

Impresariossa (Ready Cash) tekee vaikutuksen paitsi suku myös muhkea ulkomuoto ja silminnähden iso kapasiteetti. Missä ihmeessä tällaista jalokiveä on piiloteltu?
Maj-Len ja Kristian Lellan talli on ollut hyvin esillä muutenkin. Esimerkiksi tiistaina Teivossa startissa oli Impresarion lisäksi kolme muutakin ravuria ja tuloksina oli mainitun jättiruunan voiton lisäksi kaksi kolmosta ja yksi nelossija. Kolme edellistä vuotta ovat kaikki tuoneet tallille menestystä. Viime kaudella voittoja tuli 11, vuonna 2022 ykkösiä kertyi 10 ja 2021 kaikkiaan 11. Samalla starttimäärä on ollut rajallinen.
Impresario oli kolmessa edellisessä startissaan esitellyt paitsi isoa moottoriaan, myös kuumaa luonnettaan. Antti Veteläisen ajokki pysyi Teivossa hyvin nahoissaan, vietti ensimmäisen kierroksen parijonossa ja kiersi vastaansanomattomasti kolmatta rataa pitkin koko porukan viimeisellä kierroksella. Vauhti oli parasta maalin kohdalla ja kova meno näytti siltä, kuin se olisi voinut jatkua vielä pitkään.
Myös keskiviikkona Lempäälästä käytiin Vermossa, missä Lellojen viime vuosien otsikkohevonen Way To Go, ”Veikko”, ei nähnyt vapaata rataa missään vaiheessa ja jäi palkintojen ulkopuolelle. Eli touhua riittää. Mutta mistä Impresario on putkahtanut raviradoille?
”Seppo Sarkola opetti Impresarion puolitoistavuotiaana, joten se on ollut jo pitempään mukana kuvassa”, Maj-Len Lella kertoo.
”Se oli Sepolla useita jaksoja, kuten muutkin Olga Sehlovan kasvatit ja hevoset. Myöhemmin se on ollut Teivossa vielä Hannu Kamppurilla ja Antti Veteläisellä.”
”Impresario on iso kuin mikä ja hankala. Oriina se oli vielä vaikeampi, mutta edelleen se on melkoinen adhd. Kiltti silmä sillä on, eikä ilkeyttä yhtään, mutta kamalan touhukas se vain on. Se ei ole koskaan ollut rikki tai mitenkään erityisen vaivainen, mutta vaikeudet ovat liittyneet muihin asioihin. Viime vuonna Olga kertoi, että hän vähentää hevostouhuaan ja luopuu tästä hevosesta, ja niin se tuli meille.”
”Se meni kierroksen pukkilaukkaa tulikuumana, ajoin talliin ja ilmoitin että minun ajoni tällä hepalla olivat tässä.” Maj-Len Lella
Maj-Len Lella oli ”aikaisemmassa elämässään” nyt jo edesmenneen Seppo Sarkolan kumppani ja työtoveri Teivon tallilla.

”Kävin viime vuonna ajamassa kerran meillä kotona Impresariolla. Se meni kierroksen pukkilaukkaa tulikuumana, ajoin talliin ja ilmoitin että minun ajoni tällä hepalla olivat tässä. Kristian on sen verran peloton, että hän on sillä sitten ajellut.”
”Ei sitä voi päästää meidän 700 metrin radalla vauhtiin. Se mennä hölköttelee täällä ja vesikävelee lisäksi. Teivossa on käyty hiitillä. Puhuimme, että sillä on jouluun asti aikaa ruveta ravihevoseksi, ja ilmeisesti ruuna kuuli. Hiitit ja kilpailut ajava Antti Veteläinen sanoi, että voisi sille enemmänkin aikaa antaa, kun kykyjä on, mutta minä olin tiukkana.”
Impresarion suku on hurja, sekä huippunimien että niiden kuumien ominaisuuksien takia. Isä Ready Cash jättää superlahjakkaita, mutta myös todella tulisia hevosia välillä ja sama pätee emänisään Varenneen. Emä Ima Quickstep ei kilpaillut, mutta se on jättänyt vajaat 700 000 kruunua tienanneen Nikan (Revenue) ja vajaat 600 000 ansainneen Olimpin (Offshore Dream).
Ima Quickstepin on kasvattanut Menhammarin siittola Ruotsissa. Impressario on syntynyt Ranskassa, missä Olga Sehlova on pitänyt tammojaan, mutta ruuna on Ruotsissa syntynyt kansallisuudeltaan. Emälinjalla kauempana on kovia nimiä Amerikasta 1900-luvulta.
”Tästä ei tule minun elämäni hevosta. Se paikka on varattu Monster Of Speedille. Meidän tallissa taas Way To Golla on tosi korkea arvostus.”
”Impresario on kuitenkin kauhean kyvykäs ja se voi vielä näyttääkin sitä lisää. Voisi sillä lähteä vaikka merta edemmäs kalaan joskus, on se niin kovan kapasiteetin hevonen ainakin näihin mataliin sarjoihinsa. Ei se kuitenkaan lähde meiltä minnekään pitemmäksi aikaa. Ollaan puhuttu, että täällä sen kanssa jumpataan, eikä anneta sitä muiden käsiin, kun ei tuo toiminta mitenkään ihan helppoa ole.”

Impresarion jatko-ohjelma herättää upeiden esitysten ja kykyjen takia kiinnostusta.
”Vaikka hevonen on hieno kuin mikä ja lahjakkaaksi tiedetty, ovat nämä esitykset tulleet vähän yllätyksenäkin.”
”Ei ole katsottu edes seuraavaa lähtöä. Kyllä se jaloistaan on aika terve, mutta kun Vermossa ajettiin viikon päästä avausstartista, niin touhut olivat sitä luokkaa, että tuli selväksi, että välin pitää olla pitempi, selvästi pitempi. Ei tämän kanssa kannata mitään ihmeitä suunnitella, vaan ajetaan sopivin välein kilpaa ja katsotaan, minne se johtaa. Vaikka hevonen on hieno kuin mikä ja lahjakkaaksi tiedetty, ovat nämä esitykset tulleet vähän yllätyksenäkin. Sillä ajeltiin 30-vauhtia hiiteillä.”
Maj-Lenin ja Kristianin tallissa on viisi muutakin valmennettavaa.
”Hepat menevät mukavasti. Way To Gokin on hienossa kunnossa ja saa starttailla. Haetaan sillä vähän tuollaisia iltaravityyppisiä startteja, niin ruunan mieli pysyy korkealla. Nelivuotiaaksi tulleesta starttaamattomasta boldeaglelaisesta Markizasta odotan kanssa aika paljon, mutta se on myös hirmu temperamenttinen, eikä auta pitää vielä kiirettä. Se juoksee keveästi kuin höyhenillä.”
Lelloilla on myös kasvatustoimintaa starttaamattoman seitsemänvuotiaan Love You-Ready Cash -yhdistelmän tamman You Nice kautta. You Nice on niin ikään virolaisen mutta pitkään Ruotsissa Nykvarnissa Tukholmasta lounaaseen vaikuttaneen Olga Sehlovan kasvatteja.
”Tamma oli myös kuuma, eikä siitä tullut kilpahevosta. Kaksivuotiaaksi tullut ori Saxum Alfa (S.J.’s Caviar) vaikuttaa lupaavalta ja vuosikas on ori Le Monteilista. Tamma ei ole kantavana, mutta ajateltiin astuttaa se taas.”