• Propulsionille voitto, faneille toivoa jatkosta

    Åby Stora Prisin loppusuora oli Propulsionin näytöstä. Se voitti 2 miljoonaa kruunua joutumatta pistämään kaikkeaan peliin.
    Åby Stora Prisin loppusuora oli Propulsionin näytöstä. Se voitti 2 miljoonaa kruunua joutumatta pistämään kaikkeaan peliin. Kuva: Jari-Pekka Rättyä
    MT Hevoset
    11.8.201901:19
    MT toimitus

    Åby Stora Prisissä uutinen ei ollut Propulsionin voitto vaan valmentaja Daniel Redénin lausunto, että oriin ura saattaa jatkua vielä ensi kaudenkin.

    Propulsionin tarunhohtoisen uran piti päättyä jo viime kauteen, mutta kun suurimmat tavoitteet - Prix d'Ameriquen ja Elitloppetin voitot - jäivät saavuttamatta ja hevonen vaikutti terveeltä ja pirteältä, se sai jatkoaikaa täksi kaudeksi.

    Prix d'Amerique ja Elitloppet jäivät edelleen valloittamatta, mutta niiden välissä ja Elitloppetin jälkeen meno on ollut murhaavaa. Bodenin Norrbottens Stora Prisin neljäs peräkkäinen voitto ja Hugo Åbergs Memorialin kakkossija saivat jatkokseen toisen peräkkäisen voiton Åby Stora Prisissä. Vaikka voittoaika 12,8 oli kaikkien aikojen kovin  3140 metrin ryhmäaika maailmassa, korvat jäivät aukaisematta.

    "Kun näin loppukurvisssa, että laput olivat vetämättä ja korvat kiinni, tiesin että Proppenista on vaikea tulla ohi", valmentaja Daniel Redén kertasi juoksu ratkaisuvaiheita.

    "Niin uskomatonta kuin se onkin, Propulsion tuntuu aivan yhtä hyvältä kuin kaksi vuotta sitten. Jos se jatkaa samanlaisena ja nauttii juoksemisesta, en näe mitään syytä, että kilpauran pitäisi päättyä. Hevonen kertoo itse, kun se ei halua enää juosta."

    Petri Salmelan valmentama Makethemark seurasi voittajan perässä kakkoseksi, ja Milligan's School kesti keulasta kolmanneksi. Kari Lähdekorven osaomistama  Pastore Bob taipui 3. sisältä rahasijoilta, mutta suoriutui ensimmäisestä avoimesta 3 kilometrin lähdöstään kovan alkuvauhdin huomioiden kunnialla.

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Propulsion
    Daniel Redén
    Åby Stora Pris
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle