• Hevosjärjestöt kunnille: Tasa-arvo ei toteudu urheilupaikkojen rakentamisessa

    Kaavoitus ja muut kunnan määräykset ovat tarpeen mutta maaseutualueilla riittää hevosalan mukaan vähempi ohjaus kuin talleilla taajamien tuntumassa.
    hevosjärjestöt muistuttavat, että talleille asetettujen vaatimusten tulee perustua kunkin alueen tilanteeseen ja siihen, sijaitseeko talli haja-asutusalueella vai taajaman tuntumassa.
    hevosjärjestöt muistuttavat, että talleille asetettujen vaatimusten tulee perustua kunkin alueen tilanteeseen ja siihen, sijaitseeko talli haja-asutusalueella vai taajaman tuntumassa. Kuva: Markku Vuorikari
    MT Hevoset
    5.3.201712:36
    Kaijaleena Runsten

    Valtakunnalliset hevosjärjestöt vetoavat kuntavaalien alla ehdokkaisiin hevossektorin harrastamisen tasavertaisuuden puolesta.

    Liikuntalakiin kirjattu tasa-arvokäsite ei hevosurheilun näkökulmasta toteudu yhteiskunnallisessa liikuntapaikkarakentamisessa, vaikka myös tasa-arvovaltuutettu on linjannut sen puolesta, hevosjärjestöt painottavat.

    Varsinkin ratsastuksen harrastajista valtaosa, noin 90 prosenttia, on naisia ja tyttöjä. Kuitenkin julkinen liikuntapaikkojen rakentaminen palvelee edelleen enemmän miesten ja poikien liikuntaa, kun taas naiset käyttävät yksityisten yritysten liikuntapalveluja huomattavasti enemmän kuin miehet.

    Hevosharrastus ja siihen kytkeytyvät yritykset tulee nähdä kunnissa mahdollisuutena, mistä syystä setoria on tuettava tasavertaisena muiden urheilulajien kuten jääkiekon ja jalkapallon rinnalla, kannanotossa todetaan.

    Kaavoitus antaa myös tukea elinkeinojen harjoittamiseen, ja hevosurheilualueet palvelevat usein myös muita urheilulajeja ja liikuntaharrastusta.

    Järjestöt kuitenkin muistuttavat, että määräysten ja vaatimusten tulee perustua kunkin alueen tilanteeseen. Maaseutumaisilla alueilla riittää vähempi kunnan ohjaus.

    "Kuntien maankäyttöä koskevien päätösten tulee mahdollistaa talliyrittäminen myös kasvukeskuksissa asutuksen läheisyydessä. Hevostilan pinta-alavaatimusten ja suojaetäisyyksien tulee olla kohtuullisia."

    Hevostalous tarjoaa työllistää yli 15 000 henkilöä. Välilliset vaikutukset ovat moninkertaiset muun muassa rehu-, rakentamis- ja varustekaupan kautta. Ratsastusta harrastaa 170 000 ja raviurheilua harrastaa tai seuraa 200 000 suomalaista.

    Hevosharrastamisen kasvulla on myönteisiä vaikutuksia aluetalouteen myös hevostapahtumien kautta, joista suurimmilla on jopa 10 miljoonan euron kokonaisvaikutus lähiseudulle.

    Kannanoton takana on hevosjärjestöjen yhteinen Mahdollisuuksien hevonen -kampanja, jota vetävät Hippolis ry, Suomen Hippos ry ja Suomen Ratsastajain Liitto ry.

    Seuraava TalkKari ilmestyy jälleen sunnuntaina mutta poikkeukselliseen aikaan. Vermon T76-raveista tehty ohjelma julkaistaan tuntia aiempaa myöhemmin eli kello 11.

    Viime sunnuntaina TalkKarissa vierailtiin Antti Ala-Rantalan tallilla Kauhavalla.

    Artikkelin aiheet
    hevosjärjestöt
    tasa-arvo
    urheilupaikkarakentaminen
    ratsastus
    kunnat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle