• Kuninkuusravien lähtölistat valmiina – Massimo Hoist ja ikäluokkatähdet mukana

    Perjantaina ajettavassa Number Onessa iskevät yhteen tallikaverit Massimo Hoist ja Callela Nelson. Suomenhevosten ikäluokkalähdöissä ovat mukana nuorten kärkinimet.
    Jatkaako Caru voittokannassa kuninkuusravisunnuntaina?
    Jatkaako Caru voittokannassa kuninkuusravisunnuntaina? Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    24.7.202516:00
    Kaj Närhinen

    Reilun viikon päästä ajettavien kolmepäiväisten Oulun Kuninkuusravien lähtölistat ovat valmistuneet luukunottamatta pääkilpailujen lähtöjä. Kuningatar- ja kuninkuuskilpailun kahden ensimmäisen osalähdön lähtöradat arvotaan lauantaina Teivon T75-ravien yhteydessä.

    Kuninkuusraviviikonlopun avaavan perjantain ravien kohokohta on Suomessa syntyneiden lämminveristen Number One. 15 000 euron ykköspalkinnolla ajettava lähtö on koonnut pienen, mutta nimekkään osallistujajoukon. Kuuden osallistujan listalta löytyvät muun muassa Jukka Hakkaraisen tallin Massimo Hoist ja Callela Nelson. Suur-Hollola-sankari Massimo Hoistin ohjaksissa jatkaa Hannu Torvinen. Callela Nelsonin rattailla nähdään tällä kertaa Santtu Raitala.

    Massimo Hoist starttaa Oulun kuninkuusravien avauspäivänä.
    Massimo Hoist starttaa Oulun kuninkuusravien avauspäivänä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Lauantaina ovat ohjelmassa pääkilpailuiden 2100 metrin osalähtöjen ohella muun muassa nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkuprinssi sekä Pikkuprinsessa-lähdöt. Pikkuprinssissä ovat mukana muun muassa Seppo Suurosen kaksikko Camppari ja Marstio sekä Mikko Niemistön Falk. Pikkupelimannissa toiseksi sijoittunut Niko Jokelan Retostella on vahvin kandidaatti Pikkuprinsessaksi.

    Kuninkuusravilauantain avaavassa suomenhevosten montén Suomen mestaruudessa Sauli Lähdeniemen Nevan Lupaus puolustaa viimevuotista voittoaan Elina Leinosen ohjastamana.

    Weikko sai sisäradan lähtöpaikan sunnuntain Pikkukunkkuun.
    Weikko sai sisäradan lähtöpaikan sunnuntain Pikkukunkkuun. Kuva: Elina Paavola

    Kuninkuusravien päätöspäivän ohjelmassa ovat kuninkuus- ja kuningatarkilpailun kaksi viimeistä osalähtöä. Näiden lähtöjen ohella viisivuotiaiden suomenhevosten Pikkukunkku ja Pikkukuningatar-lähdöt keräävät paljon huomioita. Kovatasoisessa Pikkukunkussa ovat mukana Harri Sulkun Caru, Antti Ojanperän Alarik Huikea sekä Härmässä juhannuksena juuri Alarik Huikealle taipunut Öystein Tjomslandin Weikko.

    Pikkukuningatarlähdössä Seppo Suurosen vain Carulle Varsakunkun finaalissa hävinnyt Cimallus nousee lähdön suosiksi. Satu Haaraojan valmennuksesta ensi kertaa viime tiistaina esiintynyt Neiti-Sävel tekee Oulussa kauden neljännen starttinsa.

    24.7. 16.08: Korjattu Neiti Sävelen kuluvan kauden starttimäärä.

    Lisää aiheesta
    • Björn Goop (vas.) tekee Pron rattailla kuninkuusravihistoriaa ensimmäisenä ulkomaalaisena ohjastajana pääsarjoissa. Antti Ojanperän tallista taas on ennätykselliset neljä oritta kuninkuuskisassa.

      Ravit | Kuninkuusravihevoset suoraan rankingin mukaan

    • Lumi-Oosan kanssa valmistauduttiin sunnuntain kisaan eri tavalla kuin aikaisemmin. Kuvassa ohjastaja Santtu Raitala ja valmentaja Harri Kotilainen juuri ennen esittelyyn suuntaamista.

      Ravit | Lumi-Oosa on taas kuningatarkandidaatti: ”Kengättömyys ei ollut ratkaiseva tekijä”

      Tilaajalle
    • Markus Porokan valmentama Virin Urho on kiinni kuninkuuskisan viimeisessä paikassa.

      Ravit | Nämä hevoset ilmoitettiin Kuninkuusravien pääsarjoihin

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle