• Viikonlopun ravit: Oulussa 75, Vincennesissä Prix d’Amerique ja Antti Ojanperän hevoset

    Viikon suomalaiset pääravit juostaan Äimärautiolla pirteässä pakkasessa. Sunnuntaina päähuomion vie talven pääkilpailu Prix d’Amerique Pariisissa. Myös Antti Ojanperä on aktiivisena talvimeetingin pääpäivänä.
    Go On Boy voitti viime vuonna Elitloppetin. Prix d’Ameriquessa se sijoittui kolmanneksi. Suosikkien poisjäännit ovat nostaneet Romain Derieuxin silmäterän sunnuntain suurkisan suosikiksi.
    Go On Boy voitti viime vuonna Elitloppetin. Prix d’Ameriquessa se sijoittui kolmanneksi. Suosikkien poisjäännit ovat nostaneet Romain Derieuxin silmäterän sunnuntain suurkisan suosikiksi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    23.1.202613:00
    Markku Lindström

    Perjantai 23. tammikuuta

    Suomessa perjantai on jälleen ravipäivä. Jokimaan kahdeksan lähdön raveissa pelataan eritoten Toto5-peliä, joka käynnistyy neljännestä lähdöstä.

    Lahdessa muilla ohjastajilla on mahdollisuus ottaa edes vähän kiinni Santtu Raitalan tekemää suunnatonta kaulaa ajajaliigassa, sillä pihtiputaalainen viettää viikonlopun Ranskassa.

    Raitalan 31 voittoa viikkoa ennen tammikuun loppua on jykevä suoritus. Ajajaliigan kakkonen ja kolmonen Jarmo Saarela ja Ari Moilanen urakoivat Jokimaalla kuuden lähdön verran.

    Jokimaan jälkeen puntarissa on Färjestadin Toto64 peli, joka alkaa kello 20.30.

    Lauantai 24. tammikuuta

    Pakkanen velloo kireänä Suomen yllä, mutta Oulun lauantaisten ravien ei pitäisi olla peruutusuhan alla. Äimäraution iltapäivään mahtuu yksitoista lähtöä ja viidennestä lähdöstä alkava Toto75-peli, jossa on ylimääräistä rahaa tällä kertaa noin 22 500 euroa.

    Mielenkiintoinen vieras Oulussa on Sandra Eriksson. Ruotsalaisvalmentaja tuo kylään kaksi hevosta, jotka molemmat ovat tiukasti voittokamppailussa lähdöissään.

    Kultadivisioonassa Nähdään King of Djazzin ja Iikka Nurmosen Kurri Jari Bokon armoton kaksinkamppailu. Nousijadivisioonassa bodenlaistreenari yrittänee True Exceptionilla voittoa taktiikalla keulaan ja kukat.

    Oulussa ravit alkavat kello 13.00. Toto75 pyörähtää käyntiin kello 14.45.

    Kello 13.00 alkavassa TotoTV:n studiolähetyksessä mukana ovat Nelly Korpikoski ja Eemeli Hernesaho. Varikolla tunnelmia välittää Juuso Väyrynen.

    Länsinaapurin Toto85-ravit kilpaillaan Kalmarissa. Myös Ruotsin kultadivarissa on luvassa hieno matsi, sillä siinä vastakkain ovat Johan Untersteinerin Stens Rubin ja Oscar Ginmanin naruttelema A Fair Day.

    Toto85 alkaa kello 17.10.

    Vincennesissä lauantain päälähtö on nelivuotiaiden rahakas Prix Ourasi. Siinä Philippe Allairen italialaisori Ginostrabbliggi haastaa ranskalaiset kovakulkijat.

    Lauantaina Pariisissa ei nähdä suomalaishevosia, mutta suomalaisohjastaja kuitenkin. Teemu Keskitalo ajaa ravien yhdeksäntenä lähtönä ravattavassa amatöörilähdössä Heidi du Bisetiä. Kisa ajetaan aikataulun mukaan kello 19.10.

    Sunnuntai 25. tammikuuta

    Ensitahdit sunnuntain raveihin rummutetaan Kuopiosta käsin. Kello 13.00 alkavissa raveissa on ohjelmassa yhdeksän lähtöä. Toto4-peliä pelataan lähdöstä neljä alkaen kello 14.10.

    Pariisissa on sunnuntaina talven suurimmat ravit. Kello 17.20 nähdään, kuka vie Prix d’Ameriquessa suurimmat setelit. Talvimeetingin pääkilpailun voittajalle on luvassa 450 000 euron ykkösrahat.

    Antti Ojanperällä on Vincennesin suurkilpailupäivässä kaksi valmennettavaa startissa. Combat Fighter starttaa pääkilpailun jälkeen ravien seitsemännessä lähdössä kello 18.05.

    Lightning Stride on mukana yhdeksännessä lähdössä kello 19.05. Molemmissa lähdöissä on noin 40 000 euron ykköspalkinto. Ohjastustehtävistä vastaa Santtu Raitala.

    Ruotsissa ravit väistävät Prix d’Ameriqueta. Umåkerin Toto75-peli starttaa totutusta poiketen vasta kello 18.10. Peliä ryydittää lähes 220 000 euron jackpot.

    TotoTV on mukana sunnuntain ravikarkeloissa Kuopion ravien alusta alkaen. Kello 13 alkavassa studiolähetyksessä ovat äänessä Jari Haanniemi sekä Tappi Hoikka.

    Lisää aiheesta
    • Clement Duvaldestin tuuletti Idao de Tillardin toista perättäistä Prix d’Amerique-voittoa vuosi sitten. Tällä kerralla Duvaldestinin perhe tavoittelee voittoa Lovino Bellon kanssa.

      Ravit | Prix d’Ameriquen lähtölista valmistunut – suosikkien poisjäänti antaa tilaa uusille sankareille

    • Jockas Rita sai Vuoden hevosen äänestyksessä äänistä yli 45 prosenttia.

      Hevoskasvatus | Suomenhevonen voittaa aina

    • Hannu-Pekka Korpi ohjasti itse Magnitudea koelähdössä ja ensimmäisessä startissa. Sen jälkeen tehtävä on kuulunut Hannu Torviselle.

      Ravit | Hannu-Pekka Korpi povaa Magnitudelle kehitystä: ”Pakko odottaa jatkossa paljon”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Toto75
    Viikonlopun ravit
    Sandra Eriksson
    Iikka Nurmonen
    Santtu Raitala
    Ari Moilanen
    Jarmo Saarela
    Antti Ojanperä
    Prix d'Amerique
    Johan Untersteiner
    Oscar Ginman
    Hevonen
    Uhkapeli Arpajais
    Pariisi
    Oulu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle