

Yksi Bodenin mielenkiintoisimmista tapauksista on Overhead Panelin kauden avaus. Ruuna yllätti taustavoimiensa lisäksi monta muuta tahoa viime loppukesän Ruotsin reissullaan.
Käteen vierailusta jäi neljäs sija kivikovassa derbykarsinnassa sekä upea finaalipäivän kakkossija stayermatkalla, jossa ruunaa parempi oli ainoastaan huippuluokkainen A Fair Day.
Overhead Panelin valmentaja Mari Leinonen tunnustaa, että on fiilistellyt jälkimmäistä suoritusta monesti myös jälkikäteen.
”On monesti tullut sitä lähtöä katsottua, miten hienosti hevonen taisteli. Ei voittanut A Fair Day helposti”, Leinonen hehkuttaa.
Talvi on mennyt hienosti, vaikka joulukuun alussa ruuna polki etujalkansa pahasti. Leinosen mukaan hevonen toipui nopeasti ja on treenannut hyvin. Jopa niin hyvin, että valmentaja miettii, mitä uskaltaa edes ajatella.
”Tuntuu, että hevonen on vielä vahvempi ja parempi kuin viime vuonna. Mutta onhan meillä hirveän pitkä tauko takana. On ohjastaja Tuukka Variksen kanssa puhuttu, ettei ajeta hampaat irvessä. Ei sen pakko ole voittaa ensimmäistä lähtöä.”
Bodenin kuusnelosen päätöskohde on tasainen, ja voittajakandidaatteja on monia. Suomalaisista osallistujista Epic Combo on pohjoisen Ruotsin raviväelle tuttu hevonen.
Hevosta valmentava Iida Lantto kertoo, että Epic Combolla on kaikki kunnossa ennen Bodenin kisaa. Ruunalle halutaan hyvä startti ennen Rovaniemen 75-raveja, mikä on talven päätähtäin.
”Epic Combo oli Oulussa tosi hyvä. Hevonen tykkää kilpailla. Tuntuu, että tiheästi kilpaa ajaminen sopii sille. Kotona se on rauhallinen, mutta tahtoo raveissa käydä vähän kierroksilla.”
Bodenin rata on paikallisten lähteiden mukaan jo kesäpinnalla. Tämä tuo Lantolle pieniä kysymysmerkkejä starttiin.
”Epic Combo on ollut parhaimmillaan pitävällä talviradalla. Takarivi on huonosti kiihtyvälle hevoselle hyvä. Se helpottaa, kun ei ole sitten lähtölaukan vaaraa. Ajetaan varmaan hokeilla, kun hevonen on vähän herkkä muutoksille.”

Samassa lähdössä Epic Combon kanssa starttaa Rusty Cage, joka on syyskuussa alkaneen kilpailurupeamansa aikana ollut koko ajan tasaisen hyvä.
”Hevonen sai viime kuun lopussa Oulussa millimetrin tarkan juoksun ja voitti. Lähtö on tasokas, joten juoksunkulku ratkaisee paljon. Rusty Cage taistelee voitosta, kun saa vaan hyvän juoksun”, valmentaja Jouni Karppinen miettii.
Karppinen kertoo, että Rusty Cage on ollut Oulun startin jälkeen vähemmällä ajolla. Bodeniin suunnitelmissa on laittaa lyhyempää hokkia jalkaan.
Bodenin startin jälkeen valmentaja Jouni Karppinen toteaa koko tallin pitävän rospuuttoajan taukoa. Seuraavat startit ajetaan kesäkengillä.
”Siinä välissä ajetaan vaan nättiä lenkkiä, harjataan ja taputellaan hevosia. Kun kaikki on omia, niin kukaan ei huohota niskaan.”

Ari Aatsingilla on Bodenissa mielenkiintoinen ilta, sillä torniolaisvalmentajalla on avoimessa lähdössä peräti kolme hevosta. Bodenin olosuhteista tietoinen Aatsinki aikoo keventää hevostensa balanssia.
”On mahtava lähtö tulossa. Marlon Bokolta ja Adde S.H:lta varmaan otetaan takakenkiä pois. No Limit Royaltyn kanssa katsotaan, mitä tehdään. Varsinkin Marlon Bokolle tekee hyvää päästä hokeista eroon.”
Cool Trixiä ja King of Djazzia Aatsinki pitää kovina vastustajina, mutta muille laitetaan kampoihin parhaan mukaan. Hevosten tilanne on ennen starttia hyvä.
”Adde S.H. tarvitsee startin alle ennen Rovaniemen 75-lähtöä. Marlon Boko ja No Limit Royalty ovat molemmat tulollaan, uskon niiden parantavan.”