• Ratsastajainliitto tekemässä reilun kymppitonnin alijäämää tänä vuonna

    Ensi vuoden talousarviossa varaudutaan jäsenmäärän laskuun.
    SRL järjestää syyskokouksena 24. marraskuuta.
    SRL järjestää syyskokouksena 24. marraskuuta. Kuva: Kari Salonen
    MT Hevoset|Ratsastus
    14.11.202416:00
    Miia Lahtinen

    Suomen Ratsastajainliiton (SRL) vuoden 2024 arvioidaan päätyvän taloudellisesti 12 643 euroa alijäämäiseksi. Syyskokouksessa jäsenille esitetään hyväksyttäväksi vuodelle 2025 laadittu budjetti, joka olisi 1 170 euroa ylijäämäinen.

    Jäsenistölle toimitetussa syyskokousmateriaalissa kerrotaan, että talousarviossa varaudutaan siihen, että yleinen taloustilanne jatkuu haastavana ja jäsenmäärään pieneneminen jatkuu. Liitto muistuttaa, että Olympiakomitean arvion mukaan suomalaisten urheiluseurojen jäsenmäärä väheni koronapandemian aikana noin 300 000 harrastajalla. Samaan aikaan ikäluokkien pieneneminen on jatkunut, harrastamisen hinnat ovat nousseet ja kotitalouksien taloustilanne pysynyt heikkona.

    Talousarviossa yleisavustusten määrän odotetaan pienenevän vajaalla 20 000 eurolla. Henkilöstökulujen arvioidaan vähenevän vähän, kuluvan vuoden arvioon verrattuna alle 12 000 eurolla.

    Säästöjä haetaan urheilijoiden ja toimihenkilöiden matkakuluissa (ensi vuonna 36 250 euroa kuluvaa vuotta vähemmän), materiaalikuluissa (18 482 euroa vähemmän) ja urheilija- ja valmentajatuissa (10 100 euroa vähemmän).

    Ulkopuolisten palveluiden lasketaan kuitenkin nousevan 48 070 eurolla.

    Ratsastajainliiton strategiset tavoitealueet vuonna 2024 ovat arvoa tuottavat palvelut ja valmennustoiminta, aktiivinen ja hyvinvoiva ratsastusyhteisö, ammattimaisuus ja korkea hevosalan osaaminen sekä lajin yhteiskunnallinen arvostus ja vaikuttava sidosryhmäyhteistyö.

    Kokouksessa valitaan kaksi jäsentä SRL:n hallitukseen kaudelle 2025–2027.

    Vuoden 2025 pääteema on ”Hevonen yhdistää”. Urheilussa tavoitteena on tehdä olympiadin mittainen suunnitelma, joka laaditaan yhdessä Olympiakomitean, huippu-urheilun johtoryhmän ja liiton maajoukkuekapteenien kanssa. Tavoitteena on sitouttaa ratsastajat ja heidän tukijoukkonsa pitkän tähtäimen suunnitelmaan, joka huipentuu Los Angelesin olympialaisiin ja paralympialaisiin.

    Seuroja ja talleja aiotaan tukea niiden toiminnan toteuttamisessa. Viestinnän suhteen tavoitteena on erityisesti selvittää viestinnän resurssien tehokasta ja vaikuttavaa kohdentamista. Kunta- ja aluevaaleissa SRL aikoo toimia tiiviissä yhteistyössä Hippoliksen ja alan muiden järjestöjen, kuten Suomen Hippoksen ja MTK:n kanssa.

    Kokouksessa valitaan kaksi jäsentä SRL:n hallitukseen kaudelle 2025–2027. Molemmat erovuoroiset, Carina Nyholm ja Valtteri Gundersby, ovat ilmoittaneet halukkuudestaan jatkaa. Gundersby teki päätöksensä hakuajan jälkeen, joten hän ei ole ollut mukana vaalivaliokunnan henkilövalintoja valmistelevassa työskentelyssä. Kolmas ehdokas on Emilia Vättö, joka ei ole aiemmin hakenut SRL:n hallitukseen.

    Syyskokous päättää myös kilpailusääntöjen hyväksymisestä. Yleisten kilpailusääntöjen uudeksi nimeksi ehdotetaan Yhteinen kilpailu- ja eettinen säännöstö kaikille ratsastusurheilun lajeille (KS1).

    Uuden määritelmän mukaan KS1 asettaa eläinsuojelulliset normit kaikessa SRL:n alaisessa kilpailu- ja muussa toiminnassa ja tarkoituksena on luoda kaikille urheilijoille oikeudenmukaiset ja tasapuoliset kilpailuolosuhteet, varmistaa turvallisuus ja hevosen hyvinvoinnin ensisijaisuus.

    Friskalan talli, allekirjoittajina Annaliisa Aarnio-Wihuri ja Päivi Savilahti-Bäckman, on esittänyt useita asioita käsiteltäväksi syyskokouksessa. Allekirjoittaneet haluavat esille välitilinpäätöksen sekä budjettivertailun tehdyistä suunnitelmista ja toteutumista vuonna 2024. He kysyvät myös tarkkaa vertailua eri vakuutusten välillä, päätöstä konkreettisesta edunvalvontaohjelmasta ja sen budjettivaikutuksesta sekä päätöstä konkreettisista toimenpiteistä jäsenhankinnan tehostamiseksi. Lisäksi pyydetään listausta yhteistyökumppanuuksista ja niiden kokoluokasta.

    Syyskokous järjestetään hybridikokouksena sunnuntaina 24.11. Pitäjänmäen Taitotalossa.

    Lisää aiheesta
    • Emilia Vättö haluaa mukaan kehittämään suomalaista ratsastusta.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton hallitukseen pyrkivä Emilia Vättö toivoo tallien yhteisöllisyyttä takaisin

      Tilaajalle
    • Erovuorossa oleva Valtteri Gundersby haluaa jatkaa SRL:n hallituksessa.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton syyskokous lähenee: Myös Valtteri Gundersby ehdolle, jäsenmaksulle ehdotetaan korotusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen Ratsastajainliitto
    talousarvio
    ratsastusurheilu
    syyskokous
    hevosala
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle