

Kolminkertainen ravikuningas Evartti on näillä näkymin osallistumassa Oulun kuninkuuskisaan. Evartin kesä ei ole toistaiseksi sujunut aiempien vuosien tavalla. Ori esiintyi keväällä vahvasti edukseen, mutta ei ole kesän aikana ollut parhaassa vireessään.
Nordic Kingissä Evartti otti sille hyvin harvinaisen laukan, eikä sitä ole sen jälkeen nähty kilparadoilla esimerkiksi Suur-Hollola-ajossa tai Suurmestaruudessa.
Maanantaina valmentaja Antti Ojanperä totesi kuninkuuskisan olevan Evartin osalta ”fifty-fifty” eli hän piti mahdollisena sekä kisaan osallistumista että sen väliin jättämistä.
Lauantaina Mikkelin Suurmestaruuden jälkimainingeissa Ojanperä vahvisti olevansa ilmoittamassa kuninkuuskisaan tallistaan neljä oritta eli Suurmestaruudessa kilpailleet Herra Heinämiehen ja Pron sekä Profiilin ja myös Evartin.
”Jos vaan kaikki on hyvin kaikilla”, Ojanperä täsmensi.
Evartille kuninkuusraviosallistuminen olisi kuudes. Vuosina 2020, 2021 ja 2022 se voitti kuninkuuden ja viime vuonna se oli V.G. Voiton jälkeen kokonaiskisan kakkonen. Vuonna 2023 Evartin kuninkuuskisa päättyi maratonmatkan loppumetrien kangistumiseen ja kolariin Vixelin kanssa.

Kuninkuusravien pääsarjojen ilmoittautumiset päättyvät maanantaina. Kuninkuusravit ajetaan kahden viikon kuluttua Oulussa.
Joukkueensa nykytilannetta Ojanperä piti hyvänä. Suurmestaruudessa Herra Heinämies oli toinen ja Pro neljäs.
”Ne olivat tänään hyviä. Profiili on ollut starteissaan hyvä, ja Evarttikin on saatu paremmaksi. Mikäs tässä”, Ojanperä naurahti.
Jos Ojanperän tallista on neljä oritta kuninkuuskisassa, saavutus on ainutlaatuinen. Koskaan aikaisemmin Kuninkuusravien pääsarjoissa ei ole ollut neljää hevosta samalta valmentajalta.
”Sanoin Prosta talvella, että se menee tänä kesänä alle kahdenkymmenen. Se oli ennen kuin sillä oli ajettu meiltä kilpaa.”
Historiallista on myös se, että samaan kuninkuuskisaan on tulossa täysveljekset eli Pro ja Profiili.
Molempien kasvattaja-osaomistaja Mauri Korkiavuori oli ansaitun onnellinen Pron alitettua kylmäveriravureille maagisen 1.20-rajan ensimmäistä kertaa. Korkiavuorien perhe on kasvattanut kovia suomenhevosia vuosikymmenten ajan. Pro on heidän ensimmäinen superjuoksijakasvattinsa.
”Sanoin Prosta talvella, että se menee tänä kesänä alle kahdenkymmenen. Se oli ennen kuin sillä oli ajettu meiltä kilpaa”, Antti Ojanperä muisteli.
Sekä Korkiavuori että Ojanperä olettivat kahdeksanvuotiaalla Prolla olevan vielä parannusvaraa.
Kaiken muun lisäksi Kuninkuusravien pääsarjoihin on ensimmäistä kertaa tulossa ulkomaalainen ohjastaja. Ojanperä ja Korkiavuori vahvistivat suunnitelman olevan edelleen, että Ruotsin voitokkain raviohjastaja Björn Goop tulee ajamaan Prota kuninkuuskisassa.
Tallin muista osallistujista Evarttia ajaa tuttuun tapaan Santtu Raitala ja Herra Heinämiestä Jukka Torvinen. Profiilin ohjastaja-asia on Antti Ojanperän mukaan vielä auki.
”Se on hirmu kova viikonloppu, ihan törkeän kova, sekä hevosille että ihmisille. Mutta kyllä me olemme valmiita siihen.”
Kuninkuuskisaan näyttäisi olevan vain yksi suosikki, hallitseva ravikuningas V.G. Voitto.
”Ainakin muiden kanssa näiden pitäisi pystyä kilpailemaan ihan hyvin”, Ojanperä oletti.
Ojanperän kotitallilta Pihtiputaalta on Oulun raviradalle reilut parisataa kilometriä. Suunnitelmat eivät ole vielä niin pitkällä, että valmentaja olisi tiennyt, yöpyykö joukkue Oulussa vai tuodaanko hevoset yöksi kotiin.
”Matka ei ole mitenkään mahdoton, mutta on se monen hevosen kanssa ihan täysi homma. Katsotaan miten tehdään.”
Ojanperä tiimeineen on kokenut kuninkuusravikävijä. Kisakokonaisuuden kovuus on hänelle hyvin tuttu.
”Se on hirmu kova viikonloppu, ihan törkeän kova, sekä hevosille että ihmisille. Mutta kyllä me olemme valmiita siihen.”