
Vuodenvaihteesta lähtien Lappeenrannan ravirataa eteenpäin vienyt toimitusjohtaja Teemu Keskitalo on todella tyytyväinen radalla vallitsevaan ilmapiiriin. Yhteisöllisyys on palannut takaisin kaviouran ympäristöön.
”Tosi mukavasti ovat lähteneet uudet hommat käyntiin. Töitä on toki piisannut ja selvitettäviä asioita on riittänyt. Alkuun sain paljon apua väliaikaisena toimitusjohtajana toimineelta Matti Ahtiaiselta. Ihmiset ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan täällä. Yhdessä me tätä hommaa tehdään, kukaan ei pärjää yksinään”, Teemu Keskitalo iloitsee.
”Täällä on nyt todella hyvä pöhinä päällä. Tänne on löytynyt kasapäin hyvää porukkaa, jotka ovat auttamis- ja kehittämishaluisia. Meillä oli perjantaina muun muassa ideointi-ilta, jossa samalla esittäydyin kaikille. Tilaisuus keräsi paikalle sata ihmistä. Siellä oli todella hyvää keskustelua asioiden parantamiseksi. Sunnuntaina meillä oli talkoot, jotka keräsivät paikalle 30 ihmistä.”
Kehittämisideoiden lista on pitkä. Useampi asia on tarkoitus ottaa käytäntöön pikimmiten.
”Samat asiat esiintyivät monen puheissa ja kirjallisissa ehdotuksissa. Kilpailijoiden asioita pyritään parantamaan tallialueen puolella jatkuvasti. Yleisön palveluita täytyy pystyä myös parantamaan tulevaisuudessa. Remontoimme totohallia, se on ollut viime ajat aika usein suljettuna. Yleisölle kohdistuva tarjonta on muutenkin ollut liian vähänlaista. Sitä tulemme lisäämään.”
”Lisäksi some-palveluita täytyy uudistaa ja parantaa. Nettisivut uusitaan, tiedottamista lisätään ja sosiaalisen median kanavia otetaan käyttöön.”
”Yleisesti koitamme saada Lappeenrannan raviradan mainetta paremmaksi ja yleisilmettä päivitettyä tälle vuosiluvulle. Raviradan käyttöastetta yritetään myös lisätä erilaisilla tapahtumilla. Sen ympärille on suunniteltu kaikenlaista. Tulemme hakemaan Kuninkuusraveja Lappeenrannalle myös seuraavassa haussa ja pyrimme saamaan Lappeenrannan kaupunkia enemmän mukaan raviradan toimintaan.”
Paikkojen ehostaminen on ollut Keskitalon mukaan nimenomaan tärkeänä asiana työlistassa heti alkuun. Myös palveluiden parantamiseen on haluttu panostaa.
”Paikat ovat päässeet ajan saatossa hieman rapistuneeseen kuntoon. Varikkopuolella vaihdettiin talkooporukalla ketjuihin lukot ja siivottiin yleisilmettä paremmaksi. Tallikahvio uudistettiin, sinne vaihdettiin kalusteet ja ravien aikana myös ruokatarjontaa on parannettu.”
Keskitalo on odottavaisin mielin tiistai-iltapäivänä. Edessä ovat ensimmäiset ravit hänen vetämänä.
”Illan ravit kärsivät hevospulasta, mikä on ollut yleistä muillakin lähiradoilla. Tässä oli useammat ravit liian lähekkäisillä radoilla peräkkäin. Lisäksi hevosia on muutenkin vähemmän tähän ajankohtaan. Ihan asialliset ravit saatiin kasaan ja päästään ajamaan kilpaa.”
Lappeen ravit tullaan ajamaan hyvissä talviolosuhteissa joskin kovan viiman ympäröimänä.
”Meillä on jääpolanne kaviouran alla. Pari viikkoa sitten käynyt lämpöaalto ohensi hieman tuota polannetta, mutta jääpohja sieltä kuitenkin löytyy. Jään päältä löytyy hyvä ja ohut lumipolanne, joka on tarrannut siihen jään päälle kiinni”, Keskitalo kuvailee.
”Kaviourahan on ollut yleisesti hyvässä kunnossa jo pari vuotta. Se on saanut positiivista palautetta.”