

Kovin todennäköisiä skenaarioita lottovoittoon perustuvat suunnitelmat eivät ole. Mutta jos unelma jostain kertoo, niin siitä, että Granroth viihtyy työpaikassaan ja tekee sitä, mitä rakastaa.
Samalla se on rankkaa työtä. Granroth on joka aamu tallissa ennen seitsemää jakamassa rehuja. Sen jälkeen hän ratsastaa ainakin neljään saakka, yleensä pidempään.
”Yritän ratsastaa vain kymmenisen hevosta päivässä, mutta ainahan se ei onnistu”, hän sanoo.
Kahdesti hän on voittanut autonkin.
Työ on kuluttavaa ja riskialtista. Nuoret hevoset voivat olla villejä tai ne voivat säikähtää ja pudottaa ratsastajansa. Esteillä on aina sekin mahdollisuus, että hevonen hahmottaa esteen väärin ja hyvästä ratsastuksesta huolimatta menee nurin.
”Ihan pari kertaa olen ottanut tosi pahat kuperat”, Granroth kertoo. Hän muistelee kertaa, kun ponnistus epäonnistui, hevonen kaatui ja hän ehti katsoa, kun ratsu vieri 600 kilon painollaan hänen ylitseen. Sen verran hän oli kaulan kohdalla, että isoin tälli tuli osumisesta maahan.
”Sen jälkeen ei vähän aikaan ota rohkeimpia etäisyyksiä esteille. Kai se on terveellistäkin vähän varoa, kun oikein kovaa sattuu.”

Riskit kuitenkin kuuluvat lajiin, ja ratsastajat hyväksyvät ne. Granroth nauttii kilpailemisesta ja myös siitä, kun saa jonkin vaikeamman hevosen kanssa kotona asiat onnistumaan.
Hän toteaa, että erityisesti herkkien hevosten kanssa on tärkeää, että ne eivät saa huonoja kokemuksia.
”Useimmiten hevosten fyysiset vinoudet ovat helpompia korjata kuin henkiset vauriot. Jos hevonen on saanut liikaa shittiä, ja sillä on epäsopiva ratsastaja, siitä ei ehkä ikinä saa niin hienoa, kuin se olisi ollut alun perin.”
Hänen oma supervoimansa on kyky ratsastaa erilaisilla hevosilla. Hän on mennyt Suomen suurimpia esteluokkia isoilla, pienillä, kuumilla, hitailla, notkeilla, jäykillä, tavallisilla ja omituisilla.
Joskus palkintona on ruusuke, joskus satulahuopa, joskus 3 000 euroa. Kahdesti hän on voittanut autonkin.
Hänen kokemuksellaan normaalilla uudella hevosella voi mennä kilpailuihin melkein heti, mutta oikean yhteistyön hioutuminen vie noin vuoden.
”Sen jälkeen kumpikin tietää pienestä eleestä, mitä toinen ajattelee”, hän kuvaa.