• Jone Illi kertoo kisoistaan ja kotiutumisestaan: ”Nyt alkaa olla hyvä fiilis satulassa”

    Jone Illin podcastissa kuullaan nuoren esteratsastajan kuulumiset keskeltä Belgian kisareissua.
    Kuva: MT
    MT Hevoset|Ohjelmat
    25.10.202512:00
    Ville Toivonen

    Jone Illin kisarupeama Sentower Parkissa alkoi jo keskiviikkona. Hänellä on Belgiassa mukana kotitalliltaan Saksasta kaksi omasta takaa olevaa hevosta ja lisäksi neljä hevosta valmentajansa Markus Beerbaumin tallista.

    Kisaviikko on käynnistynyt hyvin, ja Illi on tyytyväinen sekä Celtas Quillian eli kotoisammin Scottin että Starlightin ratoihin.

    Illi kertoo myös muista kuulumisistaan, jotka ovat kaikin puolin positiisivia. Elokuussa 18 vuotta täyttänyt ratsastaja myöntää pois kotoa muuttamisessa olleen myös sopeutumista, mutta nyt oleminen ja ratsastaminen jo rullaa.

    ”Paljon uusia juttuja koko ajan, ja on ollut välillä vaikea päästä asioihin sisälle. Nyt alkaa olla hyvä fiilis satulassa ja kaikki tuntuu aika luontevalta. Ei tarvii enää pakottamalla pakottaa mitään”, Illi kuvailee.

    Alun perin Illin suunnitelmana oli kilpailla tänä viikonloppuna Oslossa. Podcastissa hän kertoo muuttuneiden suunnitelmien syyt ja seuraukset.

    Lisäksi Jone Illi kertoo muun muassa millaisia oppeja nuorten hevosten ratsastamiseen hän on saanut valmentajaltaan Markus Beerbaumilta.

    0:00
    0:00
    Lisää aiheesta
    • Ohjelmat | Jone Illin neuvo itselleen ja muille: ”Ratsasta enemmän jalalta kuin kädeltä”

    • Ohjelmat | Jone Illi paljastaa podcastissaan, mikä on hänen kisapäivien suosikkiruokansa

    • Ohjelmat | ”Mikä erottaa parhaat hyvistä, aika usein se on henkinen puoli” – Jone Illi pohtii tuoreessa podcastissaan huippu-urheilijan pettymyksiä ja mielen haasteita

    • Ohjelmat | Jone Illi kertoo uudesta arjestaan Saksassa – ”Ja kannattaa kuunnella, koska aika hyvä valmentaja kyseessä”

    • Ohjelmat | Jone Illin podcast: ”Voin ehkä oppia ratsastamaankin”

    Artikkelin aiheet
    Jone Illi
    esteratsastus
    Sentower Park
    hevoset
    Markus Beerbaum
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle