

Seppo Suurosen valmentama seitsemänvuotias ori Core kuuluu tämän hetken kovimpiin nousijoihin suomenhevosrintamalla. Tältä vuodelta Corella on kahdeksan starttia, joista kaikissa se on ollut kolmen parhaan joukossa, ja voittojakin sillä on tälätä vuodelta kolme.
Core kolkuttelee rodun terävintä kärkeä, ja olisi mielenkiintoinen hevonen myös Kouvolan kuninkuuskilpailuun. Kuninkuuskilpailuun kelpuuttamisen edellytyksenä kuitenkin on suoritettu jalostusarvostelu eli vanhanaikaisesti ilmaistuna kantakirjaaminen. Corea ei ole vielä jalostusarvosteltu, mutta se on ilmoitettu yksityisnäyttelyyn vajaan kahden viikon kuluttua.
”Laitetaan ori kirjoihin, mutta ei sillä Kuninkuusraveihin tähdätä”, Seppo Suuronen toppuuttelee. ”Ei sillä myöskään ole tarkoitus nyt astutella, ja olisi sen varmaan ehtinyt kirjata ensi talvena ihan yhtä hyvin, mutta tehdään se nyt. Core kävi muutenkin klinikalla, niin on papereita ja muita jo valmiina.”
Core (Viesker) on huippusukuinen, sillä sen emä on jo viisi valiojuoksijajälkeläistä jättänyt Cordiitta (Cameron), joka oli itsekin huippuhevonen kilparadoillakin. Ravitalli Suuronen Oy omistaa Coren yhdessä Seppo Suurosen siskon Satu Kivelän kanssa.
”Corelle olisi ollut jo tänä vuonna tosi paljon kysyntää siitoksessa. Jos olisi arvannut, että sitä kysellään noin paljon, niin olisi ehkä astuteltukin sillä. Katsotaan tilannetta ensi vuonna uudestaan.”

Suurosen tallista siitoskäytössä on Grönfors Training Oy:n omistama V.G. Voitto (Viesker), joka ei ole tänä vuonna kilpaillut. Nyt kuusivuotias ori on ollut ikäluokkansa selvä ykkönen, sillä V.G. Voitto on voittanut sekä Kriteriumin että Derbyn.
”Voitto treenaa hyvästi, mutta sillä on ollut paljon tammoja, eikä sen takia ole ajettu kilpaa”, Seppo Suuronen kertoo. ”Se käytetään kolme kertaa viikossa hypyllä, ja joka reissusta tulee sata kilometriä kulkemista, niin on siinä ollut urakkaa oriille ihan tarpeeksi näillä helteillä. Loppukesästä varmaan ajetaan kilpaa, kun siitoskausi alkaa hiljentyä.”
Suurosella ei ole tänä vuonna edustusta Kuninkuusravien pääsarjoissa, sillä viime vuodet suomenhevostammojen terävimpään kärkeen kuulunut Ciiran Tähti ei ole vielä avannut kilpailukauttaan.
”Sillä oli pieni jalkavamma, mutta nyt se on normaalitreenissä. Se ei kerkiä kuningatarkisaan.”
Kuningatarkilpailun jäämisestä Ciiran Tähdeltä väliin kertoi ensimmäisenä Hevosurheilu.