Antero Tupamäen Atupem (Andover Hall) on ilmoitettu ensi maanantaiksi Mikkeliin koelähtöön. 11-vuotiaan oriin viimeisin kilpailu on Joensuu-ajon voitto viime vuoden heinäkuulta.
”Joensuun jälkeen tuli kaikenlaisia ongelmia, ja mielelelläänhän olisimme ajaneet enemmän startteja kuin kaksi viime kaudella. Ajopaikat ovat menneet vähän heikoiksi kotona, niin ajetaan koelähtö kovempana harjoituksena. Kertaakaan emme ole talven aikana käyneet radalla ajamassa, ja koelähtö kertoo toivottavasti myös missä mennään kunnon puolesta”, Antero Tupamäki kertoo.
Antero Tupamäki suhtautuu realistisesti hyvin katkonaisesti viime vuosina kilpailleen Atupemin tulevaisuuteen kilpahevosena.
”Vaikka startteja ei ole uralla kuin 56 kappaletta, tulee ikä jossakin vaiheessa väkisellä vastaan. Santtu Raitala ajaa maanantaina koelähdön, ja häneltä saan varmasti arvokasta tietoa miltä ori tuntuu. Mietitään maanantain jälkeen kauden jatkoa.”
Atupem on toiminut useammalla kaudella siitosoriina, ja orilla on 41 rekisteröityä jälkeläistä. Kuluvallakin kaudella Atupem on tarjolla siitokseen Terho Rautiaisen oriasemalla Kangasniemellä.
”Silläkin minä ajattelin ilmoittaa Atupemin koelähtöön ensi maanantaiksi. Sillä ravit ovat kasvattajaravit, ja samalla tulee näytettyä tamman omistajille ori kilpailukunnossa.”
Laukaassa vaikuttavalla Antero Tupamäellä on työn alla myös Atupemin kolmevuotias veli Rudy Rick (Brad De Veluwe).
”Sillä oli tarkoitus ajaa jo koelähtö tässä keväällä. Sillä on ollut kaikenlaisia pieniä murheita, ja katsotaan milloin päästään radoille.”