• Annina Nordström ja Fuzhou valmiina isoille esteille: ”Hevonen on entistä parempi”

    ”Jos Fuzu saisi valita yhden kentän maailmassa, se olisi Aachen”, esteratsastaja Annina Nordström sanoo esteratsastuksen maailmanmestaruuskilpailujen aattona.
    Tilaajalle
    Annina Nordström kertoo, että viime vuoden EM-kilpailuihin verrattuna Fuzhou on vieläkin paremmassa iskussa. ”Ensimmäiseen osakilpailuun lähdetään tekemään reipasta aikaa, muttei mitään ihan villiä.”
    Annina Nordström kertoo, että viime vuoden EM-kilpailuihin verrattuna Fuzhou on vieläkin paremmassa iskussa. ”Ensimmäiseen osakilpailuun lähdetään tekemään reipasta aikaa, muttei mitään ihan villiä.” Kuva: SRL / Sonja Holma
    MT Hevoset|Ratsastus
    18.8.202619:45
    Miia Lahtinen

    Annina Nordström on vähän yli kolmikymppinen, ja hän on ehtinyt ratsastaa jo vähän vaille 800 kansainvälistä estestarttia. Hän on asunut Saksassa kohta puolet elämästään, ja saman ajan hän on elänyt ja hengittänyt hevosia.

    Nykyään hänellä on modernin kilparatsastuksen huippumaassa oma talli, pian viisivuotias poika ja kengitysseppänä työskentelevä mies. Sekä maailmanmestaruustason ratsu Fuzhou.

    Jo monen kauden ajan Nordström ja 16-vuotias Fuzhou ovat olleet varmin lenkki Suomen estejoukkueessa. Kun esteet ovat 155-sentissä, Fuzhou vain nostaa ryhtiään ja eleetön Nordström ohjaa sen itsevarmasti esteeltä toiselle.

    Paljon vaikeampaa Nordströmillä on, kun pitäisi luetella omia vahvuuksia. Ei hän oikein osaa pitää itseään lahjakkaanakaan.

    ”Mä olen niin itsekriittinen. Ehkä se on vahvuus samalla, että yrittää aina paremmin. Ja ihan hyvät hermot mulla on myös, enkä anna kauhean helposti periksi. Jos joku kisa menee välillä huonommin, se kuuluu tähän hommaan”, Nordström sanoo.

    Myös rohkeus on menestyvän esteratsastajan peruspiirre. Nordström kuitenkin korjaa, että kenttäratsastajaa hänestä ei sentään ikinä tulisi.

    ”Niistä maastoesteistä en tykkää. Ihan pieninä ne ovat ok, mutta se ajatus tuntuu inhottavalta, että ne eivät anna periksi”, hän sanoo.

    Vuonna 2023–2024 Nordström teki viimeisen kerran Fuzhoun kanssa myös hallikauden. Ensimmäisen maailmancupin startti Helsingissä onnistui sujuvasti kahdella pudotuksella.
    Vuonna 2023–2024 Nordström teki viimeisen kerran Fuzhoun kanssa myös hallikauden. Ensimmäisen maailmancupin startti Helsingissä onnistui sujuvasti kahdella pudotuksella.  Kuva: Heidi Lammi

    Alkujaan Nordström on espoolainen, ja hän lähti ratsastustunneille seitsemänvuotiaana. Pikku-Annina tykkäsi erityisesti haastavista ratsuista, jotka oli vähän vaikeampi saada kulkemaan. Se piirre on säilynyt.

    ”Tykkään siitä, kun pitää vähän kikkailla ja keksiä, mikä hevosella toimii ja mikä ei”, Nordström sanoo.

    Ensin perheellä oli yhteinen hevonen, kiltti Papu. Ratsastus oli Nordströmeillä koko perheen juttu: myös äiti, isä ja Anninaa viisi vuotta nuorempi sisko Hanna ratsastivat.

    ”Isän kanssa käytiin helppoja kisoja niin, että isä meni yhden kierroksen ja mä yhden kierroksen. Se oli jotenkin hauskaa”, Nordström kertoo.

    Opettajana ja valmentajana toimi Petra Hackman, jonka periaate on, että perusta pitää tehdä kunnolla. Hänen tallillaan kouluratsastajien piti uskaltaa mennä ristikkoluokkaan ja esteratsastajien osallistua kotitallin koulukilpailuihin.

    Niihin Annina meni myös omalla ensimmäisellä ponillaan, joka ei ollut mikään kouluratojen pehmeäliikkeinen tähti.

    ”Se oli ihan kamalaa!” Nordström nauraa muistoille, mutta on tyytyväinen silloin rakennettuun pohjaan.

    ”Jos joku kisa menee välillä huonommin, se kuuluu tähän hommaan.”

    Annina Nordström

    Anninan ensimmäinen oma hevonen taas oli ratsastuskoulusta tullut Rölli, joka pukitti alussa aina ratsastajat alas.

    Sen jälkeen alkoikin jo tulla omia kilpahevosia, joilla oli enemmän kapasiteettia kilparadoille. Niiden kanssa Annina alkoi kilpailla ensin kansallisella, sitten kansainväliselläkin tasolla. Olihan se rankkaa, että joka ilta oli monta hevosta ratsastettavana, mutta tallilla oli hyvä porukka ja monta samanikäistä kaveria.

    Vierailevana valmentajana tallilla kävi Kari Nevala. Kun Nordström oli 16-vuotias, hän lähti Nevalan kontaktien perusteella ensimmäisen kerran Saksaan, kesäksi Dirk Schröderin luo. Joku muu olisi varmaan pelästynyt sikäläistä vaativuutta, mutta Nordström ei. Seuraavana kesänä hän oli taas matkalla Keski-Eurooppaan ratsastamaan.

    ”Ja kun sain lukion hoidettua ja kuorkkikortin ajettua, pakkasin hepat ja lähdin. Ja täällä ollaan edelleen”, hän summaa.

    Mitään muuta elämänuraa hän ei ole koskaan haaveillut.

    Ensimmäiselle Saksan kesälle hän otti mukaansa kaksi hevosta, mutta toinen niistä loukkaantui heti aluksi. Tallilta paikkaamaan löytyi kuusivuotias Carlotta.

    ”Myöhään aloitettu, ei todellakaan mikään kiva ratsastaa”, Nordström muistelee.

    Yhteistyö kuitenkin löytyi, ja Nordström toi syksyllä Carlotan Suomeen. Carlotalla hän kilpaili ensimmäiset kansainväliset kilpailunsa ja voitti nuorten SM-kultaa vuonna 2011.

    Toinen tärkeä hevonen oli Auxine, ja näiden molempien kanssa Nordström kvaalasi itsensä nuorten ratsastajien Euroopan mestaruuksiin. Niihin hän ei kuitenkaan lähtenyt, kun Carlotta loukkaantui ja valmentaja Sören von Rönne totesi, että Auxine ei ole EM-kilpailuihin riittävän hyvä.

    Schröderin jälkeen Nordström oli pari vuotta von Rönnen tallilla, minkä jälkeen hän meni Laura ja Niklas Aromaan tallille Saksaan neljäksi vuodeksi. Viimeinen vuosi vieraalla oli vajaan viiden vuoden aika Steffen Engferin tallilla. Sen jälkeen Nordström oli nähnyt ja oppinut niin paljon, että oli oman tallin ja omien sääntöjen aika.

    Viime vuonna Annina Nordström ja Fuzhou edustivat Suomea Euroopan mestaruus -kilpailuissa, mutta tie katkesi putoamiseen kolmannella radalla.
    Viime vuonna Annina Nordström ja Fuzhou edustivat Suomea Euroopan mestaruus -kilpailuissa, mutta tie katkesi putoamiseen kolmannella radalla.  Kuva: Peter Nixon

    Yhden erityisen tärkeän asian Nordström sai Engferiltä aivan yhteistyön lopussa, ja siitä hän lienee tälle loppuelämänsä kiitollinen. Engfer oli bongannut lähitallilta nuorelle suomalaiselle sopivan oloisen lupaavan kahdeksanvuotiaan ruunan, jota mentiin katsomaan.

    Se oli Fuzhou.

    ”Se oli hypännyt muutaman 140-luokan, joten tiedettiin, että sen se hyppää. Mutta ei kukaan olisi uskonut, että se hyppää 160 tuollaisella menestyksellä”, Nordström sanoo nyt.

    Siitä lähtien Fuzhou on määritellyt hänen uraansa, ja sen myötä tavoitteita on voinut nostaa ja nostaa.

    Nordström kertoo, että uuden hevosen kanssa menee aina vuoden verran, että yhteistyö alkaa toimia hyvin. Sen Fuzhoukin vaati, ja sitten noustiinkin aika nopeasti isoihin luokkiin.

    Nordström painottaa, että jokainen hevonen on yksilö ja tarvitsee vähän erilaisen ratsastuksen ja eri systeemin.

    ”Osa tarvitsee enemmän töitä sileällä, osa muuta liikuntaa. On tärkeää, että kaikkia ei laiteta samaan muottiin”, hän painottaa.

    Varsinkin, kun on iso nurmikenttä, se on ihan liekeissä. Sisäänmenoportilla se hirnuu, että täältä tullaan!

    Annina Nordström

    Nordströmille on tärkeää, että hevoset pääsevät paljon laitumelle ja tarhaan. Niiden kanssa käydään paljon maastossa, ja niille on oma laukkarata, kävelykone ja kävelymatto.

    ”On tärkeää, että ne pysyvät hyvällä tuulella ja virkeinä”, hän sanoo.

    Lisäksi hevosten pitää päästä erilaisille pohjille, jotta ne pysyvät kestävinä.

    ”Ei ole hyvä, jos menee aina vain täydellisillä hiekkapohjilla. Kyllä meidän laukkarata on välillä kova ja välillä pehmeä. Hevoset ovat luontokappaleita.”

    Talvisin Fuzhou tarvitsee monen kuukauden tauon ilman treeniä, lähinnä laitumella latautuen. Sieltä se sitten nostetaan vähitellen takaisin urheiluun, jossa se on taas valmis antamaan kaikkensa.

    ”Varsinkin, kun on iso nurmikenttä, se on ihan liekeissä. Sisäänmenoportilla se hirnuu, että täältä tullaan!” Nordström kuvailee.

    Fuzhoun takana Nordströmillä on useita muita ratsuja, jotka ovat kilpailleet 145-tasoa voittaenkin. Potentiaalisen hevosen ja EM:t hypänneen ja MM-kilpailuihin kvaalautuneen hevosen välillä on kuitenkin valtava ero.

    Kun satulan alla on jälkimmäinen, on aika nauttia.

    ”Minulla tavoitteet ovat kasvaneet Fuzun mukana. Se on tehnyt siitä mahdollista”, Nordström kiittää.

    Lisää aiheesta
    • Viime kesän EM-kilpailuissa Annina Nordström ja Fuzhou täyttivät etukäteen asetetut tavoitteet etenemällä semifinaaliin. Semifinaaliradalla tie kuitenkin päättyi putoamiseen.

      Ratsastus | Fuzhou ei lähde hallikaudelle: Annina Nordström vaalii sydäntä, jolla hevonen hyppää

      Tilaajalle
    • Annina Nordström ja Fuzhou radalla Euroopan mestaruuksissa viime kesänä.

      Ratsastus | Annina Nordström ja Fuzhou komeasti toisiksi Drammenin pääluokassa

      Tilaajalle
    • Viime vuonna Annina Nordström ja Fuzhou olivat ainoa suomalaisratsukko esteratsastuksen euroopanmestaruuskilpailuissa.

      Ratsastus | Annina Nordström ja Fuzhou jatkavat huikeassa tikissä – taas nolla ja sija 155-luokassa

      Tilaajalle
    • Annina Nordström kilpaili Fuzhoulla Helsinki International Horse Show’ssa vuonna 2023.

      Ratsastus | Annina Nordström ja Esquire Z kansainväliseen 145-voittoon Saksassa

      Tilaajalle
    • Annina Nordström ja Fuzhou edustivat ainoana ratsukkona Suomea esteratsastuksen Euroopan mestaruus -kilpailuissa Espanjassa.

      Ratsastus | Annina Nordströmin EM-semifinaali päättyi putoamiseen

      Tilaajalle
    • Annina Nordströmin Fuzhou hyppäsi syksyllä 2023 Helsingissä puhtaasti 145-luokan, mutta maailmancupissa ratsukko päätyi keskeyttämään.

      Ratsastus | Annina Nordström tähtää EM-kilpailuihin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    esteratsastus
    hevosurheilu
    Annina Nordström
    Fuzhou
    maailmanmestaruuskilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle