Vanhat hevoskuvat tuovat tallintuoksuiset muistot pintaan

Susanna Koivurannan perustaman ryhmän nimi on ”Vanhat taikka uudet Ravi/Ratsu kuvat ja jutut”, mutta keskiössä ovat vanhat kuvat, jotka on kuvattu tai skannattu ryhmän jäsenten talliaikojen valokuva-albumeista.

Sisältö, tunne ja dokumentoitu historia ovat tärkeämpää kuin valokuvan laatu.

Zenny oli yksi hoidokeista. Kuva: Susanna Koivurannan albumi

Hevoskuvat ovat myös ajankuvia. Ei ole yksi eikä kaksi harrastaja, joka omia kuvia julkaistessaan pohtii, että kuinka tuosta ajasta selvittiin hengissä. Ei kypäriä, ei satuloita, pitkin peltoja ja usein nuoret keskenään.

Vanhat ajat ja muistot ovat kiinnostavia tietysti sinälläänkin, mutta lisäksi hevosihmiset löytävät kuvista omien hevostensa emiä ja isiä vuosikymmenien takaa.

Mukana kuvissa on paljon nimihevosia, Vokkeria ja Charme Asserdalia.

Ryhmässä jaetaan muistoja ja kysellään, minne mikäkin rakas hevonen aikanaan päätyi.

Lisäksi ihmiset tapaavat toisiaan uudestaan vuosien ja vuosikymmenien tauon jälkeen. Myös silloin, kun omat tallivuodet ovat jääneet taakse, on mukava palata ajatuksissa vanhaan aikaan ja sielunkumppanien seuraan.

”Kaikki eivät sitä ymmärrä, kuinka hevoset ovat olleet monelle henki ja elämä”, Susanna Koivuranta tietää.

Monella voi olla ikävä nuoruutta ja mennyttä aikaa, mutta tuskin loimien nahkasolkia.  Kuva: Susanna Koivurannan albumi

Hän on ryhmän suosiosta iloinen ja yllättynyt. Hän perusti ryhmän vuonna 2021, jolloin nimi oli vain Vanhat ja uudet hevosjutut. Viime viikonloppuna ryhmään vastaanotettiin sen kymmenestuhannes jäsen.

Pitkään jäseniä oli vain vähän. Määrä ryöpsähti tämän vuoden alkupuolella, ja pelkästään lokakuussa mukaan tuli melkein 2000 jäsentä. Julkaisuja saattaa tulla satakunta päivässä, etenkin jos joku laittaa omia hevoskuviaan julki yksi kerrallaan.

Yksi Koivurannan ystävä auttaa tarvittaessa kuvien digitoinnissa, ja toinen on valmiina, jos joku ryhmässä kaipaa VHS-kasettien muuntamista digitaaliseen muotoon. Myös Sukupostin ylläpito on huomannut ryhmän aarreaitan. Monet antavatkin kuvan myös Sukupostin käyttöön.

Lasten vanha poni jäi tuttuun talliin Rovaniemelle, kun Susanna Koivuranta itse muutti pääkaupunkiseudulle. Kuva: Susanna Koivurannan albumi

Koivuranta on kotoisin Rovaniemeltä, ja ryhmän ihan ensimmäinen julkaisu olikin Arctic Horse Racen tiedotemateriaalia. Sitten hän alkoi julkaista vanhoja tallikuviaan, joita hänellä oli iso laatikollinen.

Koivuranta kävi lapsena ratsastuskoulussa ratsastamassa ja sitten vietti ihanan nuoruuden ravitalleilla ajaen itse kilpaakin.

Välillä lapset veivät hänet pois talleilta, mutta rakkaus hevosiin säilyi.

”Kuinka tärkeä hevonen olikaan silloin tyttönä, se oli paras ystävä. Sillä oli iso nuoruuden merkitys. Niitä on kiva muistella ja jakaa kuvia ryhmään”, Koivuranta sanoo.

Vuosi sitten hän muutti Espooseen, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi. Ryhmä ottaa aikaa joka päivä, mutta se on hyvää aikaa.

Taloudellista hyötyä hän ei siitä saa.

”En edes tiedä, miten se olisi mahdollista”, hän naurahtaa.

Hän jakaa melkein päivittäin jonkun omista kuvistaan ja tykkäilee julkaisuista.

”Haluan huomioida ihmiset ja heidän tarinansa.”

Lisäksi hän toimii palstan poliisina, huolehtimassa hyvästä hengestä. Ryhmässä on suodattimet, jotka tosin välillä laittavat vahingossa syrjään kivojakin julkaisuja, ja hän tarkastaa kaikki julkaisut.

Kommentointiinkin on välillä puututtava. Yhteinen tieto on, että ajat ovat muuttuneet, ja turvallisuus ja ainakin osittain tieto hevosten hyvinvoinnista oli takavuosina vähäisempää. Niinpä niitä ei ole tarpeen sen enempää siunailla ja kauhistella, saati sitten tuomita, mikä monilla netin palstoilla on yleistä.

”Jos menee hölmöksi, kyllä mie siihen puutun”, Koivuranta linjaa.

Ryhmän ensimmäinen julkaisu oli lieassa torkkuva Muisto-hevonen. ”Elämäni rakkaus ja paras ystäväni kautta aikojen”, Susanna Koivuranta kuvaa.  Kuva: Susanna Koivurannan albumi

Vaikka Koivuranta viihtyy internetissä, kyllä pikkuhiljaa 60 ikävuotta lähestyvä sosiaalisen median tekijä Susanna Koivuranta voisi vaihtaa 70-lukuun.

”Kaipaan niitä vanhoja hyviä aikoja, kun ei ollut nettiä, eikä puhelimia, ja aika vietettiin hevosten parissa. Ne olivat hyviä aikoja”, hän sanoo.

Julkaisuista parhaiten hänelle mieleen on jäänyt kuva suomenhevosesta pellolla, lapsi selässä.

”Se oli hänen päivähoitopaikka. Siellä on kyllä mahtavia juttuja”, Koivuranta miettii monelle tärkeää ryhmäänsä.