Klinikka järjestettiin lauantaina Wesundan ratsastuskeskuksessa Hattulassa, ja tilaisuus oli loppuun myyty. Mukaan oli haluttu erilaisia ratsukoita, ja treenissä nähtiin muiden muassa Wesundan ratsuttaja Minna Uronen 5-vuotiaalla tulvaisuuden lupauksella, ratsastuskouluoppilas opetushevosella ja mediapersoona Katja Ståhl lainahevosella.
Vanagaite kilpaili Pariisin olympialaisissa sijoittuen tilalle 38. Tunnetuksi hän tuli kilpailtuaan vuosi sitten ensimmäisenä kouluratsastajana kansainvälisesti ilman kannuksia. Viime syksyn Helsinki International Horse Show’ssa hän voitti kaksi luokkaa hurmaten yleisön leveällä hymyllä ja lentosuukoilla.
Klinikalla nähtiin iloinen valmentaja, joka teki samalla tarkkaa perustyötä. Paljon aikaa vietettiin ympyröillä hakien aktiivisuutta, rentoutta tai molempia. Puolipidäte, eteen, anna vapautta, Vanagaite neuvoi.
Ulko-ohjan suhteen kuljettiin vanhalla tiellä: hevosta taputetaan melkein aina sisäkädellä, sillä ulko-ohja kontrolloi. Myös hevosen suoruus oli isossa roolissa.
Vanagaite muistutti, että hevosen pitää olla onnellinen, ja sille pitää antaa vapautta. Moni hevonen tulee helposti lyhyeksi kaulastaan ja niskastaan, ja se on asia, jonka korjaaminen vie aikaa. Ei auta kuin vapauttaa ohjaa ja sitten kerätä se taas. Tarkoituksena on löytää tuntuma, mutta luoda hevoselle vapaus. Moni hevosista piti ratsastaa pyöreämpään, mutta ei syvempään muotoon.
”Kun hevonen jännittyy, on aina hyvä idea päästää ohjasta”, valmentaja sanoi.
Ratsastajan ehkä tärkein ominaisuus on kärsivällisyys, hän opetti.
Vanagaiten oma ykköshevonen Nabab oli alussa hyvin herkkä ja pelokaskin, eikä hän ensimmäisissä kilpailuissaan päässyt sen kanssa edes lähellekään seiniä.
Häntä neuvottiin hankkiutumaan hevosesta eroon, mutta ajan ja kärsivällisyyden kautta hevonen alkoi luottaa ratsastajaansa, ja nyt sen kanssa voi mennä mihin tahansa.
”Jos hevonen jännittää, älä koskaan rankaise sitä millään tavalla”, Vanagaite painotti.
Hän korosti rentouden tärkeyttä, ja valtaosa ajasta keskityttiin oikeaan muotoon ja kommunikointiin hevosen kanssa. Liikkeitä ei tehty paljoakaan.
Hitaat hevoset piti saada nopeiksi ja nopeat hitaammiksi perustyöskentelyssä.
”Jos hevonen on tulinen, ja silloin työskennellään liikkeitä, se alkaa tehdä liikkeet tulisella tavalla”, Vanagaite muistutti.
Hän kertoi, että hänen oma vahvuutensa ratsastuksessa on kontaktissa, tuntumassa hevoseen. Joskus ulospäin hevonen saattaa näyttää hyvältä, mutta kun nousee sen selkään, hevoseen ei pystykään vaikuttamaan, sillä yhteyttä ei olekaan.
”Jos ei ole kontaktia, ei ole mitään”, Vanagaite sanoi.
