

On tunnettu fakta, että ihan jokainen ravihevonen ei elätä itseään. Paikkansa kuninkuuskilpailussa juuri lunastanut Lumettaja (Camri) on hoitanut oman elantonsa viimeisen päälle.
”Ei ole pitkään aikaan tarvinnut kuukausimaksuja kerätä. Tänä vuonna on tuntunut, että Lumettajalta on löytynyt vielä lisää pykäliä. Se on lunastanut kaikki lupaukset ja enemmänkin”, omistajakimpan edustaja Viivi Honkimaa riemuitsee.
Honkimaa on kymmenvuotiaan oriin varsinainen omistaja. Kouvolan Pilkanmaalla asuva hevosihminen on vuokrannut kilpailuoikeuden Pala Unelmaa Teamille, jossa on parikymmentä osakasta.
”Lähdin kasaamaan kimppaa, jotta hevonen saadaan ammattivalmennukseen ja saadaan lunastettua täysi mahdollisuus urheiluhevosena. Kimpan perustamiskokous pidettiin, kun hevonen oli kaksivuotias.”
Osa kimpan väestä oli ennestään tuttuja, ja osa löytyi mukaan lähteneiden kimppalaisten kautta suositusten myötä. Hevosen omistaminen vaatii välillä pitkää pinnaa, mutta kimpassa vaihtuvuus on ollut vähäistä.
”Kimppa on tuonut yhteen ihmisiä, jotka eivät olisi muuten kohdanneet. Ei olla aina murheilta vältytty vuosien mittaan, mutta usko on säilynyt. Suurin osa on pysynyt mukana, ja luopumisen syy on ollut yleensä joku muu kuin hevonen tai kimppa. Nyt varmaankaan osuuksia ei ole kaupan”, Honkimaa nauraa.
”Ei olla aina murheilta vältytty vuosien mittaan, mutta usko on säilynyt.”
Kimpassa olemista on helpottanut, että Lumettajalle on selkeä suunnitelma myös uran jälkeiselle ajalle. Kenenkään ei tarvitse miettiä, mitä hevoselle tehdään, kun juoksut on juostu.
”Kilpauran päättymisen jälkeen hevonen palaa minulle. Suunnitelmat on valmiina yllättävienkin käänteiden varalla. Hevosella on aina paikka Pilkanmaalla kotona. Kimppalaiset arvostavat, että elinkaari on mietitty loppuun asti.”
Hevosta on valmentanut alusta asti Terho Rautiainen. Honkimaa kertoo, että valmentaja valittiin perustamiskokouksessa äänestämällä.
”Terho ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta aiemmat näytöt vakuuttivat. Terholla on hyvät systeemit ja vankka kokemus. Hän on antanut Lumettajalle parhaat mahdollisuudet. Lisäksi meidän arvomaailmat kohtaavat. Terho menee aina hevonen edellä. Hänelle on tärkeää, että hevoset tulee radalle täysin kunnossa. Lisäksi hän huomaa pienenkin vinouden ohjille, ja asia korjataan.”

Lumettajan tie Kuninkuusraveihin on ollut pitkä. Hevoselta löytyi jalostusarvostelua varten tehdyissä röntgenkuvauksissa kavioruston luutumaa, joka lähtökohtaisesti on suomenhevosoriilla este jalostukseen hyväksymiselle.
Kuninkuuskilpailuun osallistumisen edellytys puolestaan on hyväksytty jalostusarvostelu.
Kavioruston luutumaan kuitenkin käytetään samaa tulkintaa kuin esimerkiksi irtopaloihin.
Jos oriilla on kilparadoilta ensimmäiseen palkintoon jalostusarvostelussa oikeuttavat saavutukset, se hyväksytään jalostusarvostelussa kavioruston luutumasta huolimatta, mutta ilman palkintoa.
Aikuisilla suomenhevosoriilla tämä edellyttää 100 000 euron voittosummaa. Lumettaja ylitti voittosummarajan tämän vuoden maaliskuussa ja se hyväksyttiin jalostukseen yksityistarkastuksessa huhtikuun lopussa.

Lumettaja varmisti paikkansa Oulussa sijoittumalla Kuninkuusravien ranking-pisteissä kymmenenneksi. Kesällä vauhti on vain parantunut.
Härmän voiton jälkeen hevonen sijoittui Suur-Hollola-ajossa kolmanneksi. Mikkelissä ori alitti ensimmäisen kerran superjuoksijan ajan. Maili meni aikaan 19,6a.
”Kaiken kaikkiaan on ollut jännittävä vuosi. Tällä hetkellä hevonen tuntuu olevan elämänsä kunnossa, joten ajoitus ei voisi olla parempi. Hevonen on osoittanut kuuluvansa tähän joukkoon. Terho sanoi jo vuosi sitten, että hevosella on paukkuja mennä alta kahtakymppiä.”
Ainakin puolet kimppalaisista on tulossa Ouluun. Lumettaja kustantaa kimppalaisille liput Kuninkuusraveihin.
”Meillä asuu yksi osaomistaja Espanjassa. Hän on vannonut, ettei ikinä enää tule Suomeen, paitsi jos Lumettaja on Kuninkuusraveissa. Nyt näkee, pitääkö hän sanansa”, Viivi Honkimaa nauraa.
Honkimaa itse on käynyt Kuninkuusraveissa ainakin 20 kertaa. Se on hänelle kesän kohokohta, jonne on päästävä.
”Nyt kun ollaan itse kuninkuuskisassa mukana, niin menee kyynelehtiessä koko viikonloppu. Tämä tuntuu vieläkin epätodelliselta. On tulossa jännitystä, mutta myös iloa.”
Lumettaja jatkaa uraansa niin kauan kuin hevonen suorittaa hyvällä mielellä.
”Terho päättää Lumettajan kilpailemisesta. Hevonen on jo nyt antanut kaiken sen, mitä on voinut odottaa. Mutta iloitaan nyt, kun on aihetta”, Honkimaa sanoo.