
Suomen Hevostietokeskus on yhdistys, joka ylläpitää hevosalan neuvonnan ja kouluttamisen kehittämisyksikköä Kiuruvedellä. Sen toiminnanjohtajana vuodesta 2022 toimineen Anna-Mari Olbrichtin siirtymisestä uusiin tehtäviin ilmoitettiin toukokuulla.
”Toiminnanjohtaja Anna-Mari Olbrichtille tuli mahdollisuus siirtyä valvovan eläinlääkärin virkaan. Näitä virkoja tulee harvoin tarjolle ja oli ymmärrettävää, että hän haki ja valituksi tulleena otti viran vastaan”, kertoo yhdistyksen hallintosihteeri Lauri Heiskanen sähköpostitse.
Heiskanen kertoo, että yhdistyksessä työskentelee tällä hetkellä kaksi asiantuntijaa, tutkijat Sanna Airaksinen ja Heli Suomala. Tuntityöntekijöitä on kaksi, joista toinen on Heiskanen itse.
Hän kertoo, että kun toiminta oli suurimmillaan, Hevostietokeskuksessa työskenteli noin kuusi ihmistä, ja tämän lisäksi mukana oli opiskelijoita eri yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.
Heiskanen valottaa, että Hevostietokeskuksen rahoitus tulee nykyään hankkeista, ja myös valtionapu yhdistykselle tulee nykyään käytännössä niiden muodossa. Sen kautta saadaan tehdyksi myös neuvontatyö, joka tapahtuu tietosivujen ja webinaarien avulla. Yhdistyksellä on myös elinkeinotoimintaa.
Heiskanen toteaa, että yhdistyksen pyörittäminen pääosin hankerahoituksella on haastava toimintamalli, mutta sen kanssa on opittu elämään.
”Hankkeet pyörivät hienosti, ja uusia hankkeita on haussa. Hyvin olemme hankkeita saaneet ja niitä maaliin vieneet. Meillä on hanketyöstä hienosti osaamista ja tähän on totuttu”, hän summaa.
Aktiivisia ovat tällä hetkellä Hiili Haltuun ja Tekoälyä talleille -hankkeet sekä osallisuus Vastuulliset ja kestävät hevosenpidon mallit -hankkeessa.
”Tulevaisuuteen katsomme toiveikkaasti. Toki valtionapu on iso kysymysmerkki tällä hetkellä yhdistyksille, eikä hankkeiden läpi saaminen ole tietenkään varmaa. Me näemme, että Hevostietokeskuksen palveluille on tarvetta ja tilausta, ja teemme kovasti töitä, että toiminta jatkuu normaalisti”, Heiskanen kommentoi.
Hevostietokeskus ry:n hallituksen puheenjohtaja Tommi Tikka kertoo, että toiminnanjohtajan tehtäviä on toistaiseksi siirretty yhdistyksen työntekijöille.
”Keskusteluissa oli puhetta, että tämä uusi tehtävien jakamisen tilanne on voimassa syksyyn, jolloin tilannetta tarkastellaan uudelleen. Hevostietokeskuksenkin toiminnan rahoitus on ollut muutoksessa jo aiemminkin, ja valtion tiukka taloustilanne ei helpota tilannetta jatkossakaan. Seuraamme siis vahvasti rahoituspohjan muutoksia, ja teemme nämä huomioiden päätöksiä osa-aikaisen toiminnanjohtajan palkkaamisesta myöhemmin”, Tikka kertoo.