• Vermo vastaa Finlandia-kritiikkiin

    Voiko yleisö saapua vapaaasti paikalle Vermoon esimerkiksi derbyviikonloppuna? Tällä viikolla voi, mutta syksyn jatkoon liittyy epävarmuutta tartuntalukujen käännyttyä taas nousuun.
    Voiko yleisö saapua vapaaasti paikalle Vermoon esimerkiksi derbyviikonloppuna? Tällä viikolla voi, mutta syksyn jatkoon liittyy epävarmuutta tartuntalukujen käännyttyä taas nousuun. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    8.5.201819:36
    MT toimitus

    Vierasblogissa kritisoitiin Finlandia-ajon hintatasoa ja lapsille suunnattuja palveluita. Ravinetti julkaisee Vermon toimitusjohtajan vastineen kirjoitukselle.

    Vermon toimitusjohtaja Pia Blom-Johansson kommentoi aiempaa blogikirjoitusta seuraavasti:

    "Tämän vuoden Finlandia oli monin tavoin onnistunut tapahtuma, josta tuli paljon kiitosta yleisöltä. Parista viime vuodesta poiketen, se oli aidosti kansainvälinen, hevosia oli Ranskasta, Italiasta, Ruotsista ja jopa yksi Sveitsistäkin. Parannettavaakin varmasti oli ja tapahtumaa pyritäänkin kehittämään tulevina vuosina. Suuren kansainvälisen tapahtuman järjestäminen maksaa ja yhteistyökumppanituottojen lisäksi tuloja pitää saada myös pääsylipputuloista. Finlandian pääsylippujen hintoja ei ole nostettu vuosiin. Nyt peruslipun hintaa nostettiin ennakkomyynnissä maltillisesti 2,50 € (+ Lippu.fi:n palvelumaksu 2,50 €). Lipun hinta oli aiemmin 15 €, nyt 20 € ennakkomyynnissä. On tätä päivää, että suurien tapahtumien lipunmyynti hoidetaan ulkoisen lipunmyyntivälittäjän kautta, ennakkoon.

    Pahoitteluni, jos lapsenne eivät viihtyneet tänä vuonna Finlandiassa. Lapsia oli kyllä ajateltu suunnittelussa, mutta täytyy kyllä myöntää, että lastenohjelma ei ehkä ollut suunnattu tarpeeksi pojille. Tänä vuonna lastenohjelman toteutti Vermon Ravikoulu, joka keskittyi nimenomaan hevosiin liittyvän ohjelman tarjoamiseen. Lasten alueella oli poniajelua, poniratsastustalutusta, kepparirata (ja leikkimieliset kepparikilpailut) sekä lasten teltta, missä askarreltiin hevosaiheisia tavaroita. Vermon Ravikoulun työntekijät olivat panostaneet alueen suunniteluun ja toteuttaneet sen yhdessä innostuneiden nuorten kanssa. Tästä on tullut paljon myös positiivista palautetta.

    Radan keskelle tuodun näyttötaulun oli tarkoitus näkyä myös lasten alueelle. Mutta koska rekka, jonka päällä näyttötaulu oli, upposi pehmeään maahan, jouduttiin sen paikkaa vähän muuttamaan, jolloin näyttötaulu ei kunnolla näkynyt enää lasten alueelle.

    Otamme tietenkin mielellämme palautetta vastaan jatkossakin, koska sitä kautta voimme kehittää tapahtumia ja koko Vermoa."

    Pia Blom-Johansson

    Vermon toimitusjohtaja

    Artikkelin aiheet
    Vermo
    Finlandia-ajo
    hevostapahtumat
    lapsipalvelut
    lipunmyynti
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle