

Goosebumpsilla on ennen tiistaita eniten tänä vuonna juostuja ravilähtöjä Suomessa. Teija Särkelän omistama ja valmentama kahdeksanvuotias ori on startannut tällä kaudella jo 26 kertaa.
Viime vuosina ahkerimmin startanneiden ravureiden starttimäärät ovat olleet koko kalenterivuodelta neljänkymmenen ja viidenkymmenen välillä. Vuosikymmenen kovin lukema on M.A. Pisteen 49 starttia vuodelta 2023.
Kuningatarkilpailussakin nähty M.A. Piste starttasi urallaan 232 kertaa. Uran loppupuolella tamma osoitti ajoittain ravipaikoilla huomattavaa starttihaluttomuutta, ja poistettiinpa se päätöskaudellaan 2024 kaksi kertaa tästä syystä startistakin toimimattomana.
Nykyhevosten starttimäärät ovat silti hyvin vaatimattomia verrattuna 1900-luvun ravihevosten urakoihin. Ruuna Reippaan kerrotaan startanneen 1950–60-luvuilla käsittämättömästi noin 1300 ravilähdössä. Silloisen tavan mukaan hevoset saattoivat kilpailla useissa lähdöissä saman päivän aikana. Voittoja Reipas saalisti lähemmäs 350.
Kahdeksanvuotiaaksi ehtineen Goosebumpsin starttimäärät ovat olleet kausi kaudelta tasaisessa nousussa. Tanskasta nettihuutokaupasta hankitulta oriilta leikattiin karpaalikanavan ahtauma, minkä jälkeen se on ollut täysin terve.
”Sitä ei ole koskaan piikitetty, eikä sille keräänny ikinä nestettä jalkoihin”, Särkelä ihmettelee.
Goosebumps on Särkelälle tärkeä hevonen. ”Kossu” on huomattavan iloluontoinen ori. Somevideoilla pelleilevä hevonen on saanut suosiota myös ihmisiltä, jotka eivät seuraa raviurheilua. Särkelä korostaa suojattinsa iloisuutta ja kiltteyttä.
”Kossu on niin kiltti, ettei kukaan usko sitä oriiksi. Se on aina kaikkien kaveri.”
Goosebumps pitää valmentajansa mukaan kilpailemisesta. Siksi taukoa ei ole luvassa niin pitkään kuin hevosella riittää motivaatiota starttaamiseen ja se pysyy iloisena.
”Jos vähänkään näen, että Kossua masentaa, sitten pidän taukoa. Mutta sillä on niin paljon elämäniloa, ettei se masennu mistään. Osaan lukea hevosta. Se on niin tärkeä minulle.”
Starttivälin pysyessä tiheänä Goosebumpsin kotitreeni ei ole erityisen kovaa. Särkelä keskittyy pitämään silmäteränsä mielen pirteänä.
”Viikon starttivälillä tehdään kotona yksi peruslenkki ja yksi hyvin lyhyt terävä veto”, Särkelä kuvailee.
Starttimäärä tuntuu sopivan Goosebumpsille myös menestyksen perusteella. Kossu on voittanut tänä vuonna kolme starttia. Totosijoja on kertynyt yhteensä 11. Vain neljä kertaa ori on jäänyt rahasijojen ulkopuolelle. Tienestejä on kertynyt seitsemässä kuukaudessa yli kymppitonni.
”Onhan se varma rahankerääjä. Ainahan eivät ajotkaan mene kohdilleen, on se siitäkin kiinni. Ruokahalu siltä ei lopu, joten hevonen pysyy hyvässä lihassa. Kossu on tällaiselle vanhalle akalle sopiva hevonen”, Särkelä räkättää.
Särkelä muistuttaa, että raviurheilun harrastaminen ei ole halpaa. Siksi Goosebumpsin kaltainen hevonen on omistajalleen arvossaan.
”Joskus ihmettelen, miksi ihmiset starttaavat hevosillaan niin harvoin. Minä ilmoitan hevosen starttiin aina, kun se on mahdollista”, Särkelä ynnäilee raviurheilun yhtälöä.

Oulussa niin ikään kilpaileva Duda ei starttaa yhtä usein kuin Goosebumps. Duda on startannut tänä vuonna 16 kertaa, voittanut kerran ja ollut yhteensä seitsemän kertaa totosijoilla.
”Ostin senkin nettihuutokaupasta. Siltä piti operoida etujalkaa, mutta nyt se on tosi hyvällä mallilla. Duda on tosi tarkka sekin pituudesta. Mutta minä tiedän häntäremmin ja sekin tarkat mitat sille.”
Särkelä uskoo Dudan olevan Oulussa kolmen joukossa. Väsymätön voimanpesä jaksaa ravata vaikka kuinka pitkään.
”Mutta hidas lähtijä antaa liikaa tasoitusta. Jos se oppisi lähtemään, siitä tulisi mahdottoman hyvä. Duda on huono reissaamaan, mutta onneksi ne ovat hyviä kavereita Kossun kanssa. Niinpä ilmoitan ne yleensä samoihin raveihin.”