

Suuren Suomalaisen Derbyn karsinnat ajetaan Vermossa ensi keskiviikkona. Hevoset jaettiin karsintaeriinsä erillisen derbyrankingin perusteella tiistaina, ja tänään keskiviikkona arvottiin lähtöradat.
Derbyyn ajetaan sääntöjen sallimat kuusi kymmenen hevosen karsintaerää. Jokaisesta jatkoon menee kaksi ensimmäistä.
Karsinnoissa tasoerot ovat perinteisesti olleet melko suuria, mutta rata-arvonta tasoitti ainakin osassa eristä tilanteita.
Heti ensimmäisessä karsinnassa arvontatulos oli mielenkiintoinen. Kisan ansioitunein hevonen Nacho Web sai kymppiradan ja muutama viikko sitten Vermossa huippuesityksellä säväyttänyt Venome radan kahdeksan.
Hyvissä asemissa on Eugen Pylvänäisen Muistoajossa parhaana suomalaisena toiseksi sijoittunut Return Of Wurst, joka lähtee kakkosradalta.
Toisessa karsinnassa kriteriumvoittaja Lil Runner arvottiin takariviin ysiradalle ja Glenn Kosmos Memorialin sankari Callela Callmeboss sai myös huonon paikan seitsemän. Kriteriumissa kolmanneksi sijoittunut Dollar Haven joutui radalle kahdeksan.
Onnekkaampia olivat sisäradan paikan saanut BWT Jackpot sekä nelosnumerolla kiihdyttävä All Out You, joka kiri tiistaina Killerillä terävästi.

Kolmannessa karsinnassa starttaa ikäluokan ykkösravuri Arctic Emerald. Pekka Korven tähti on voittanut 37 kisastaan 21 ja on myös karsintansa jättisuosikki. Näin siitäkin huolimatta, että ori sai arvonnassa radan kahdeksan.
Arctic Emeraldin erässä finaalipaikoista taistelevat tiukasti ainakin kakkosnumeron saanut Royal Eagle sekä radalta viisi lähtevä Ze On Alma.
Neljännen karsinnan ansioitunein on viime syksynä Kymenlaakso-ajon ja Kasvattajakruunun voittanut Knight Rider Hoss, joka sai viitosradan. Ykkösnumerolla lähtee viimeksi Mikkelissä ikäluokan täyden voltin Suomen ennätyksen juossut Where’s The Party.
Viidennessä erässä ikäluokan ansioitunein tamma Ginza lähtee auton takaa numerolla yksi. Vastassa ovat kolmosradan saanut Tammakriteriumin voittaja Fabiana Hoist ja numerolla kuusi starttaava, kovasti sarjoissaan noussut Romanov Comery.

Viimeisen karsintaerän huonoin tuuri oli Neymar Webillä, joka sai radan kahdeksan. Ikäluokan ehdottomaan kärkikaartiin kuuluva ori viimeisteli kuntoaan tiistaina voitolla Kasvattajakruunun alkuerässä.
Hyvistä asemista liikkeelle pääsevä Hell Of A Dance sisäradalta sekä Suur-Hollola-viikonlopun nelivuotiaiden tammojen lähdön voittanut Bushmills, joka starttaa radalta kaksi.