Cayadina (Cayado 3 – Casquetto) on 11-vuotias holsteiner-tamma, joka hyppäsi Suomessa Susanna Granrothin kanssa Pohjola Silver Touria vuonna 2023. Nyt se suorittaa jo rutiinilla kansainvälistä 145-tasoa, ja se on hypännyt puhtaasti ja sijoittunut viiden tähden kilpailuissa Dublinissa, Falsterbossa, Stuttgartissa ja Göteborgissa.
Alkujaan Cayadinasta piti kuitenkin tulla omistajansa tätiratsu. Nelikymppinen Titta Tallbacka löysi kimotamman, kun hän lähti Saksaan ostamaan itselleen ratsua Simo Leppäsen ja Essi Horttanaisen kanssa. Heille esiteltiin pari viikkoa aiemmin kasvattajalta tullut 5-vuotias tamma, jolla ei ollut edes nimeä. Tallbacka tykkäsi siitä. Hän itse tähtäsi ehkä metrin radoille, mutta tamman arvioitiin olevan ainakin 130-hyppääjä.
”Nyt melkein harmittaa, että siitä tuli niin hyvä”, Tallbacka hymähtää.
Tamma tuli Suomeen, ja Essi Horttanainen kilpaili sillä 5-vuotiskaudella 110–115-ratoja. Ensisijainen ajatus kuitenkin oli, että tamma on Tallbackan oma harrasteratsu.
Tamma oli luonteeltaan mukava, mutta kehittymistä hidasti se, että sen nuoruus oli täynnä haavereita ja tapaturmia. Hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri Jukka Holopainen pelasti sen kahdesti hammasoperaatioissa, ja kun Cayadina meni kuusivuotiaana laitumelle laumaan, se sai saman tien niin pahoja potkuja, että se piti kiidättää hevossairaalaan. Sairasloma kesti vuoden, mutta tamma tuli kuntoon. Tallbacka hoiti ja talutteli sitä kolme kertaa päivässä, ja ehkä sen takia hevosen ja omistajan välille muodostui aivan omanlainen side.
”Se on mun pikku kullannuppu. Minulla on teini-ikäinen poika, mutta hoidan Cayadinaa kuin tyttövauvaani”, Tallbacka sanoo.
”Mun hevosideologiaan kuuluu, että hevoset pääsevät ulos ja saavat pukitella ja piehtaroida.”
Sitten hän itse joutui liikenneonnettomuuteen, mikä vaikutti moneen. Tamma lähti ensin puoleksi vuodeksi Riikka Harjulalle, ja sitten se siirtyi Susanna Granrothin ratsastukseen vuonna 2022.
Granrothin tekemään työhön Tallbacka oli erittäin tyytyväinen. Kengitysongelma toi kuitenkin tammalle taas pitkän sairasloman, ja sen jälkeen omistaja päätti etsiä hevoselleen uuden paikan.
Somen kautta hän oli seurannut ruotsalaista Wilma Hellströmiä, joka ratsasti maansa vuoden 2023 EM-kultajoukkueessa. Kun Cayadina sai hyppyluvan, se muutti Hellströmin talliin Hollantiin ja teki tason noston ja onnistuneen kilpailukauden 2024.
Viime vuoden lopulla Hellströmilla ei kuitenkaan enää ollut riittävästi aikaa Cayadinalle, ja se siirtyi hänen kumppanilleen Eoin McMahonille. Ratsukko oli muun muassa seitsemäs viiden tähden 145-luokassa Göteborgissa. Tallbackaa kuitenkin painoivat pariskunnan tallin vähäiset tarhausmahdollisuudet talvella. Kun kivikovasta estemaasta olevalla irlantilaisella oli vielä vaikeuksia saada kilpailupaikkoja isoimpiin kilpailuihin, Tallbacka päätti siirtää hevosensa Anna-Julia Kontion talliin.
”Mun hevosideologiaan kuuluu, että hevoset pääsevät ulos ja saavat pukitella ja piehtaroida”, hän selittää.
Kontion luona Belgiassa tamma on ollut nyt pari viikkoa. Vielä ei ole käyty harjoituskilpailuissakaan, mutta tamma vaikuttaa olevan Kontiolle sopivaa tyyppiä.
Tallbacka uskoo pienehkön Cayadinan viihtyvän parhaiten kevyen naisratsastajan alla. Lisäksi häntä innostaa se, että Kontio myös hoitaa hevosiaan ja on niiden kanssa luoden niihin kiinteän suhteen, siinä kun usein oikein isoilla kilpatalleilla ratsastus on liukuhihnamaista.
”Tämä kumpuaa taas mun kukkahattutätiaivoista”, Tallbacka hymyilee.
Ja kun hän menee katsomaan hevostaan, hän haluaa käydä sillä maastossa ilman satulaa, syöttää sille viisi kiloa porkkanaa ja antaa sen pyörittää itseään.
”Se on fiksu hevonen. Vaikka se ei mene mun taluttamana traileriin, se menee muiden kanssa. Mun kanssa se saa olla prinsessa”, hän sanoo.
Hän kertoo, että kun hän huikkaa hevoselleen kaukaa, se hirnuu ja hörisee hänelle koko matkan, vaikka se olisi pitempikin.
”On tärkeää oppia tuntemaan hevonen muutenkin kuin selästä.”
Kontio on iloinen tallinsa saamasta lisävahvistuksesta. Hän kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että hevosille on aikaa.
”Totta kai meilläkin tarvitaan hevostenhoitajia, mutta on tärkeää oppia tuntemaan hevonen muutenkin kuin selästä, myös sen tallikäyttäytyminen ja toimiminen eri tilanteissa, sillä ne linkittyvät ratsastuksellisiin asioihin”, Kontio sanoo. ”Miten hevonen suhtautuu ihmiseen, onko se arka, vai eikö se kunnioita ihmistä, onko se säikky tai herkkä?”
Kontio muistuttaa, että hevonen kertoo koko ajan itsestään. Jos joku esimerkiksi on huono suustaan ratsastaa ja se ottaa kuolaimet huonosti, on helppo laskea yhteen, että hevosen suu kannattaa tutkia.
Myös radoilla tarvittava luottamussuhde ihmisen ja hevosen välillä kehittyy paremmaksi puoleen ja toiseen, kun hevosen tuntee hyvin, ratsastaja toteaa.
Kontiolla on ollut lasten myötä taukoa kiivaimmasta kilpaurheilusta, mutta reilun viikon päästä hän ratsastaa Suomen Nations Cup -joukkueessa Tanskassa.
Kontion hevostilanne vaikuttaa lupaavalta. Jay Jay van de Mottelhoevella viimeksi kilpaillessaan hän oli 145-ranking luokissa kuudes ja seitsemäs. Ruuna saa kuitenkin jo pysytellä omalla mukavuustasollaan, joten Nations Cupiin Kontio osallistuu uudella 9-vuotiaalla kimolla Eight Mile. Se on yhteistyöhevonen Martin Fuchsin kanssa, ja se on tarkoitus nostaa kaikkein korkeimpiin luokkiin. Aiemmin ratsu on kilpaillut saksalaisen juniorin kanssa EM-tasolla asti.
”Se tuntuu todella hyvältä koko ajan, ja se on kehittynyt kisa kisalta uskomattoman nopeasti. Se on tosi älykäs ja hyvä hevonen, joka parantaa joka kerta”, Kontio sanoo.
Lisäksi 8-vuotias Qadance AEG tuntuu erittäin lupaavalta.
Kontio kertoo, että hän ei ole missään vaiheessa huolestunut, etteikö talliin löytyisi uusia huippuhevosia.
”Aina se ottaa oman aikansa. Siihen olen tosi tyytyväinen, että minulla on ollut koko ajan Jay-Jay ja olen päässyt hyppäämää sen kanssa”, hän sanoo.
Kontio kertoo, että hänen ja hänen puolisonsa Jens Vandenberkin talli voi hyvin.
”Totta kai aina on aaltoliikettä, ei tämä koskaan tasaista soutua ole. Se on homman vaikeus ja suola”, hän sanoo.
Heidän tallissaan asiat tapahtuvat rauhallisesti, koska tallilla ei juuri tehdä nopeaa kauppaa, vaan hevosia kehitetään ajan kanssa, ennemmin vuosia kuin viikkoja.
”Se on meille mielekkäin tapa”, Kontio sanoo.
”Ja olisi ihanaa teettää sillä varsoja.”
Titta Tallbacka taas tunnustaa, että jos hän edes puhuu Cayadinan myymisestä, häntä alkaa itkettää. Hevosen pitäminen ulkomailla ja kansainvälinen kilpailuttaminen on kuitenkin kallista.
”Ei loputtomiin voi tällä lailla jatkaa”, hän sanoo.
Kontion kanssa onkin sovittu, että tarjoukset kuunnellaan. Mutta kyllä Tallbacka haluaisi nähdä, kuinka tamma hyppäisi isoissa kilpailuissa 150-tasoa hänen omistuksessaan.
”Ja olisi ihanaa teettää sillä varsoja”, hän lipsauttaa.
”On hevosen omistajia, joille hevonen on sijoitus. He eivät halua kuulla sen kuulumisia tai eivät halua elää osana sen elämää. He vain maksavat laskut ja piste. Tai sitten on omistajia kuten minä, jolle hevonen ja sen elämä on tärkeä siten, että sitä on jumalattoman ikävä ja sen kuulumiset ovat viikon kohokohta. Juulin kanssa uskon, että tämä omistajuustapa toimii, kunhan annan kuitenkin hänelle oman rauhan Cayadinan kanssa, mutta saan mukanaelää sen elämää”, Tallbacka selittää.
Hänelle on tärkeää, että hevosella olisi arkielämässä hyvä olla.
”Ja eniten toivoisin, että he Juulin kanssa rakastuisivat toisiinsa, he hitsautuisivat yhteen ja heistä tulisi supertiimi”, hän sanoo.
