Liettuan tähti ratsastaa Helsingissä – Justina Vanagaite kilpaili ensimmäisenä maailmassa kansainvälistä koulua ilman kannuksia

34-vuotias ratsastaja tuo Suomeen olympiahevosensa, 11-vuotiaan ruunan Nabab. Ratsukko teki olympialaisissa itselleen normaalin tuloksen 69.208, jolla sijoittui sijalle 38.

Justina Vanagaite kertoo ratsastaneensa 22 vuotta, 12-vuotiaasta lähtien. Hevosten pariin hän ajautui sattumalta, kun äidin nykyinen miesystävä pyysi äitiä ensitreffeille talleille, jossa oli hänen omistamiaan estehevosia. Äiti sanoi, että hän tulee, mutta tytär tulee mukaan, koska hänellä on syntymäpäivä.

”Siitä se alkoi! Isäpuoleni on vastuussa elämäntavastani”, Vanagaite kertoo iloisesti.

Ensin hän ratsasti pari vuotta viikonloppuisin. Sen jälkeen hän alkoi mennä tallille joka päivä ratsastaen päivittäin kaksi tai kolme hevosta. Kesäisin ja lomilla hän ratsasti viisi.

Vanhemmat antoivat hänen viettää aikaa tallilla, kunhan mikään arvosana koululla ei laskisi alle kahdeksan, ja siinä Vanagaite onnistui.

Niin uskomattomalta kuin tuntuukin, Vanagaitea on alusta asti valmentanut sama henkilö, Svetlana Snarskiene.

”Hän on ensimmäinen ihminen, jonka taluttamana ravasin, ja hän vei minut olympialaisiin. Se on harvinaista, että sama valmentaja tekee toisen nollasta tähdeksi, from zero to hero”, Vanagaite kertoo.

15–16-vuotiaana hän meni myös kenttää ja hyppäsi esteitä 130-luokkiin saakka.

”Mutta sitten jokin muuttui, aloin pelätä ja päätin alkaa kouluratsastajaksi”, hän kertoo.

Ensimmäisen oman hevosensa hän sai 18-vuotiaana vanhemmiltaan. Se on nyt 19-vuotias, ja kilpailee yhä Vanagaiten oppilaan kanssa.

Vanagaiten mukaan kouluratsastus ei ole Liettuassa erityisen isoa tai suosittua. Esimerkiksi mestaruuskilpailut ratsastettiin PSG-tasolla, kunnes ne muutama vuosi sitten saatiin nostettua Grand Prix -tasolle ensimmäistä kertaa Liettuan itsenäisyyden aikana.

”Se oli meille tosi iso asia! Vähän kerrallaan tulemme paremmiksi” hän iloitsee.

Justina Vanagaite ja Nabab suorittivat Pariisin olympialaisissa omalla tasollaan. Kuva: FEI/Benjamin Clark

Vanagaite alkoi opiskella psykologiaa yliopistossa, ja opintoja ja ratsastusta rahoittaakseen hän alkoi valmentaa itse. Jo toisena opiskeluvuonna hän vuokrasi itselleen tallin, jossa piti ratsastuskoulua.

Opiskelujen aikaan hän joutui taloudellisten syiden takia pitämään viisi vuotta taukoa kilpailemisesta. Mutta sitten ensin tuli yksi mielenkiintoinen tamma, ja sitten Nabab, hevonen, joka muutti Vanagaiten elämän.

Ratsastuskoulu hänellä oli 11 vuotta, viime vuoteen saakka.

”Mutta se oli liian rankkaa. Myin ratsastuskouluhevoset ja pidin urheiluhevoset”, hän kertoo.

Hän muutti esteratsastaja Andrius Petrovasin talliin, jossa hänellä on nyt 10 kouluhevosta, osa omia, osa oppilaiden.

Nabab tuli Vanagaitelle 6-vuotiaana ja hyvin vihreänä. Ensimmäisissä yhteisissä kilpailuissa muutaman kuukauden yhteistyön jälkeen ruuna pelkäsi seiniä, ja ratsukko jäi tallikilpailuiden viimeiseksi.

Vanagaite kuitenkin uskoi ratsuunsa, ja jo vuoden päästä ratsukko teki kansainvälisen debyyttinsä PSG-tasolla. Hevosen ollessa kahdeksan oli jo GP-startin aika.

Maailman tietoisuuteen Vanagaite ja Nabab nousivat Dohan viiden tähden kilpailuissa tämän vuoden helmikuussa. Kansainvälinen Ratsastajainliitto oli vasta vuoden alussa sallinut kilpailemisen ilman kannuksia, ja Vanagaite oli ensimmäinen, joka tarttui tilaisuuteen.

”Se oli hauskaa! Pidän Nababilla kilpailukauden jälkeen aina kuukauden tai kaksi vapaata niin, että en ratsasta sillä ollenkaan. Kun tänä vuonna aloitin tammikuun lopussa, en laittanut kannuksia. Ja sitten kun oli ensimmäiset kilpailut Dohassa… Ajattelin, että miksi en kokeilisi”, hän kertoi.

Sitten hän kokeili, teki, onnistui. Ja internet räjähti.

”Jokainen kysyi miksi, ja vastasin, että tein sen, koska voin! En ole se, joka ratsastaa aina vain ilman kannuksia, enkä sano, että ne ovat pahat. Ei, ei ei. Mutta tein sen, koska pystyin”, hän kertoo.

Hän toivoo ja uskoo, että viime vuosina kovia kokeneen kouluratsastuksen kasvot muuttuvat ja tulevat koko ajan paremmiksi.

Tea Kaivoluoto kertoo, että kuvan Justina Vanagaite on erittäin motivoitunut ja hänellä on kova työmoraali. ”Meillä on samat arvot hevosten käsittelyssä – lempeydellä ja rakkaudella”, Kaivoluoto kuvaa. Kuva: FEI/Leanjo de Koster

Yksi Vanagaiten tärkeä tukija on suomalainen Tea Kaivoluoto. Kaivoluoto kertoo, että yhteistyö alkoi sattumalta, kun hän näki Vanagaiten kilpailemassa.

”Olen työskennellyt paljon hevosten kanssa, kiertänyt sadoissa kilpailuissa ja nähnyt tuhansia ratsastajia. Silloin näin erittäin lahjakkaan ratsastajan, joka tarvitsi rohkaisua. Meidän ystävyytemme alkoi ensimmäisestä keskustelusta. Sen jälkeen olen ollut Justinan tukena kaikissa merkittävissä kilpailuissa”, hän kertoo.

Kaivoluoto kertoo, että tuki on ollut hieman myös taloudellisesta, mutta suurempi rooli on ollut pitkillä hyvillä keskusteluilla. Kaivoluoto ja Vanagaite jakavat samat arvot hevosten suhteen. Hevosten kanssa ollaan paljon, ja niiden kanssa tehdään maastakäsittelyä ja ratsastetaan pelloilla ja tehdään leppoisia lenkkejä. Jokainen hevonen on rakas ystävä.

Kaivoluoto ei yllättynyt yhtään, kun Vanagaite ratsasti Dohassa ilman kannuksia.

”Kotioloissa ratsastetaan paljon ilman kannuksia, ja välillä myös ilman satulaa, välillä pelkällä kaulanarulla. Tärkeää on, että kaikilla on koko ajan hyvä rauhaisa mieli. Sen päälle ripottelemme naurua ja iloa. Meillä on aina tosi hauskaa, ja hevoset aistivat sen ja ovat tunnelmissa mukana”, hän kertoo.

Kaksikko on käynyt pian 15 vuoden aikana yhdessä EM-kilpailut, kaksi maailmancupin finaalia, olympialaiset ja pian myös Helsinki Horse Show’n.’

”Hän on kuin toinen äitini”, Vanagaite kiittää.

Toinen tärkeä on Nabab.

”Se on fiksuin hevonen ikinä. Se pääsee ulos melkein joka karsinasta ja se avaa melkein joka narun ja karkaa”, Vanagaite kertoo.

Ratsastaessa se on ihmisen kanssa sataprosenttisesti.

”En ole koskaan tavannut sellaista hevosta. Se ei kieltäydy mistään. Rohkaisen ja kiitän sitä aina, ja nyt luotamme toisiimme. En koskaan rankaise Nababia, vaan yritän tehdä sen onnelliseksi, ja se antaa kaikkensa minulle. Se on paras hevonen mikä minulla ollut. Rakastan häntä!”, Vanagaite sanoo.