
Annina Nordström ja Fuzhou olivat edenneet esteratsastuksen EM-kilpailuissa Espanjan La Coruñassa kolmannelle päivälle. Torstain 160-luokka oli mennyt puhtaasti, mutta perjantaina matka loppui jo esteelle viisi.
Nordström kertoo, että verryttelyn jälkeen tunne oli hyvä. Virhe tuli, kun hän lisäsi yhden askelen kaarevalle linjalle kolmannen ja neljännen esteen väliin. Neljänneltä esteeltä viidennelle olisi ollut kuusi askelta, mutta se jäi aiemman välin takia liian pitkäksi. Sitten Fuzhou hyppäsi kuudesta askeleesta keskelle estettä ja kompuroi, jolloin ratsastaja putosi.
”Olisi pitänyt odottaa ja ottaa seitsemäs askel. Suunnitelma oli tehdä kuusi, ehdin ajatella, että tulee seitsemän ja sitten yllätyin, että se lähti hyppyyn”, Nordström summaa.
”Olisi pitänyt ratkaista eri tavalla, mutta asiat tulevat tosi nopeasti.”
Ratsastajan etukäteistavoitteet Euroopan mestaruuksiin ehtivät kyllä täyttyä, kun ratsukko nousi 50 parhaan joukkoon.
”Tietysti oli ihan mahtavaa päästä tänne saakka. Tänään ei mennyt putkeen, mutta sekin kuuluu lajiin. Kun tästä päästään kotiin, homma jatkuu”, hän sanoo.
Kilpailun kärjessä jatkaa Saksan Richard Vogel hevosella United Touch S, toisena on Englannin Scott Brash Hello Follella ja kolmantena Sveitsin Steve Guerdat hevosella Albfuehren's Iashin Sitte. Yhden puomin päässä kärkipaikasta eli alle neljällä virhepisteellä sunnuntain finaaliin jatkaa 13 ratsukkoa.
Joukkuekultaa voitti Belgia, toiseksi ratsasti Iso-Britannia ja pronssia otti Saksa.