sarjoissa, sieltä jäävät ne hyvät, jotka eivät ole ihan yhtä hyviä. Sitten sieltä tulee sitä rupusakkia tavallaan. Tulee niitä huonompia hevosia", Mäkinen totesi Lähdekorven haastattelussa.

    Hippoksen toimitusjohtaja arvioi, että lähdöistä tulisi tällöin kovin selväpiirteisiä, kun niissä ei ole tasaisempaa kilpailua.

    Maaseudun Tulevaisuuden tiistaina tavoittama Mäkinen myöntää, että hänen rupusakki-sanavalintansa oli harkitsematon. Hän myöntää myös katuvansa sanomisiaan.

    "Aina pitää miettiä, mitä suustaan päästää. Tuossa hommassa, missä minäkin olen, pitää miettiä, että hevonen on arvokas eläin meille aina", hän sanoo.

    Mäkinen korostaa, ettei kenenkään pidä saada hänen puheistaan sellaista kuvaa, ettei hevonen ole arvokas eläin.

    "Sitä en varmasti sillä tarkoittanut", hän lisää.

    Kommenttinsa jäljiltä Mäkinen on saanut ihmisiltä jonkin verran palautetta. Hänen mukaansa mitään palautevyöryä ei ole kuitenkaan tullut.

    "Minä tein virheen ja olen siitä pahoillani", Mäkinen myöntää.

    Ilmoittautumisjärjestelmäkeskustelun löydät sunnuntaina julkaistulta videolta kohdasta 1.02.35.

    Lue lisää:

    TalkKari: Vesa Mäkinen patistaa raviratoja ajattelemaan omaa nokkaansa pidemmälle – "Sponsoriraha ei ole alalta pois"

    Artikkelin aiheet
    Vesa Mäkinen
    Suomen Hippos
    hevosurheilu
    puheiden katuminen
    ilmoittautumisjärjestelmä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle